Veristi kirjoitti:Pardon,
Saan kirjoituksestasi vaikutelman, että haluaisit jotenkin hillitä spekulaatioitani taustanauhasta ("asiallisella palstalla"). Tämä nauhoitusjuttu ei ainakaan minun mielessäni ole syntynyt tuon Björkqvistin jutun innoittamana, vaan syyttäjän esiintuomana. Luonnollisestikaan en pysty tuomaan julki mitään "todellista" teorian puolesta, koska asiasta tehdään vasta lisätutkintaa. Häketallenteella on kuitenkin äänitutkijankin mukaan sellaisia kohtia, jotka saattaisivat selittyä taustanauhan käytöllä. Miksi laittaisin pääni pensaaseen, kuten sinä, ja jäisin vain odottelemaan? Jos ensi vuoden puolella tulee tietoa, että nauhasta on jotain todisteita, pitäisi minunkin joka tapauksessa verrata tätä niin litterointiin kuin lasten kertomuksiin. Miksen voisi tehdä tätä jo nyt, olettaen että taustanauha on olemassa? Enhän toki ole väittänyt, että tämä on totta.
Vuonna 2006 osattiin äänittää vaikka millaisilla vehkeillä. Itsekin osasin jo pikkulapsena laittaa c-kasetin nauhuriin ja leikkiä mikrofonin kanssa. Annelikin varmaan "teknovelhona" kykeni vähintään tähän.
Teknovelhopa hyvinkin. Jo lähtökohta on minusta lähes mahdoton. Vuosi 2006 on minusta liian aikainen digitaaliselle äänityslaitteelle. Niitä oli jonkin verran, mutta ainakin musiikkipuolella elettiin vielä minidiscien loppukautta.
Kaikki Zoomit ja Olympukset, joita oli tuolloin saatavilla ovat sellaisia, että niillä saa hyviä äänityksiä kyllä. Mitään napsahduksia niistä ei kuulu ja niiden oma kaiutin on vähän vastaava kuin peruskännykän kaiutin-toiminto: siitä ei voisi kunnolla kukaan äänittäjä itsekään kuulla, mitä tuli äänitettyä. Kuuntelemiseen käytetään yleensä kuulokkeita (esim. korvanappeja). Niillä kuulee tarkkaan.
Otan tämän nyt varmuuden vuoksi esille, että taustanauhateoreetikot päättäisivät edes, onko kuviteltu äänityslaite digitaalinen vehje vai kasettimankka.
Digitaalinen laite olisi siis käyttäjälle äänetön ja lopputulos laadukas. Ainoat asiaankuulomattomat äänet tulisivat siitä, jos äänittäjä nyplää (hankaa yms.) laitetta kädessään. Tai tuottaa jotain muuta ääntä, joka läheltä tulevana tallentuisi kuulevaksi. Kuten käsien hankausta vaatteisiin, jalkojen lattiaan tms. Joku tuulipuvun kahahdus tulisi esim. erittäin selvästi kuuluviin suhteessa muihin ääniin. Joku saunatakki taas ei sillä tavoin kahahtele.
Tuollaisella laitteella saa siis aikaan äänitiedoston. Itselläni on musiikintekoa varten tuollainen pieni "nauhuri" joka ei siis sisällä nauhaa, vaan laite on digitaalinen. Se äänittää siis äänitiedoston.
Nopein tapa saada tällaisella laitteella äänitetty tuotos kuulumaan isommalla volyymilla on kytkeä siihen piuha, joka menee stereoissa AUX-sisääntuloon. Tällaista piuhaa ei ole kenelläkään vahingosssa. Minulla se on iPodia varten, jotta voin kuunnella sillä olevaa musiikkia stereoiden kautta. AUX-sisääntulo on yleensä kaikissa stereoissa, sen sijaan kasettimankoissa se ei ole minusta yleinen.
Tämä olisi helpoin äänitystapa, mutta silti se ei ratkaise sitä, että nauhaa pitäisi kaiken järjen mukaan editoida. Siis liittää pätkiä yhteen. Että se olisi taustanauha, jossa on tarkoituksenmukaisia ääniä, ei mitä tahansa.
Editointi menisi tietokonehommiksi. En ole itse kokeillut. Pitäisi olla jokin editointiohjelma. Siinä olisi sitten jokainen pätkä käppyränä näkyvissä ja niistä napsaistaisiin pala sieltä ja toinen täältä ja niitä liitettäisiin yhteen. Lopulta tämä lopputulos palautettaisiin jollekin laitteelle, kuten läppärille, mutta ehkä todennäköisemmin noina aikoina olisi poltettu cd:lle. Ammattitaitoinen miksaaja tekaisisi koneiden ollessa auki tuollaisen editoinnin ja siitä cd:n lyhyessäkin ajassa.
