Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
sisotalo
Jessica Fletcher
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 11:10 am

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja sisotalo »

BloodSucker kirjoitti:Se, mikä itseäni ihmetyttää koko asiassa on se, että Anneli laittoi lapsensa puhelimeen kun soitettiin hätäkeskukseen. Jos siellä oli joku ulkopuolinen murhaaja, niin ensimmäinen teko, mitä luulisi tapahtuvan on se, että haluaa suojella lapsiaan ja "lähettää" hänet kiireesti pois paikalta, ettei sattuisi mitään. Eikä se, että lapsi joutuisi katsomaan murhaa silmiensä edessä.
Annelin tarkoituksena oli pelastaa miehensä koska murhaaja oli tappamassa vain Jukkaa. Anneli itsekkään ei kelvannut tapettavksi vaikka hän kahdesti meni katsomaan ja yrtti auttaa. Sinä aikana poliisi vaati häntä pitämään puhelinlinjan auki. Puhelimessa seisoi tämän ajan Amanda ja huusi poliisia apuun. "Mun isä voi oikein huonosti"

Pienet lapset pelkäsivät huoneessaan. Annelin oli valittava, hälyttääkö apua vai lähteekö paljain käsin murhamiestä vastaan neljä lasta kainalossa. Asunto oli pieni - ei siinä voinut viedälapsia minnekkään ilman, että murhaaja olis hyökännyt viiden hengen lauman kimppuun. Hänellä olisi ollut rajattomasti aikaa jos Hätäpuhelua ei olisi soitettu.
Pardon
Jane Marple
Viestit: 1045
Liittynyt: Pe Tammi 07, 2011 3:35 pm

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja Pardon »

Mä oon kans luullut, että sängyllä olis ollut käyttämätön näppylähanska. Muutenhan siitä oltais puhuttu lavastushanskana, jos se sopii edes johonkin jälkiin.

Vaan jos se on puhdas, niin onko sitten niin että sen paria (joka on kadoksissa) epäillään sopivaksi johonkin jäljistä? Tuskin AA kahta kertaa on lavastanut. Onko ekat hanskat JL:n, kun tämä on rikkonut ikkunaa, jotkin vajasta vai mikä varasto se oli? Tai autosta? Ja tokat on sitten AA:n jostain kaivama lavastushanska, joka siis dumpataan, mutta jonka käyttämättömän parin hän unohtaa sängylle?

Mutta jos näin olisi, niin eikö siitäkin olisi jo ajat sitten puhuttu eri oikeusasteissa. Hmm.
ulkosuomalainen
Michael Knight
Viestit: 4021
Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja ulkosuomalainen »

Puhdas se oli aiemmin-- ei saatu kenenkaan DNA:ta. Aiemmin mun mielesta vaitettiin, etta sen pari olisi ollut siina takkahuoneen kaapissa. Mutta jos sen nappylat kay ovessa oleviin verijalkiin, voihan olla etta pareja on ollut useampia nipussa niinkuin taalla ennen arveltiin. Yksi ylimaarainen olisi tullut tempaistua mukana ja unohtunut siihen sanglle. Astaloidessa kaytetyt hanskat selittaisivat katevasti esim. miten Annelin kasissa ei olisi verta poliisin tullessa. Mun kasittaakseni kukaan ei ainakaan kertonut katsoneensa esim. kaikkien talon asukkaiden takkien taskuja, jos sielta olisi vaikka loytynyt eteisen komerosta hanskat jonkun taskusta.

Jos astaloidessa viela peitti paan sopivasti vaikka muovipussilla, eipa sita enaa siina vaiheessa paljon vereentynyt. Siis Jukan paan. Ei omaa.

Manner yrittaa nyt ilmeisesti selittaa, etta irtohanska tuli hupun mukana jotenkin ulkoa korista eika siis Annelin takkahuoneen kaapista. Good luck!
Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)

When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
rantakoski
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja rantakoski »

Turumurre, jos et tiennyt niin aiemmat sekä murhakäräjät että murhahovi on kumottu. Jos et ole huomannut, niin tunnustuskin on taas esillä uudessa käsittelyssä. Että se siitä sinusta ja sinun Taurun lainailusta. Kumma kun se edellinen murhakäräjä nyt kävi.
taavetti kirjoitti:- Tutkinnanjohtaja linjasi ensimmäisen kahden päivän aikana, että Auer on uhri eli asianomistaja, vaikka monet tutkijat olivat eri mieltä.

