Pikkutyttö ui sidottuna kolme kilometriä

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Lizzie B.
Martin Riggs
Viestit: 618
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2007 12:41 am

Pikkutyttö ui sidottuna kolme kilometriä

Viesti Kirjoittaja Lizzie B. »

Pikkutyttö ui sidottuna kolme kilometriä
Isä pakotti?
Ilta-Sanomat 4.10.2007 19:51

10-vuotias kiinalaistyttö ui tiistaina jalat naruilla sidottuina peräti kolme kilometriä. Isä seurasi tyttärensä suoritusta vierestä katsellen. Tapaus on otettu maailmalla tyrmistyen vastaan.

Isän mukaan tytär oli itse vaatinut päästä kokeiemaan uimista delfiilin tavoin.

- Hän ui täydellisesti. Tytön unelmana on uida joskus Englannin kanaalin halki, isä Huang Daosheng kommentoi uutistoimisto AP:lle.

Kuvista tulee kuitenkin vaikutelma, ettei tyttö välttämättä olekaan vedessä vapaaehtoisesti. Hänen päänsä vajoaa välillä pinnan alle, ja vaikuttaa että tyttö taistelisi koko ajan hengestään.

- Ei se vaarallista ollut. Hän on hyvä uimaan, ja olin sitä paitsi itse siinä vieressä koko ajan, isä sanoi.

Isän mukaan hän ei ikinä tekisi mitään sellaista, mikä vahingottaisi hänen tytärtään.

Tytön isä on opettaja, ja valmentaa tytärtään uinnissa. Isän mukaan perheellä ei ole varaa palkata valmentajaa, ja siksi hän hoitaa sen itse.

- Tyttöni kyselee unelmastaan, Englannin kanaalista, joka päivä, isä hehkutti.

Tapausta on kritisoitu parin päivän aikana laajasti, myös Kiinassa. Maa valmistautuu järjestämään kesäolympialaiset Pekingissä ensi vuonna.

Kiina on pyrkinyt kirkastamaan kilpeään kansainvälisesti sen vuoksi. Sitä on syytetty kuitenkin useista ihmisoikeusrikkomuksista.
Nice going, dad.
I´m the weirdo in your bedroom
and I can see you in the dark
Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5206
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

Joo. Ja isä ei ilmeisesti käsitä että nimenomaan vanhempi on se, joka päättää mitä tehdään, koska tehdään, saako tehdä jne. Munkin poika olisi parhaillaankin pihakaivossa jos samaa metodiikkaa käyttäisin. Joku tolkku sentään.."Iskä, mä haluun uida jalat sidottuna, mä haluuuuuuuun". "Ok, mä katson vierestä".
Ed
Neuvoja-Jack
Viestit: 547
Liittynyt: Su Heinä 29, 2007 11:52 pm

Viesti Kirjoittaja Ed »

Kun Kiinassa harjoitellaan, niin sitten harjoitellaan.
Kiinalaisen sirkuskoulun liikuntatuntilöysäilyä:
http://new.cphoto.net/chinese/kl/linan/01.htm
Is it not fine to dance and sing
while the bells of death do ring?
wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Viesti Kirjoittaja wretch »

Kuvia tytöstä.:shock:
Kuva

Kuva
DonHessu
Rico Tubbs
Viestit: 1204
Liittynyt: Pe Touko 18, 2007 11:43 pm
Paikkakunta: City 17, Eastern Europe.

Viesti Kirjoittaja DonHessu »

Ei mulla oo mitään tuota vastaan JOS se sitten oikeasti on halunnut itse tuon tehdä.
What you do... Makes you who you are.
Kalessin
Adrian Monk
Viestit: 2941
Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet

Viesti Kirjoittaja Kalessin »

vittu mitä paskaa....ja tollainen pahoinpitely naamioidaan sitten valmentamiseksi....*tuhahtelee*
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-
Kelju K. Kojootti
Sofia Karppi
Viestit: 424
Liittynyt: La Kesä 09, 2007 2:07 am

Viesti Kirjoittaja Kelju K. Kojootti »

Eikös se Kiinassa ollut sekin kun tyttölapsen varpaat runnotaan pienestä pitäen narulla/teipillä/jollakin kasaan että tytöstä tulee sitten ballerina. Että sopii niihin tossuihin sitten ne kolmen numeron varpaat..
Patricia C. Itämaa
Javier Pena
Viestit: 1863
Liittynyt: To Elo 02, 2007 10:53 am

Viesti Kirjoittaja Patricia C. Itämaa »

Pahin juttu oli uudessa seiskassa. Aikuisen naisen kropasta oli löytynyt 26 parsinneulaa,osa sisuselimissä. Ilmeisesti isovanhemmat eivät olleet tykänneet tyttölapsesta ja työntäneet häneen lapsena neuloja. Mikä tuska. Nyt vasta aikuisena selvisi,13 oli saatu poistettua. Vielä puolet jäljellä,yksi aivoissa :shock:
Totuus on tarua ihmeellisempää
Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

Mielestäni olen lukenut tästä samasta jo jossain ketjussa, en nyt vaan kuolemaksenikaan muista missä?
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.
wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Viesti Kirjoittaja wretch »

Jos Minney tarkoittaa sitä neula-juttua niin se löytyy osastosta muut rikokset.Uittamien on ihan uusi uutinen.Jalkojen sitominen kiellettiin Kiinassa "jo" vuonna 1911 Qing-dynastian kaaduttua.Kommunistit ottivat vallan vuonna 1949 ja he jatktoivat edeltäneiden hallitusten ankaraa kieltoa.

Sinänsä tuosta Englannin kanaalin halki uimisesta tulee kummia ajatuksia mieleen.Gertrude Caroline Ederle ui kanaalin halki jo elokuun 30 päivä vuonna 1926.Juttu ei siis missään tapauksessa ole uusi.Ajatteleeko äijä, että hänen tyttärensä ui joskus kanaalin yli sidottuna? :x
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Kerran tuli dokumentti näistä naisista, joilla oli jalat sidottu.
Joissain piireissä sitomista jatkettiin vielä kiellon jälkeenkin.
Oliko peräti niin, että pienet jalat koettiin kiihottaviksi tai jotain ja nämä pienijalkaiset pääsi parempiin naimisiin. :roll:
wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Viesti Kirjoittaja wretch »

^Joo kiinalaisten mielestä pienet jalat olivat seksuaalisesti kiihottavat.Yleensä vain kaikista köyhimmistä oloista olleiden tyttöjen jalkoja ei sidottu.Myös ilotalojen tytöillä ei ollut yleensä sidottuja jalkoja ja jos oli, niin tytön hinta nousi sidottujen jalkojen takia huomattavasti.

Naimisiin pääseminen oli myös hyvin vaikeaa jos jalat olivat sitomattomat.Etenkin, kun avioliittoja ei solmittu rakkaudesta, vaan ne olivat perheiden välisiä sopimuksia
Lizzie B.
Martin Riggs
Viestit: 618
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2007 12:41 am

Viesti Kirjoittaja Lizzie B. »

Kuva Kuva

Äärettömän seksikästä.
I´m the weirdo in your bedroom
and I can see you in the dark
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

No noilla jaloilla varmaan pysytään kotona, eikä juoksennella siellä täällä. :shock:
Täytyy kyllä olla oikeesti kieroutunut kuka pitää noita koipia kiihottavina.
Tommoset tossukat silläkin mummelilla oli, jota haastateltiin siinä dokumentissa. :(
Vastaa Viestiin