Piia Ristikankare 15v katosi pe 7.10.1988 Piikkiössä (ketju 2)
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Ottaisin vielä kantaa näihin JT-nuoriso asioihin. Heidän menonsa yleensä ottaen tiedetään. ja aina liikutaan porukassa, missä useampia tyttöjä ja poikia. Nimenomaan siksi, että paikalla olisi aina "esiliina", eikä mitään ikävää pääsisi tapahtumaan. Tarkoitus on isommalla joukolla tutustua ja sitten myöhemmin valita seurustelukumppani. Kahdestaan seurustellessakin on suotavaa, että esiliina on mukana. On tapauksia, kun ei ole ollut, ja sitten on "tehty syntyä". Mutta ajatus on se, että jos tällä Piialla olisi ollut treffit uskontoverinsa kanssa, niistä olisi myös kaverit ja vanhemmat olleet tietoisia. Oma veikkaukseni on, että on uhmaten lähtenyt(jos on kerta aiemminkin ollut poikien kanssa tekemisissä jollain lailla), ja sitten on käynyt huono tuuri kyydin suhteen. Ja kyydin antajana tod.näk. 40-50 vuotinen ukko, joka luvannut kyydin kylille. Nuorista pojista ei ole salaisuutta pitämään..
How do you hold a moonbeam in your hand?
-The Sound Of Music - Maria (The Nuns)-
-The Sound Of Music - Maria (The Nuns)-
-
jarmo.janis
- Vic Mackey
- Viestit: 1982
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
- Paikkakunta: kaakkois suomi
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Ihan yksi ja sama mitä siellä on tehty, mutta, pointti on kuitenkin se, että.elli72 kirjoitti:Ihan yhtä hyvin voi olla sellainen metsätie jolla laillinen omistaja ei ole käynyt pitkään aikaan. Ei metsänomistajat koko ajan kiertele katselemassa omia metsiään. Ja millä perusteella Jarmo nyt miettii että kyseisellä alueella on tehty nimenomaan hakkuuta?
Jos siellä on Piia tapettu tai sinne tapettuna dumpattu ja kyseeessä aktiivikäyttöinen paikka niin hyvin suurella varmuudella Pia oltaisiin jo löydetty. Löydetty siksi koska sielä mahdollisesti olisi voinut olla vertailussa aiempaan simiinpistävä erilaisuus tappajan jäljiltä.
Pointti numero kaksi.
Paikka ei ainakaan aktiivikäyttöinen saata olla, jolloin on pakko kysyä onko sinne enää ollut tappajan autolla kuljettavaa tietä. Kuinka äkkiä tuollainen netsäautotie menee pienemmällä autolla ajokelvottomaksi ellei siellä sitten ollut se yksi epäiltyjen joukkoon liitetty ruotsalainen (nimi nyt hukassa)kuorma-autoineen.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Jarmo Jänikselle sen verran että kyllä niitä metsäautoteitä voi käyttää vaikka siellä ei olisi ollut aktiivia metsätyötä kymmeniin vuosiin, ja nykyäänhän homma menee pitkälti näin moto tai nykyään harvemmin metsuri kaataa puut sitten metsätraktori hakee puut ja tuo ne tien laitaan josta tukkirekka ne hakee kyytiin ei siellä mitään monimutkaisia laitteita tai työmenetelmiä käytetä, en oikein usko että mahdollinen ruumiin piilottaja jättäisi kovinkaan todennäköisesti jotain merkillepantavia jälkiä tien lähettyville.
-
jarmo.janis
- Vic Mackey
- Viestit: 1982
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
- Paikkakunta: kaakkois suomi
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Hyödytön inttäminen siitä, millä missä ja miten metsäautoteitä voidaan tähän tapaukseen käyttaa, julistetaan päättyneeksi.
Asiaan
Mun omassa nuoruudessani suunilleen noihin aikoihin tuon ikäiset tytöt, riippumatta siitä oliko uskovaisia vai ei uskovaisia, oli kauheen nipuja miesten/poikien ulkonäön suhteen. Pojat oli joko Super IHQUJA, IHQUJA, tai perseestä revittyjä ällötyksiä. Jotenkin en jaksa uskoa Piian lähteneen jonkun perseestä revityn metsäsuden näköisen tyypin kyytiin. Se ruotsalainen kuormurikuski, jota tähän juttuun on myös yritetty sovittaa, on Pialle liian vanha. Piian ikäiselle kaikki yli 18 v, ellei fanituksen kohteena oleva julkkis, oli liian vanhoja (tai sellaisen mielikuvan omista nuoruusmuistoistani olen kaivellut). Kun huomioidaan tuoreemmasta juttuarkistosta Eveliinan tapaus, ja se kuinka hänen nuori murhaajansa nurtui tunnustukseen vasta sitten kun polisit tuli ovelle koputtaan että lähetääs kammarille tarionoimaan. En sulkisi pois sitäkään versiota, jonka mukaan Piia Ristikankareelle pahaa tehnyt on nuori paatunut paatunut psykopaatti, joka tunnustaa tai sitten ei kun poliisi koputtaa oikealle ovelle ja pyytää kammarille juttelemaan.