Kuvatekstinä seuraavaa;

Ulvilan surman silloinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti näytti muille tutkijoille nauhoituksen Anneli Auerin ensimmäisestä, puolitoista vuorokautta surman jälkeen tehdystä kuulemisesta ja kysyi epäilikö joku tämän jälkeen vielä Aueria.

Ei juma. Jutussa linkki sairaalvideoon.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082 ... 3_uu.shtml
Eli tutkintaa ei sinänsä tehty huonosti, vaan tutkinnanjohtaja tunteeseen perustuvaan seikkaan sulki Auerin mielivaltaisesti tutkinnan ulkopuolelle.

Tämän vuoksi alaiset ovat sitten etsineet ulkopuoliseen viittaavaa, vaikka muutama olisi halunnut tutkia samalla viittaako mikään vaimoon.

Mielenkiintoista muuten, että jo alussa ilman Tuija Niemeä tai Joutsenlahtea, ja Joutsenlahden kommentteja mediaan "ulkopuolisen geeneistä ja äänistä", ja Tuija Niemen painostamista etsimään ulkopuoliseen viittaavia ääniä (ja näin Niemi tekikin, usean silloin toistaiseksi epäselvän äänen (jotka nyt myöhemmin prosessoitu) pystyi korvamerkitsemään tägillä "ulkopuolinen?"..

Niin asia josta olin kirjoittamassa, että osa tutkijoista jo ennen Niemen mukaantuloa ihmetteli häke-nauhalta puuttuvia kamppailun ääniä, ja kenties puuttuvia selkeitä ulkopuolisenkin ääniä.

Palaten tuohon viestini alkuun, että tehty tutkinta on kyllä täysin validi. Se ei diskaannu sillä että Joutsenlahti näyttää sairaalavideon ja tunteeseen perustuvan päätelmän johdosta pyyhkii vaimon osuuden pois tutkittavien listasta.

Tämäkin on törkeä virkavirhe Joutsenlahdelta. Vain Joutsenlahden toiminta ja tutkinta oli puutteellista.

Kaikki muut poliisit tekivät tutkintaa niin hyvin kuin vain Aueriin ihastuneelta mielivaltaiselta Joutsenlahdelta pystyivät.

-----

Paitsi Mäkinen, joka jo murhapaikalle mennessään oli fiksoitunut ulkopuoliseen, miettiessään voisiko 'tuhopolttaja ja hyökkääjä' olla sama. Mäkinen puhui itsensä pussiin. Ei objektiivisuutta. Paikalle tultaessa hän oli merkinnyt aivoissaan jo kaiken ulkopuolisen tekemäksi, ja se sokaisi hänen arvostelukykynsä, kun hänen ei tarvinnut käyttää kapasiteettia minkään muun vaihtoehdon pohdintaan. Senhän hän oikeudessakin totesi: 'Mikään muu tapahtumakulku ei ollut mahdollinen'.

Siis tosiaan Mäkinen väittää, että Suomen ja koko maailman rikospaikkatutkijoista vain hänellä voi olla oikea käsitys? Huh.. Mäkisen todistus jää vain pelkäksi lätinäksi.

Ja, kuulostaako uskottavalta että "huppis" olisi oikein ottanut lasipaloja käsiinsä/hanskoihinsa ja heittänyt niitä pitkälle terassille.. Miksei myös nurmikolle pihamaalle? Ole lentänyt? Kun kerta käsillä keräämiseen ja oikein pitkälle heittelyyn oli oikein aikaa..

Tässä vaiheessa viimeistään tulisi huomioida että Mäkisen eläkeelle siirtyminen lähestyi. Vanha poliisimies kun jotain päätti, niin sehän piti, ja hänhän oli jo automatkalla paikalle päättänyt että tekijä on ulkopuolinen.

Tuosta lasista ja sen väitetystä "heittelystä", ottaen huomioon "huppiksen" pyrkimyksen ja myöskin kiireen, tieteellisempi selitys olisi, että "huppis" olisi sillä rikkomisvälineellä nopeasti huitonut useammankin lasinpalan kerralla pois - jolloin ne olisivat tippuneet maahan.

Mutta että hän oikein heitteli niitä pitkälle terassille.. 'ei tässä mitään kiirettä' Huh, kuka uskoo?

No tietenkin Mäkinen, jolle on kunnia-asia eläkkeellä pysyä yhdessä viimeisimmistä rikosjutuistaan oikeassa, mutta etenkin että tutkinnan teki oikein. Hän tuskin haluaa ilveilyä huonosti tehdystä tutkinnasta, saati Joutsenlahden saamaa kunniaa ja mainetta.