Tällainen äänite ei sisältäisi äänityksestä aiheutuneita napsauksia, kuten mankkaäänityksissä usein käy. Siis että nauhan pysähtyminen tai nappuloiden käyttö kuuluvat.
Kasetille äänitettyjä pätkiä ei helposti pystyisi juuri kukaan tuossa tilanteessa editoimaan useasta katkelmasta yhdeksi koosteeksi. Toki se olisi mahdollista: tarvittaisiin taas yksi epätyypillinen piuha jolla saattaisiin ääni kasettimankalta tietokoneelle, jossa katkelmat muutettaisiin tiedostoiksi, jonka jälkeen niitä yhdistettäisiin kuten äsken ja taas poltettaisiin cd.
Koska nämä vaikuttavat utopistisilta, niin jäljelle jää minusta liveäänitys: alusta loppuun yksi ja sama otto. Musiikissa todella harvoin käytetty keino nykyään. Joskus 50- ja 60-luvuilla (alkupuolella) lähes kaikki äänitettiin näin: yhdessä tilassa yhdellä mikillä tai stereomikkiparilla. Konkarimuusikot pystyivät niin varmoihin suorituksiin, että virheitä ei tullut. Nykyisin tällä tavalla on äänitetty esim. Maria Lundia, kun on haluttu luoda vanhanaikaista hyvää soundia ja elävyyttä.
Joskus radion alkuaikoina erityisesti Amerikassa kuunnelmia tehtiin livenä. Ja suorina lähetyksinä. Silloin kaikki askeleet ja kopaukset - ja mitä ikinä - tuli täsmälleen oikeaan kohtaan oikeaan aikaan. Tämä vaati varmasti kovaa kokemusta. Tuollaisten kuunnelmien tekijät olivat oma ammattikuntansa. Myös radiomainokset tehtiin livenä. Mutta nämä siis tehtiin studiosta käsin ja ammattilaisten toimesta.
Se että pikkupoika on kuullut lasiääniä ja sitten jotain nauhurinnapin painalluksia menee yli mun ymmärryksen. Joku siis äänittelisi kasetille erilaisia pätkiä? Vai kuulisiko poika vain sen kerran kun nauhuri alkaa äänittämään ja n. 4 min myöhemmin kun äänetys loppuu? Ja yleensähän nauhuri napsahtaa enemmän kun napit pomppaavat ylös. Mitkään äänitetyt äänet eivät kuitenkaan saisi pojan huomiota?
Ja tästäkö seuraisi yhtenäinen ja käyttökelpoinen taustanauha, jota on esim. oman puheen alta vaikea puhelimeenpuhujan itsensäkään kuulla? Ja hän tietäisi, mistä sitä pitää soittaa ja millä volyymilla? Ja tähän kaikkeen olisi sopivat laitteet?
Kaikki tämä hankaluus, mutta ei mitään hyötyä. Kivahan tähän tarinaan olisi liittää ääni sinne ja ääni tänne ja kaikki selittyisi mukavasti. Mutta kukaan ei tunnu miettivän, miten mahdotonta on a) tehdä tuollainen äänite ja b) toimia sen kanssa synkassa.
Olen vastustanut ihan yhtä tiukasti Turren yritystä puskea kuvituksillaan läpi ajatusta, miten tunkeutuja voisi askeltaa ikkunasta ulos tytön kuvaamalla tavalla (jalka suoraan ikkunan läpi ulos tuolille). Tuollainen idea voi tuntua mahdolliselta, mutta se ei tee siitä mahdollista. Turre halusi tuollaisen ulosmenotavan, jotta häke-nauhalta puuttuvat ikkunalleastumisen äänet voisi selittää. Kun poliisien rekossa juuri tuo ikkunalle astuminen kuului niin selvästi.
Olen saanut kriittisyydestäni paljon kritiikkiä, mutta nauhoitusteorian inspiroimat eivät vaivaudu yhtään erittelemään, että minkälainen nauhoite olisi kyseessä. Että miten se tehdään ja miten paljon niitä nappeja siinä painellaan, että se on pojalle erottuva ja mieleenjäävä ääni? Miksi juuri pojalle? Entäs tytölle? Miksi mikään äänitetty ei jää mieleen vaan vain tuo nappuloiden käyttö?
Pääni ei siis ole pensaassa, Veristi. En hillitse spekulaatioitasi vaan odottaisin, että tuo älyttömän kuuloinen teoria konkretisoituisi tai sitten se hylättäisiin. Kaiken esittämäni vaivannäön jälkeen olisi minusta todella ihme, että AA tekisi niin hyvän taustanauhan, että se osana häke-nauhaa on muodostua yhdeksi vahvimmista todisteista hänen syyllisyytensä puolesta!
. Todella monimutkaista ja aikaavievää 
.