^ No enpäs tiedä mihin härkä kommentillaan pyrki. Tutkimattomia ovat sonnisen väylät...
Liekö ote lipsunut? Kaikkihan me kuitenkin tiedetään, mihin hän parhaimmillaan pystyy.
Mutta asiaan!
YLE uutisten mukaan työväestö on karkaamassa SDP:ltä.
Työmiehet karkaavat SDP:ltä
SDP on menettänyt selvästi asemiaan. Yle Uutisten kyselyn mukaan puolue on enää kolmanneksi suurin työmiesten joukossa. Suurin työväenpuolue näyttää nyt olevan perussuomalaiset ja toiseksi suurimmaksi on kirinyt keskusta.
Yle Uutisten huhtikuun puoluekannatusmittauksessa SDP:n kannatus sukelsi 16 prosentin tuntumaan. Alkuvuoden aikana SDP on kadottanut kannatustaan 2,5 prosenttiyksikköä, ja erityisesti työmiehet näyttävät äänestäneen jaloillaan.
Puoluekannatusarviota varten haastateltujen taustatiedoista selviää, että huhtikuussa miesäänestäjien joukossa SDP keräsi vain 14,4 prosentin kannatuksen. Maaliskuussa SDP:n kannatus miehissä oli 16,5 ja tammikuussa 17,9 prosenttia.
Perussuomalaiset sai huhtikuussa miesten äänistä 26, keskusta 20,3 ja kokoomus 18,9 prosenttia. Alkuvuoden aikana eniten kannatustaan miesten joukossa on nostanut keskusta, lähes neljä prosenttiyksikköä.
Miesäänestäjien kannatusvertailussa mittauksen virhemarginaali on noin kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.
Kokoomus menettää naisääniä
Puoluekantansa kertoneista naisista SDP:tä kannatti huhtikuussa 18,1, maaliskuussa 19,6 ja tammikuussa samoin 19,6 prosenttia. Kokoomus sai huhtikuussa naisten äänistä 19,5, keskusta 18,4 ja perussuomalaiset 10,9 prosenttia.
Naisäänestäjien vertailussa virhemarginaali on hieman yli kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.
Alkuvuoden aikana kokoomus on menettänyt naisten tukea lähes neljä prosenttiyksikköä. Ammattiryhmissä kokoomuksen kannatuksen alamäki on näkynyt erityisesti yrittäjien ja ylempien toimihenkilöiden joukossa.
Keskusta ohitti SDP:n työntekijä-äänissä
Puoluekantansa kertoneista työntekijöistä perussuomalaisia kannatti huhtikuussa 29,5 prosenttia. Alkuvuoden aikana perussuomalaisten työntekijäkannatus on noussut neljä prosenttiyksikköä.
Huhtikuussa myös keskusta ohitti SDP:n työntekijä-äänissä. Keskustaa kannatti 17,3 ja SDP:tä 16 prosenttia työntekijöistä. Keskustan osuus nousi kuukaudessa neljä prosenttiyksikköä.
Maaliskuusta SDP:n työntekijäkannatus putosi viisi ja koko alkuvuoden aikana menetys on ollut seitsemän prosenttiyksikköä.
Työntekijävertailussa mittauksen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Ikäryhmissä SDP:n menetykset ovat olleet suurimpia 50-64-vuotiaiden joukossa. Maaliskuusta pudotusta tuli kuusi prosenttiyksikköä. Tässä vertailussa virhemarginaali on alle kolme prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.
Haastattelut kannatusarviota varten tehtiin 2.-25.4.2013. Taloustutkimus haastatteli yhteensä 3 405 henkilöä, joista puoluekantansa kertoi 64,1 prosenttia.
Koko mittauksen virhemarginaali on noin 1,4 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin. Haastateltavien taustatietoja koskeva virhemarginaali on suurempi.
SDP:ssä ei vieläkään ymmärretä maailman muuttuneen. Se mitä saatiin aikaan Forssan kokouksessa yli 100 vuotta sitten on hieno asia, mutta näinä päivinä solidaarisuus ja savupiipputeollisuus eivät enää kohtaa. On toki kivaa ja muodikasta olla huolissaan kaukaisten maiden asioista, tarkkailla vaaleja Abdusrdistanissa, tukea Arabimaailman "uudistuksia" (vaikka diktatuurien kaatuminen tuo noihin maihin entistä epävakaammat olot), iloita veljespuolueiden menestyksestä Väli-Amerikassa, pitää hallitsematonta maahanmuuttona ihquna... mutta ei tuo enää toimi veronmaksajien parissa.
Savupiiput kaatuvat yksi toisensa jälkeen. Teollisuus pakenee maasta - ja juuri sinne mihin suuntaan on oltu solidaarisia. Ei ne siellä paskaakaan välitä että "te autoitte silloin meitä". Voi teitä, jotka niin luulette.
Tarjahalosmainen kaukaisten maiden ikuinen auttaminen on saanut duunarin sapen kiehumaan. "On tässä omakin perhe ja läheiset, mutta aina vaan apua jonnekin jossa se ei päädy perille".
12 vuoden pimeä aika -
Tarja Halosen aika - toi kiistatta esiin sen millainen on ns. salonkisosialisti; ihminen, joka pukeutuu demarikaapuun, mutta paskat nakkaa työväestöstä ja on eniten huolissaan erilaisista vähemmistöistä ja heidän hyvinvoinnistaan. On outoa, että SDP:ssä ovat eniten äänessä juuri moiset henkilöt. Haalarikansa on tungettu sivummalle ja heille on jätetty maksajan sekä äänestäjän rooli vailla valtaa. Toki heitä vappupuheissa muistetaan ja onkin mielenkiintoista seurata miten pj
Jutta Urpilainen sun muut puolueen silmää tekevät ovat vapputervehdyksiinsä rustanneet.