Sen vuoksi hän on nyt kehittänyt oikein tarinan. Otetaan vaikka se ulkopuolella oleva iskujälki karmissa, mikään ei kerro milloin se on siihen tullut, Mäkinen vain ajatteli sen tulleen sinä yönä.

On aiemminkin ollut merkkejä, että ikkunaa olisi rikottu sekä ulkoa että sisältä. Vaikka ikkunaa olisi rikottukin ulkopuolelta, ei se missään määrin kerro että tekijä oli ulkopuolinen.

Mäkisen tarina sille missä vasemman kengän jäljet ovat - ovat suorastaan naurettavia. Veikkaan oikeuden ottavan Taurun vakavammin.

Mäkinen vaikuttaa vanhalta katkeroituneelta ukolta, joka on riitautunut Satakunnan poliisi- ja muun virkamieskunnan kanssa. Maine ja kunnia,, sekä lankeamus, kävelevät käsi kädessä Mäkisen kanssa. Nää on nää, vanhukset, jotka tietää kuolevansa 'pian' tai 'ajan olevan vähissä' - ovat saakelin katkeria eivätkä välitä juuri mistään mitään.

Se että Mäkipää oli fiksoitunut ja päättänyt surmaajan olevan ulkopuolinen ennen kuin edes oli surmatalolla, niin tähän seikkaan vedoten Mäkisen tutkimukset tulisi jättää omaan arvoonsa. Toivottavasti oikeus näkee Mäkisen asiassa myös, että hänen arvostelukykynsä oli enintään ennakkoasenteinen ja vähintään sumentunut.

Mitä Auer ja Manner ovat ajatelleet? Tuovat saliin todistajan jonka kertomus on ristiriidassa Annelin ja tyttären kertomusten kanssa.. Onko uskottavaa että ensin ikkunaa rikkoessa lyö ikkunalla odottavaa ja toljottavaa Lahtea päähän, siis ettei Lahti siinä tee/reagoi/puolustaudu mitenkään.. Ja sitten "huppari" ottaa maailman huonoimman varusteveitsen ja alkaa tikkaamaan noin 70 iskua - jotka kielivät erittäin tunteikkaasta kostosta.. Voin jo nyt nähdä oikeuden tuomiotekstin "ei ole uskottavaa että <laita tähän Mäkisen kertomukset>"

JL on yritetty tainnuttaa sänkyyn samalla kuin pyyhekilpi on heitetty päälle, ja ennen kuin saatu taju kankaalle, on JL yrittänyt torjua ja näin saanut torjuntavammoja (joko pyyhe käsiensä päällä tai kädet ulkona pyyhkeen reunojen kautta), puukottaminen sitten aloitettu siinä, sitten jossain vaiheessa siirretty/potkittu lattialle. Lahtihan on veriroiskeiden perusteella astaloitu lattialla, ja sen jälkeen siirretty lähemmäksi pesuhuoneen ovea, esimerkiksi sillä aikaa kun partio soitti ja lapsi vastasi puhelimeen äidin ollessa "tuolla noin".

Mäkisellä oli oikeudessa mukanaan kuva,jonka mukaan poliisien reko on väärin, sillä uhri olisi liian lähellä pesuhuoneen ovea kuin mitä rikospaikalla oli. Onko Mäkinen lukenut Turumurren teesejä :D

Sillä Mäkinen sortuu samaan kuin Turumurre. "Ambulanssikuvasta" ei voi tehdä päätelmiä Lahden pään tarkasta sijainnista.

Onko uskottavaa tai normaalia, että eläkkeelle jääneellä poliisilla olisi salattuja rikospaikkakuvia kotonaan? Siis niitä joita poliisi on käyttänyt rekoa tehdessään. Se oli vielä uusintareko ja poliisi ei varmasti jättänyt mitään sattuman varaan.

Mäkisellä voi tottakai olla nyt eläkekodissaan Ulvilan ETP, mutta kuten todettua "ambulanssikuvaa" ei voi käyttää rekon tekemiseen, ja miksi käytettäisiin, kun poliisilla on liuta parempiakin kuvia. Ja huom! Poliisi ei todellakaan luovuta karkeita uhrikuvia omaisille tai asianosaisille.