Kainonsorttinen
- Frank Drebin
- Viestit: 386
- Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 12:22 pm
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
No mutta jarmo, tuohan pätee kaikkii nuoriin naisiin. Ei voida ajatella, ettei piia olisi mennyt vanhan ja ruman miehen kyytiin; maailman sivun nuoret naiset ovat omaehtoisesti nousseet miesten kyytiin, nuorien ja vanhojen. Kyse on persoonasta yleensä. Eli tekijä voi olla vanhempikin. Itse asiassa piia on voinut seurakunnassa olla tekemsissä vanhempien miesten kanssa, ja olisi "tottunut" näihin; eli ei osaisi vierastaa.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Vaikka Piia oli seurakunnassaa tottunut vanhempiin miehiin, ja tutustunut myös omanikäisiinsä, niin missään tapauksessa hän ei olisi kenenkään tuntemattoman miehen kyytiin vapaaehtoisesti noussut. Seurakunnassa nimenomaan päntätään tytöille päähän, että muut kuin jehovantodistajamiehet ovat raiskaajia ja murhaajia ym. Se nyt ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta nuoret on helppo aivopestä.
Eikä muutenkaan saa seurustella sellaisten kanssa, jotka eivät kuulu seurakuntaan.
Tietysti koulussa ja työpaikalla joudutaan olemaan tekemisissä "maailmallisten" ihmisten kanssa, mutta muuten se ei ole sallittua.
Eli siis Piia on kaapattu väkisin autoon ja raiskattu ja surmattu. Tekijä voi olla satunnainen ohiajaja, mutta myös joku tuttu. Vaikka kuinka tuttu, mutta ellei ollut todistaja, kyytiin ei menty.
Silti edelleen epäilen jotakuta seurakunnasta, sellaista, johon Piia luotti.
On ryssitty tutkinta. Jehovantodistajissa on paljon henkilöitä, joilla on mielenterveysongelmia, patoutunutta seksuaalisuutta(poikamiehet), koska avioliiton ulkopuolista seksiä ei hyväksytä.
On myöskin seksuaalisesti kieroutuneita, kuten tavallisissa ihmisissäkin. Sellainen henkilö.josta sanotaan, ettei olisi ikinä uskonut.

"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Tuskin siihen kyytiin menemisessä kuitenkaan on vaikuttanut kyydinantajan ikä tai ulkomuoto. Jos Piia on ollut kylmissään ja on halunnut nopeasti kyydin niin on varmaan kelvannut kyyti kuin kyyti. Uskovaisena tyttönä hän ei välttämättä ole edes ajatellut että jotakin pahaa voi tapahtua, on saattanut uskoa ihan kaikista ihmisistä pelkkää hyvää.
Mutta sitten jos olisi ollut tarkoitus ryhtyä lähempään kanssakäymiseen, niin siihen tietysti vaikuttaisi nuo Jarmon mainitsemat seikat. Paitsi ettei kukaan 80-luvun lopulla käyttänyt sanaa ihqu.
Mutta sitten jos olisi ollut tarkoitus ryhtyä lähempään kanssakäymiseen, niin siihen tietysti vaikuttaisi nuo Jarmon mainitsemat seikat. Paitsi ettei kukaan 80-luvun lopulla käyttänyt sanaa ihqu.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Enpä huomannut tuota Atlantan tekstiä kun kirjoitin omaani yhtä aikaa. Siis onko näin että jehovanuorille opetetaan että kaikki muut ovat raiskaajia yms? Siinä tapauksessa voisi ajatella että ihan niin helposti Piia ei ole kenenkään toisen kyytiin lähtenyt. Mutta tulee mieleen että Piia on ehkä ollut ihan kypsä oman väkensä touhuun ja on sitten totaalisesti halunnut uhmata omaa väkeään vastaan. Ja sitten onkin ikävä kyllä törmännyt juuri sellaiseen ihmiseen josta seurakunnan väki on kertonut.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
JT:ssä kyllä suojellaan yhteisöä viimeiseen asti ja kehotetaan pysymään erossa "maailman ihmisistä". Ja jotkut neuvot niistä ovat ihan tarkoituksen mukaisia, ja käytännössä niitä noudattaessa myös hyödyllisiä. Ainahan se on riski, jos luotat tuntemattomaan, toisaalta mitään hyvääkään ei voi koskaan tapahtua, jos et ota riskiä ja tutustu tuntemattomaan.
Nuorista tekijöistä mietin, että ehkä yksi tekijä vielä pystyisi jotenkin salaisuuden pitämään, mutta porukka onkin sitten eri juttu.
Nuorista tekijöistä mietin, että ehkä yksi tekijä vielä pystyisi jotenkin salaisuuden pitämään, mutta porukka onkin sitten eri juttu.
How do you hold a moonbeam in your hand?
