Wincentius kirjoitti:Flink pääsee todennäköisesti ensi vuonna (2013) tiukasti valvottuun vankien sopeuttamis- ja kuntoutusohjelmaan, jossa Flink käy päivisin vankilan ulkopuolella töissä, mutta viettää muun ajan vankilassa.
Vaikka virallisesti ei vielä ole ilmoitettu, niin näyttää kuitenkin siltä, että Mattias Flink pääsee ehdonalaiseen kesäkuussa. Flink'in isä paljasti lehtihaastattelussa maaliskuussa, että poika vapautetaan 11.6.2014, ts. ammuskelun 20-vuotispäivänä.
Vankeinhoitolaitoksen pitää tiedottaa uhrien omaisille tuomitun vapauttamisesta tai tämän saamista vapaista, mutta viimeisen vuoden aikana näin ei ole käynyt. Omaiset ovat järkyttyneitä saadessaan tietää lehtien kautta, että Flink on pian vapaa ja itse asiassa jo viime kuukausina liikkunut täysin vapaasti ulkona.
He ovat myös hyvin katkeria, että Flink ylipäänsä pääsee vapaaksi. Seitsemästä murhasta olisi pitänyt seurata seitsemän elinkautista, joten mies olisi todellakin elänyt elämänsä loppuun asti vankeudessa.
Flink'in isä vakuuttaa, että poika on nykyään täysin toinen ihminen, mukava ja sosiaalinen, eikä ole vaarallinen ympäristölleen.
Mattias Flink on viimeisen vuoden asunut perhekodissa, jossa häntä on valmisteltu vapauteen. Hän on työskennellyt metsurina/metsänhoitajana, mitä Flink aikoo vapaana miehenäkin jatkaa, sillä hän viihtyy luonnossa ja työskentelee mielellään metsässä.
Isä kertoi myös, että poika ei tule vapauduttuaan asumaan Falun'issa, vaikka vieraileekin isänsä luona useasti.
Mattias Flink vapautuu 11.6.2014
Lähde ja
lähde
---
Flink'in kiinniottaneet poliisit Olavi Blomfjord ja Berndt Bergström muistelivat tapahtunutta viisi vuotta sitten lehtihaastattelussa. Blomfjord kertoi, miten Flink käveli häntä vastaan konekivääri AK-5 kädessään ammuttuaan juuri seitsemän ihmistä kuoliaaksi.
Jag var inte rädd. Ovanför mig vakade en ängel med utbredda vingar, säger Olavi Blomfjord.
- En ollut peloissani. Olin enkelin siipien suojassa, kertoo Olavi Blomfjord.
Poliisit käskyttivät raiteiden vieressä vastaankävellyttä Flink'iä pysähtymään ja pudottamaan aseensa. Flink ei noudattanut komentoja, ja oli itse asiassa nostamassa asettaan ylemmäksi, joten poliisit ampuivat varoituslaukauksen, joka osui Flink'iä lantioon. Flink'in kaaduttua maahan laukesi hänen aseensa, ja ainakin kaksi laukausta osui poliisiautoon.
Olavi Blomfjord (vas.) ja Berndt Bergström ampumapaikan läheisyydessä
Flink käveli pitkin raiteita ennen kiinniottoa
Lähde ja
lähde
---
Muistokivi Flink'in uhreille