Ei ole uskottavaa että Mäkisellä olisi mitään muuta kuvaa eläkekodissaan kuin ETP:n "ambulanssitätiuhrikuva", jota tuossa "ambulanssikuvaksi" tituuleerasin. (Huom. Siis miksi Mäkisellä, eläkkeellä, olisi salattuja, edes omaisten ulottumattomissa olevia kuvia uhrista, kun ei hänellä niitä muitakaan kuvia ollut, jotka oli kameralta siirretty poliisien koneelle). Älytöntä että Mäkinen on lukenut Turumurren naurettavuuksia ja esittää niitä oikeudessa. No ei se hänen eikä kenenkään vika ole että hän on vanha papparainen.
pikasso
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1414
Liittynyt: Ti Kesä 08, 2010 12:16 am

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja pikasso »

Auer innostui esittämään paikoitellen tarkkojakin kysymyksiä.

Kun poliisit kertoivat, että Auer oli suljettu heti tutkinnan aluksi pois epäiltyjen listasta, Auer kysyi poliisilta kuka tämän linjauksen teki.

- Kuka sitä sitten varsinaisesti johti? Kuka sen määräsi mitä sieltä haetaan, Auer kyseli todistajalta.

Myös seuraavan todistajan aikana Auer halusi vastauksia todistajalta. Keskusteltaessa todistajan roolista lisätutkinnan toisena päätutkijana, Auer käänsi puheen lasten kertomuksiin. Hän halusi tietää, kuka psykologi oli antanut alustavan arvion lasten kertomusten luotettavuudesta.

- Kuka ja millaisessa tilanteessa tämä on annettu? Tuliko se suoraan teille?

Todistaja ei halunnut ottaa kantaa Auerin kysymykseen.

Saman todistajan kertoessa asunnon epäsiisteydestä Auer halusi tarkentaa todistajan vastausta.

Todistaja kertoi, että talossa oli paljon roskapusseja ympäriinsä.

- Missä niitä roskapusseja oli, muistan että varsinainen roskapussi oli vaan keittiössä. Minun mielestäni siellä oli vaatepusseja ja askartelutarvikkeita, Auer vastasi.

Poliisi kertoi nähneensä pusseissa tyhjiä laatikoita ja mieltäneensä
Taavetti postas esille tämän. Jäi tyngäksi.
Asenteellisuudesta tulisi saada sakkoja. Silloin kun mennään toisen kotiin tutkimaan rikosta tai havaitsemaan asioita, niin se vaatii ammattitaitoa suodattamista. Mikään mustatuntuu ei voi tai saisi olla todellista edes oikeudenkäynneissä, vaikka siltä se nyt vaikuttaa, että näillä mennään.
rantakoski
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja rantakoski »

Vespa velutina kirjoitti:- Eikö pitäisi olla kaksi jälkeä uhrin vieressä, jos tekijä lyö ne tappavat iskut siitä.
- Uhrin oikea kenkä on ollut ehkä ruumiin päällä. Ehkä vasen kenkä ei ole osunut vereen.
- Aha, Valkama kommentoi.


Ai silloin jos lyöjänä on Auer, on täysin normaalia, että uhrin vieressä ei ole kahta jalankuvaa, mutta jos lyöjänä on huppumies, niin silloin kaksi jalankuvaa pitäisi löytyä.
En ymmärrä syyttäjän logiikkaa.
Syyttäjä tarkoittanee tässä että ottaen huomioon väitetyt tapahtumat, on fysiikan ja ihmiskehon vastaista ettei vasemmasta jalasta jää jälkiä LAINKAAN, kun verta oli kuitenkin lammikoittain, sekä tipoittain ja roiskeittain, paksumpia ja ohuempia lammikoita ja tippoja ja roiskeita, kuivui ne sitten 10 minuutissa tai 30 minuutissa, on täysin mahdotonta että vasen kenkä ei olisi missään vaiheessa osunut tuoreeseen vereen.

No oikean kengän jälkiä ei ole edes siellä missä tyttären mukaan niitä pitäisi olla.

Propsit Mäkiselle siitä että hän ihmettelee miksi häke-nauhalla kuuluu vain väitetyistä neljästä päähenkilöstä kolme, eli Anneli, JL ja tytär, mutta ei "hupparia".

No Mäkinen antaa sitten täysin epätieteellisen päätelmän: puhelimen mikrofoni ja hätäkeskuksen tekniikka. Mutta sen lisäksi puhelimen mikrofoni valitsisi vain Annelin, tyttären ja JL:n äänet, mutta ei "hupparin" ääniä eikä "hupparin" tuottamia ääniä. Eihän tällainen mene läpi ei käräjillä eikä hovissakaan :D

Lähes kaikki Mäkisen päätelmät ovat joko ristiriidassa tieteen tai todistajanlausuntojen kanssa.