-The Sound Of Music - Maria (The Nuns)-
-The Sound Of Music - Maria (The Nuns)-
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Mitä enemmän on porukkaa johonkin tekoon sotkeutunut, sen todennäköisemmin siitä jää kiinni. Yksi sekopää vielä saattaa saada jonkun asian salattua vaikka vuosikausiksi, mutta jos mukana on enemmän tekijöitä tai katselijoita, niin sitä varmemmin jää kiinni.
-
jarmo.janis
- Vic Mackey
- Viestit: 1982
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
- Paikkakunta: kaakkois suomi
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Totta, ja sitten on vielä sekin että joku joka kertoo henkilölle X ei ymmärä sitä, ettei henkilö X ole velvollinen pitämään niin rajua juttua salassa juttu vuotaa ulos. Yhteisöstä erotettu, joka katsoo ettei ole enää velvollisuutta olla lojaali omilleen, voi kertoa. versioita löytyy.elli72 kirjoitti:Mitä enemmän on porukkaa johonkin tekoon sotkeutunut, sen todennäköisemmin siitä jää kiinni. Yksi sekopää vielä saattaa saada jonkun asian salattua vaikka vuosikausiksi, mutta jos mukana on enemmän tekijöitä tai katselijoita, niin sitä varmemmin jää kiinni.
-
TiiaStiina
- Vic Mackey
- Viestit: 1991
- Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Ei ole tietoa mitä heille opetetaan, mutta tuosta kirjoituksesta tuli mieleen, että Piia on uhmannut yhteisöä ja juuri sen johdosta on sitten tapahtunut jotain eli syyllinen löytyy sieltä yhteisöstä.elli72 kirjoitti:Siis onko näin että jehovanuorille opetetaan että kaikki muut ovat raiskaajia yms? Siinä tapauksessa voisi ajatella että ihan niin helposti Piia ei ole kenenkään toisen kyytiin lähtenyt. Mutta tulee mieleen että Piia on ehkä ollut ihan kypsä oman väkensä touhuun ja on sitten totaalisesti halunnut uhmata omaa väkeään vastaan. Ja sitten onkin ikävä kyllä törmännyt juuri sellaiseen ihmiseen josta seurakunnan väki on kertonut.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Eli mitä tarkoitat... Piia on uhmannut yhteisöään ja hänet on sen vuoksi tapettu? Ei kai sentään.
-
TiiaStiina
- Vic Mackey
- Viestit: 1991
- Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
Ei sentään tarkoituksella tapettu, enkä miettinyt sen tarkemmin, mitä olisi voinut tapahtua. En ole perehtynyt tähän niin hyvin että uskaltaisin sanoa enempää.elli72 kirjoitti:Eli mitä tarkoitat... Piia on uhmannut yhteisöään ja hänet on sen vuoksi tapettu? Ei kai sentään.
Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan -Piikkiö 1988
No ei sentään sekään yhteisö ketään tapa, jos uhmaa sääntöjä. Puhutteluun voi kyllä joutua, sillä seurakuntaa eikä sen oppeja saa arvostella tai pistää kyseenalaisiksi.
Ja Elli, jehovantodistajat, vaikka ovat olevinaan uskonnollinen yhteisö, eivät usko hyvää yhdestäkään "maailmallisesta" ihmisestä. Omistaan he uskovat pelkkää hyvää, eivätkä usko heidän syyllistyvän minkäänlaisiin vääryyksiin.
Mutta ihmiset ovat ihmisiä ja erehtyviä, niin todistajatkin tekevät väärin. He joutuvat ehkä erotetuksi seurakunnasta, mutta eivät aina. Sitten muut kauhistelevat ja päivittelevät.
Armoa eikä ymmärrystä löydy tälle omallekaan eksyneelle silloin.
Tietysti on hyvä varoa vieraita ihmisiä, mutta eivät kaikki ole raiskaajia, varkaita tai murhaajia.
Juuri vaan ja pahasti epäilen jotakuta seurakunnasta. Kiero psykopaatti. Näitä siinä sakissa riittää. Ulkokultaista, tekopyhää joukkoa.
Tuo tekijä ei koe tehneensä väärin. Ei hän ajattele isän tai veljen surua tai tuskaa; Piia on väliaikaisesti poissa vaan. Niin opetetaan. Harmagedonin jälkeen hän tapaa perheensä ja perhe hänet. Miksi siis tunnustaa, kun ei omasta mielestä vääryyttä ole tapahtunut.
Tekijä on varmaan seurakunnassa mukana, hartaana, ulospäin kunniallisena perheenisänä jo varmaan. Voipi silti salaa silloin tällöin käydä nuoria tyttöjä "ajeluttamassa". Ei tietenkään lähelläkään asuinpaikkaansa, ettei jää kiinni, vaan muualla. Nyt ei tapa heitä enää. Eikä kukaan seurakuntalainen uskoisi hänestä vieläkään, että tekee jatkuvasti aviorikoksia.
Ja vielä kamalampi ajatus: entä jos Piia ei lähtenytkään kotoaan yhtään mihinkään?
Piia saattaisi löytyä lähempää kuin uskotaankaan.