- "Työn orjat sorron yöstä..."
Odottamaton oli myös tilanne, joka tuli ilmi viime viikolla. Tarvitaan 100 000 maahanmuuttajaa, jotta palkkataso pysyy kurissa. Vaan kuinkas nyt suu pannaan? Vasemmistoliitto etenkin on selityksen velkaa. Erityisesti he haluavat kivaa kaikille, maata muuttajille. Siinä ohessa pitäisi kuitenkin muistaa, että puolueessa on edelleenkin savupiipputeollisuuden kannattajia, vaikka osa heistä lähtikin Vasen ryhmään (vr). Samalla pitäisi sanoa duunareille, että sori, teidän hommia tullaan kohta tekemään pienemmällä liksalla, mutta veroja pitäisi nostaa, kun on eletettävä tämä valtava työvoimareservi.
SDP - SAK akselilla riittää siinä naposteltavaa. Palkkamalttia huutaa EK, lisää liksaa huutaa SAK, matalapalkkaduunareita lisää vaikka mistä huutaa tutkimusryhmä. Onko tulossa kahdet työmarkkinat? Tosin, SDP:n äänestäjistä suuri osa saa palkkansa kunnilta/valtiolta/järjestöiltä. Ts. palkan eteen ei tarvitse nähdä vaivaa. On kiva olla piirisihteeri, työmarkkinasihteeri, koulutoimenjohtaja, pakolaisasian valtuutettu tai jotain. Mutta ei sentään sellainen, joka korjaa autoja, tekee taloja tai hoitaa vanhuksia. Ei nyt sentään!
SDP palkitsee uskolliset edustajansa.
Kimmo Kiljunen putosi eduskunnasta neljän kauden jälkeen. Hänet palkittiin turhanpäiväisellä vaalitarkkailija-erityisasiantuntijaviralla. Mitähän tämäkin hemmo on suomalaisen duunarin hyväksi tehnyt? Ikänsä potenut valkoisen miehen taakkaa ja koska parhaiten sitä voi keventää olemalla solidaarinen - demari - niin Kiljusesta tuli SDP:n jäsen ja kansanedustaja. Vuoden 2011 vaalien alla Kiljunen otti aseekseen taitetun indeksin ja yritti eläkeläisten äänillä jatkaa toimessaan. Miksi hänen vaaliaseensa ei ollut oma agendansa; kehitysmaat?
PS tarjoaa enemmän. PS on huolissaan Suomesta ja suomalaisista. PS:n agenda ei ole turvata Nigerian uudistuksia, lopettaa sortoa Salvadorissa, auttaa Angolassa. PS porukka ei kanna valkoisen miehen taakkaa - siihen ei todellakaan ole mitään syytä. Työväestö kokee, että PS on heidän asiallaan. Eivät duunarit tyhmiä ole, vaikka sellaisina heitä SDP:ssä edelleen pidetään. Vaalikarjana, joille voi puhua pehmoisia vappuna.
SDP:ssä on myös viestiongelma. Kuinka tämä ongelma ilmenee? Vuoden 2007 vaalien jälkimainingeissa silloinen pj
Eero Heinäluoma sanoi, että viesti ei mennyt perille. Tokaisin siihen, että ehkä viestissä oli jotain vikaa. Ei vastaanottajissa. Heinäluoma aliarvioi äänestäjiään. Viesti meni perille - Afrikka tarvii lisää rahaa. Te maksatte. (Afrikka tarkoittaa tässä yhteydessä kaikkia autettavia. Te maksatte tarkoittaa veroja).
Nyt, kun uusimmat gallupluvut tulivat julki, niin SDP:n puoluesihteeri sanoi, että viestiä pitää tarkentaa. Onko se niin, että eivät osaa sanoa sanottavaansa niin, että se ymmärretään, vai onko se niin, että sanottava on sellaista joka ei duunaria miellytä. TikuTaku takuut Etelä-Eurooppaan, Kyproksen rahanpesun tukeminen. Veroparatiisien vastustaminen ei oikein natsaa ja se, että pj Urpilainen ei enää käytä Starbucks kahviloita niiden verokierrätysten takia on lähinnä huvittavaa. Facebookia käyttänee, vaikka juuri se yhteisö ei maksa juuri mitään...
Toki veroja voi ja pitää maksaa, mutta se mihin rahat käytetään on jäänyt huomiotta. Ei duunaria kannusta työntekoon ja verojenmaksuun se, että osa rahoista menee huijarien tukmeiseen Kyproksella, osa kehitysapuna Afrikkaan - ja niistä rahoista valtaosa jää kateisiin - ja osalla rahoista annetaan neekereille parempi elämä Suomessa - ja luodaan enen pitkää kahdet työmarkkinat.
- Kuulostaa oman haudan kaivuulta.
Lisäksi
Paavo Lipposen pieleen mennyt presidentinvaalikampanja vuonna 2012 kertoivat osaltaan sen, että duunarikansa on vieraantunut näistä salonkisosialisteista, jotka ovat olevinaan työväestön asialla, mutta joille läheisempiä asioita ovat julkisen hallinnon holtiton ja tarpeeton kasvattaminen sekä kehitysmaiden ongelmat sekä rasismin näkeminen ja hokeminen sekä vähemmistöjen perseiden nuoleminen. Lipponen mielisteli kannattajiaan kertomalla, että "olenhan itsekin juntti".
- Herra on herra ja sellaisen kädenojennus tulee aina ylhäältä. Olkoot jäsenkirja millainen tahansa.
Riemuitsen jokaisesta prosenttiyksiköstä, joka näyttää SDP:lle pienempiä lukuja.