Esim. Mäkinen: "teko ei vaikuttanut henkilökohtaiselta koska eivät puhuneet toisilleen ["huppis ja JL]"
Siis tuota ai sen takia? Vai olisiko sittenkin sen takia ettei "huppista" ollut paikalla? Jos nyt lähtee Mäkisen ajatusleikkiin mukaan, niin ei se ole mikään validi todiste ulkopuolisesta tai henkilökohtaisuudettomuudesta, että "huppis" ja uhri eivät puhuneet toisilleen.

Mäkisen perustelut eivät perustu laajaan seikkaperäiseen pohdintaan, lähinnä tuntuu eläkepapan puheet siltä, että mitä on ensin mieleen juolahtanut, siitä ei ole sitten enää poikettu. Lol, Mäkinen "tekijä on ulkopuolinen ja teko ei ole henkilökohtainen koska "huppis" ja uhri eivät puhu toisilleen" :D

Heh. Entäs tämä: Mäkinen & syyttäjä: "Tuleeko nyt faktaa vai fiktiota? syyttäjä Valkama kysyy, kun Mäkinen kertoo Lahden ripustautuneen tekijän kaulaan.
- Se on johtopäätös, kun rinta on ehjä. [Mäkinen]

Yksi johtopäätös, yksi totuus. Onneksi tuo tutkija on eläkkeellä, ja nuoremmat "multitasking/thinking" tulleet tilalle.

Teko kaikella ilmeisyydellä vaikuttaa henkilökohtaiselta kidutuskostolta. Ehkä kidutuksen ja hitaan kuoleman vuoksi Auer keskittyi mahaan ja suolistoon.

Rintaa myöskin suojaa rintalasta ja kylkiluut, joten Auer on siten keskittynyt helpompaan alueeseen. Veitsi olisi takerrellut kylkiluissa. Lisäksi Auerin piti saada JL:n valitusääntä nauhalla hätäpuhelun osittaisen feikkauksen takia, siksi ei iskua tai kahta suoraan sydämeen.

Patjasta on kyllä ETP-matskuissa lausuttu muutakin kuin läikän koko. Joskus postasin tänne minfoon kaiken mitä patjasta löysin mainitun ETP:ssa. Jaksaiskohan niitä kaivella.. ehkä tässä syksyn mittaan.

On puhuttu patjan veriläikän lisäksi patjaan imeytyneestä verestä, eli jostain jälkimmäinen on tullut, ETP:sta, luulisin.

Patjan veriläikkä on JL:n puolella sänkyä, ja myöskin mahan ja suoliston kohdalla. JL:n alushousut takaapäin olivat vähäveriset, joten JL:n patjalle istumisesta eli vaatteista veri ei ole lakanoihin ja patjaan tullut.

Oliko "hupparin" takamus niin vereentynyt, että istutessaan huilahtamaan sängylle, tosin silminnäkijät (jotka näkivät takkahuoneeseen noin kerran minuutissa, eivät tällaisesta kerro), että "huppari" olisi tuottanut sängyn verijäljet? Uskoo ken haluaa. No turumurre on jo piirtelemässä kaavioita ja 3D-mallinnoksia, kun Auer oikeudessa kommentoi että voi kai ne vaatteistakin vereentyä.

Lakanat ja patja ei ole vereentynyt:
* "hupparista" tai hänen takamuksestaan
* JL:n vaatteista

Lakanan ja sängyn verilammikko on vuotojälki, ei tarttumajälki, tai istumisesta aiheutunut vaatteista tihkunut kaaretuva jälki, vaan selkeä vuotojälki, ja juuri siinä kohtaa missä JL on maannut ja missä hänen mahansa ja suolistonsa on ollut, ja sitä aluetta JL:ssa puukoteltu.

Lisää myöhemmin, mutta tähän vielä yksi kohta:

Joutsenlahti ja toinen rikostutkija poistuivat sairaalasta Aueria kuulemasta.
Toinen rikostutkija sanoo "jututimme juuri tekijää".
Joutsenlahti ei kuule tai ei kuuntele, Joutsenlahti on ihastunut Aueriin, varmaan mietti "tuolta voisi saada pesää". Sen jälkeen Joutsenlahti raivoissaan kaikille ja kaikesta jos vaimoa viitataan, ja näyttää heille sairaalavideon --- kuin Pohjois-Koreassa ikään. "Vaimon osuus" ja kaikki muu vaimoon viittaavaa katoaa aina seuraavaan päivään mennessä.

