Mielenkiintoista juttua devil doll ja peräkylän maigret.
Sitten laittamiini kuviin, ja kommentteihin niistä, niin Murharyhmä -ohjelmassakin tuli esille että sherlokit olivat liikkeellä paljolti Ilta-Sanomien artikkelin (ja kartan) perusteella, eivätkä olleet tietoisia virallisesta tutkinnasta. Ensi jaksossahan tapaavat jonkun tutkijan epävirallisesti.
Autot Ilta-Sanomissa olleessa kuvassa ovat siellä Tokoinrannan puolella, talon ja veden välissä, johon Ilta-Sanomat kartassa oli laittanut Davidin löytöpaikan.
Mutta kun se autenttinen kuva siltä surmayöltä Ilta-Sanomissa kertoo toista, siinä väkeä on kerääntynyt kevyenliikenteen suoralle, maassa edustalla on verijälki sekä poliisin merkki. Myöskin noin kanaalisillan kohdalla kuvasta on jotain blurrattu, ja henkilöt ovat kanaalisillan keskustan puoleisella puolella. Uskoisin Ilta-Sanomien kartan olevan väärässä ruumiin sijainnin suhteen.
Olettamaani, ja kuviani, tukevat ei vain autenttinen kuva surmayöltä, mutta myös Alibissa ollut reko-lavastuskuva vuodelta 1985, jossa ruumiin paikka on laitettu kevyen liikenteen suoralle samaan linjaan kuin mitä autenttisessa kuvasta on havaittavissa.
Mielestäni lehdenjakan todistusta voidaan pitää luotettavana, hän ei nähnyt Lindaa tai ketään muutakaan juoksemassa tai muuten liikkumassa kevyenliikenteen suoralla, mutta David löytyi maahan tippuneena.
Paikalle sattunut pariskunta puhuisi sen puolesta, että asia on kuten Linda on kertonut, sillä muuten se pariskunta olisi löytänyt Davidin ennen Lindaa.
Ja tosiaan se että jos Linda olisi rampannut kämpällä ennen kuin alkoi huutaa hätää ja soittamaan hätänumeroon ja naapuri juoksi myös ulos, niin varmasti Poliisin jututtaessa talon muita asukkaita olisi tullut esiin epäkoherenttiutta Lindan kertomassa.
Tästä David Hollowaysta ja tästä murhatapauksesta ei ole Internetissä juuri mitään. Oikeastaan ainoa mitä David Hollowaysta löysin on kanadalaisen sanomalehti Ottawa Journalissa ollut kuulutus 8.3.1976 - että Joku David Charles Thomas on vaihtamassa nimeä David Charles Hollowayksi:
http://www.newspapers.com/newspage/50119467/
Liittyykö tuo Helsingissä surmattuun kanadalaiseen? En tiedä, tuskin? David Charles Thomas ei niin ikään tuottanut hakutuloksia.
Surma-aseesta on kerrottu sen olleen 22-kaliberinen ja Suomessa harvinainen, tai että ainakin luoti oli Suomessa harvinainen. Katsotan siis 22-kaliiberisia:
22 Long Rifle on maailmalla ja siten myös Suomessa erittäin yleinen. Kuten on yleinen myös
222 Remington joita Suomessakin SAKO valmisti. Luotia
5.7 x 28 mm alettiin valmistaa vasta 90-luvulla.
Joten laitan tähän seuraavien ballistisia ominaisuuksia:
223 Remington:
36 gr (2 g) JHP lentää 1,140 m/s ja 77 (5 g) BTH lentää 840 m/s, eli luotiarsenaalien lentokyky on väliltä max 1140 m/s - min 840 m/s.
Lopuista saatte katsoa itse:
5.56 × 45 mm NATO
Sekä:
.22-250 Remington
Toki muitakin on, esm. 22 Hornet, 22 short, 22 extra long. Näistä esitetyistä saa kuitenkin yleiskuvan 22-kaliiberisten ballistiikoista.
22-kaliiberisten ballistiikka on siis noin max 1300 m/s - min 800 m/s.
Mitä nämä tiedot kertovat? Yhdistettynä tietoihin haavasta, piposta yms?
Muuten, jos johonkin puskaan olisi lymytty, tai siis 'pysty risuihin', mitään puskiahan ei talvella ole, niin lumeen olisi jäänyt jäjet. Kuitenkaan kun en ole etp-matskua nähnyt ei ole tietoa oliko ampuja jossain max 800-1300 metrin päässä.. vai jonkun lumikasan takana.
Mielestäni voi olettaa ampujan olleen kuitenkin Tokoinrannan puolella, sillä Lehdenjaka oli varmaankin havainnoinut jos ase olisi laukaistu radan toiselta puolelta Linnunlaulu-Töölönlahti suunnasta. Myöskin Kaupunginteatterilla, Kallion Virastotalolla tai Ympyrätalolla ollut vartija kuuli laukauksen. Mutta Kaisaniemen puistoon sitä ei kuullut ainakaan Linda, poistuneet teekkarit (tai sitten eivät ole ilmoittaneet asiasta) eikä myöskään ravintola Kaisaniemen henkilökuntaa.
Lisätään sen verran noihin ballistisiin ominaisuuksiin, joita ei voi ohittaa, niin luotihan 'tippuu' tietyllä matkalla tietyn verran. Hakekaa itse tarkkoja tietoja, mielestäni se on turhaa kun tarkkaa asetta tai luotia ei tiedetä. Pudotusta kuitenkin on ja keskimääräisenä voisi pitää vaikka 1cm 150m matkalla.. Luultavaa on ettei ampuja varmaankaan ole ollut kilometrin päässä.. Tarkoitukseni ei ole tässä väittää mitään tarkkoja mittoja, vaan luoda yleiskatsaus 22 kaliberisiin.