Torstai 29.12.2011 klo 13.56 (päivitetty klo 13.56)
Mike Plumadore tunnusti hävittäneensä tytön ruumiin karmealla tavalla. Surma tapahtui juuri joulun alla.
Aliahna Lemmon katosi päivää ennen jouluaattoa.

Aliahnan äiti murtui kyyneliin asuntovaunualueella pidetyssä muistotilaisuudessa.

Mike Plumadore tunnusti surman.

Aliahnan isoäiti, Amber Story (vas.), ja Aliahnan äiti, Tarah Sounders, antoivat tytön katoamisen vuoksi haastattelun joulupäivänä.

9-vuotiaan Aliahna Lemmonin kylmäverisestä murhasta epäilty Mike Plumadore on pidätetty.
Tytön ja kahden sisarensa lastenhoitajana toiminut 39-vuotias mies tunnusti surman maanantaina. Hän asui perheen kanssa samalla asuntovaunualueella Fort Waynessa Indianan osavaltiossa.
Plumadoren antaman valaehtoisen todistuksen mukaan hän paloitteli tytön surman jälkeen moottorisahalla. Suurin osa tytön jäännöksistä päätyi roska-astiaan, mutta joitain ruumiinosia hän laittoi omaan pakastimeensa.
Aliahna katosi epäillyn ollessa kaitsemassa sisaruksia viime viikon perjantaina, päivää ennen jouluaattoa. Viranomaiset eivät ole paljastaneet paloittelumurhan motiivia.
Plumadoren taustalta löytyy vuosikymmenen takainen pahoinpitelytuomio. Hänestä oli tapauksen johdosta edelleen voimassa etsintäkuulutus, sillä epäilty oli jättänyt ilmoittautumatta ehdonalaisvalvojalleen ja keskeyttänyt rangaistukseksi määrätyt yhdyskuntapalveluksen ja vihanhallinta-kurssin.
Aliahnaa etsi tapaninpäivänä yli neljäkymmentä ihmistä.