Nyt myöhemmin Joutsenlahti syyttää kollegoitaan "hävinneestä" materiaalista :D

No mutta enemmän tosissaan, niin tässä:
YLE Satakunta: Seuraa Ulvilan surman oikeudenkäyntiä twitterissä
Ulvilan murhan oikeudenkäynti alkoi tänään uudelleen Satakunnan käräjäoikeudessa kello 09.30. Oikeudenkäynnin vaiheita voi seurata reealiaikaisesti twitterissä haulla #Auer. Oikeudenkäyntiä seuraavat Yle Satakunnan toimittajat Jari Pelkonen
http://yle.fi/uutiset/seuraa_ulvilan_su ... sa/6785057
nuusku-nella
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

Tämä Mäkinen vaikutti kyllä katkeroituneelta (kun ei häneltä moneen vuoteen ole syyttäjä mitään kysynyt), suhtautuvan tavattoman henkilökohtaisesti (oikein muistion oli kirjoittanut jos vaikka ei olekaan hengissä kun asiaa käsitellään) ja omaan teoriaansa jumiutuneelta (sielunsa silmin näkee Jukan roikkumassa huppiksen kaulassa ja toteaa vain että ei väliä onko totta vai tarua kun todisteet sanoo niin).

Melkoista huttua oli ne jutut välillä mitä luin, mielestäni Tauru vei voiton näiden kahden välillä.
llewellyn
Sofia Karppi
Viestit: 447
Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 2:13 pm

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja llewellyn »

Kyllä tuo Mäkisen todistus yhdessä suhteessa on informatiivinen - nimittäin sen suhteen, miksi alkuperäinen tutkinta oli sellainen katastrofi kuin oli. Poliisi kohtasi hyvin ainutkertaisen, hämmentävän tilanteen ja fiksoitui välittömästi tutkimaan vain yhtä vaihtoehtoa. Tuloksena täydellinen epäonnistuminen. Tämä on ihan kouluesimerkki siitä, miten ei tule toimia. Toivon todella hartaasti että tästä otetaan oppia eikä enää ikinä toimita henkirikospaikalla kuin amatöörit.
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3764
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 8:17 pm

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Love is in the air:


Ulvila-oikeudenkäynti: Mistä ruumiin alta löytynyt hiustukko on peräisin?

Ulvilan murhaoikeudenkäynnissä Satakunnan käräjäoikeudessa keskitytään tänään lähes seitsemän vuotta sitten tehdyn surman yksityiskohtien selvittämiseen.

Porissa oikeudenkäyntiä seuraava MTV3:n rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä kertoi Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelmassa, että koska surman alkututkinnassa jätettiin asioita tutkimatta perin pohjin, joudutaan nyt oikeudessa jälkikäteen selvittämään yksityiskohtia teoreettisesti.

– Tänään yritetään papereista puida hiustukkoa, joka löytyi Jukka S. Lahden ruumiin alta. Oikeudessa kuullaan rikoskemistiä siitä, voidaanko hiuksia tutkimalla päätellä ovatko ne irronneet väkivaltaisesti vai hiuksia harjaamalla, kun olisi voitu alkuvaiheessa tutkia Anneli Auerin pää, että puuttuuko sieltä hiuksia, mutta sellaisia tutkimuksia ei tehty, sanoo Sipilä.

Auer esiintyy rauhallisesti

Sipilä kertoo murhasta syytetyn Anneli Auerin esiintyvän oikeudessa tyynesti.

– Hän vaikuttaa rauhalliselta ja seuraa käsittelyä koko ajan. Hän kiinnittää huomiota siihen, mitä todistajat sanovat ja tekee muistiinpanoja.

Kokenut rikostoimittaja sanoo Ulvilan murhaoikeudenkäynnin poikkeavan muista oikeudenkäynneistä.

– Täällä on selvä jännite. Sähköä on ilmassa syyttäjän ja puolustusasianajajan välillä jopa henkilökohtaisella tavalla.

(MTV3)http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... n-peraisin
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3764
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 8:17 pm

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Uusi päivä, uudet kujeet. Auerin vammoilla lähdetään. Sipilä ja maikkarin live.

http://www.mtv3.fi/live/index.shtml/auer

- Huomenta, laamanni Martti Juntikka toteaa rauhalliseen tyyliinsä. - Nyt ollaan varmasti valmiita aloittamaan.

Aluksi puidaan Auerin vammoja. Itse asiakirjat ovat salaisia, mutta käsittely pidetään kuitenkin avoimin ovin.

Asianajaja Manner kertoo, että Auerilla oli ilmarinta, joka aiheutui puukoniskusta. Torjuntavammoja hänellä ei ollut. Lääkärinlausuntoja on useita ja niitä käydään läpi. Auerin vamma on ollut "potentiaalisesti erittäin vakava".

Syyttäjä Valkaman mukaan lääkärinlausunnot ovat "faktatekstiä", eikä niihin ole kommentoitavaa.
Vammasta kuullaan syyttäjän todistajaa.

Todistaja on erikoislääkäri Maritta Kilpeläinen. Teemana on keuhkoihin ulottuvan haavan vaikutus puhumiseen ja liikkumiseen.
Puheenjohtaja tarkistaa tältäkin todistajalta, ettei hän ole sukua Auerille ja vannottaa valan.

Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3764
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 8:17 pm

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Mitkä ovat ilmarinnan oireet? Syyttäjä kertoo.
Lääkäri selostaa lääketieteellisesti mistä ilmarinnassa on kyse ennen kuin pääsee oireisiin. Tyypillistä on hengästyminen.

Tervekeuhkoinen pärjää levossa yhdellä keuhkolla. Yleensä potilaat valittavat hengästymistä, lääkäri kertoo.
Syyttäjä kysyy hätäkeskuspuhelusta. Olisiko pistohaavan pitänyt kuulua hengästymisenä puhelussa. - Olisi pitänyt kuulua. Hän oli hätäpuhelussa hätääntyneellä tavalla hengästynyt. Siitä on vaikea päätellä oliko hänellä vammaa.

minSyyttäjän teoria on, että Auer pisti itseään puukolla vasta puhelun jälkeen.

Auerin puolustus kysyy mitä poliisi kertoi Auerin liikkeistä talossa hätäpuhelun alla.
- Poliisi kertoi, että siinä oli liikehdintää, lääkäri Kilpeläinen toteaa.

Syyttäjä jatkaa vielä. Lääkäri huomauttaa, että lääkärinlausunnosta ei käy ilmi oliko kyseessä täydellinen ilmarinta vai osittainen.
Kuinka helposti fileerausveitsi menee keuhkoihin?
- Ei siinä paljoa voimaa tarvita.
Puheenjohtaja tiedustelee liittyykö tälläiseen vammaa shokkivaikutusta.
- Kipua varmasti. Ei välttämättä shokkia.

Kuinka syvän vamman ilmarinta vaatii? Laamanni kysyy.
- Riippuu rasvakerroksesta, mutta senttikin riittää. Siinä on ihoa, muutama lihaskerros ja keuhko itsessään on hyvin ohut.

Toinen syyttäjä Kalle Kulmala kertoo, että ruumiin alta löytyi tukko hiuksia. Yhteensä 85 kappaletta. Juurellisia 16 kappaletta, muut katkenneita.

- Ne ovat olleet Auerin hiuksia. Osa on irronnut "lievää väkivaltaa käyttäen". Mitä se sitten tarkoittaa, niin kysytään sitä todistajalta, Kulmala sanoo.
Syyttäjän kanta on, että ne on revitty Auerin päästä kamppailun yhteydessä.
Hiustukko oli uhrin alla, teepaitaan tarttuneena.

- Lievää väkivaltaa käyttäen on irronnut vain kahdeksan hiusta, puolustus huomauttaa. - Lievä väkivalta voi ja useimmiten tarkoittaa esimerkiksi hiusten harjaamista.

Todistajana kuullaan rikoskemisti Raili Sulkavaa. Hän on hiustutkimuksen asiantuntija krp:stä. Tässä jutussa hän on sekä syyttäjän että puolustuksen nimeämä todistaja.

- Verinen hiustukko tuli puolen litran pussissa. Kun verta oli niin paljon, niin sitä ei oikein nähnyt millainen se tukko oli, Sulkava kertoo tutkimuksensa alkuvaiheesta.

- Ensin se pestiin, jotta siitä saataisiin dna-tutkimus. Etsin juurellisia hiuksia, koska niistä sai dna:n. Pesun jälkeen niitä oli 85, mutta voi olla että hiuksia on katkennut pesussa.

- Jos hiuksia repäisee, niin silloin lähtee terveitä hiuksia, Sulkava kertoo. Yleensä irtoavat hiukset ovat kuolleita.
- Jonkinlaista voimaa on käytetty. Mutta mitä voimaa.

Sulkava kertoo, että parikymmentä hiusta on paksuudeltaan millimetri. - Ei se kovin paksu tuppo ole.

Parhaita todisteita ovat kokonaiset hiukset, kun taas huonoimpia hiusten pätkät. - Näistä oli suurin osa jälkimmäisiä.



Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3764
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 8:17 pm

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Manner kysyy ovatko kaikki 85 hiusta irronneet samanaikaisesti.
- En osaa sanoa.
16 oli juurellisia ja niistä 8 lievää väkivaltaa käyttäen irronneita.
- Jotain siinä on ollut. Sellaisia voi irrota kammattaessa.
Pystyykö tukosta päättelemään milloin ne ovat irronneet?
- Ei.

Dna:ta hiuksista ei saatu.
- Aina ne ei vaan onnistu.
Dna voidaan ottaa vain elävästä hiuksesta.

Puolustus ei kiistä etteivätkö ne ole Auerin hiuksia, vaikka joukossa on voinut olla Lahdenkin hiuksia.
- Siellä ei kovin usein siivottu, asianajaja Manner toteaa.
Kysyttävää ei enää ole. Todistaja päästetään lähtemään.



Siirrytään kuituihin. Kun poliisi tuli paikalle, Auerilla oli punainen teepaita. Syyttäjän mukaan Auerilla oli surmatyön tehdessään ruskea paita, koska sellaista kuitua on löytynyt runsaasti murhapaikalta. Sen jälkeen Auer on vaihtanut paitaa.
Puolustuksen mukaan Auerilla on ollut koko ajan punainen paita, koska Auerin päällä olleesta punaisesta paidasta löytyneet lakanakuidut todistavat hänen olleen nukkumassa punaisessa yöpaidassa.
Ruskeaa paitaa ei ole löytynyt. Puolustuksen mukaan se oli ulkopuolisen tappajan päällä.

Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

taavetti kirjoitti:– Tänään yritetään papereista puida hiustukkoa, joka löytyi Jukka S. Lahden ruumiin alta. Oikeudessa kuullaan rikoskemistiä siitä, voidaanko hiuksia tutkimalla päätellä ovatko ne irronneet väkivaltaisesti vai hiuksia harjaamalla, kun olisi voitu alkuvaiheessa tutkia Anneli Auerin pää, että puuttuuko sieltä hiuksia, mutta sellaisia tutkimuksia ei tehty, sanoo Sipilä.

Jatkuvasti vedetään tämä "huono tutkinta" esiin, ihan epätoivon vimmalla=) Veikkaan, että olis ollut aika haastava tutkia, onko Auerin päästä irronnut 16 hiusta.
"16 oli juurellisia ja niistä 8 lievää väkivaltaa käyttäen irronneita."


Ei hyvää päivää näitä juttuja. Ei oo tyhmyydellä mitään rajaa.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3764
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 8:17 pm

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Tuo on kyllä totta. Mun päästä ei ainakaan huomaisi, onko 16 lähtenyt vai ei. Noo, nää nyt on näitä. Mutta siis noin yleensä ottaen ihan Auerin kroppaa yms. olisi pitänyt tutkia enemmän. Siitä ei liene epäselvyyttä.

E. 85 niitä hiuksia kaikkinensa oli, mutta juurineen irti 16.
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
Vespa velutina
Rico Tubbs
Viestit: 1260
Liittynyt: Pe Heinä 27, 2012 8:41 pm
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Oikeudenkäyntipäivien seurantaketju - syksy 2013

Viesti Kirjoittaja Vespa velutina »

Auerin kynnenaluset olisi pitänyt tutkia. Ja se jalan päällä ollut veritippa.
Tuo hiustukko on kieltämättä vähän huvittava. Jos Lahti on taistellut elämästään (olkoonkin, että vaimonsa kanssa) niin Auerin päässä pitäisi olla valtavia tukkoja irronnut ja päänahka vastaavilta kohdin veressä. Tämä olisi ihan varmasti huomattu ja se näkyisi kuulusteluvideollakin.
Aasianherhiläinen Vespa velutina on hieman pienempi kuin eurooppalainen herhiläinen. Tulokkaan erityistuntomerkki on keltaiset jalat.
Vastaa Viestiin