ulkosuomalainen kirjoitti:Naakalle kiitos selostuksista.
Huomasitko, että avannut lääkäri sanoo käräjäoikeuden päätöksen mukaan, että pernavammat ovat voineet syntyä jopa kuoleman jälkeen koska vuoto on ollut vähäistä. Ja että sängyllä on vuotaneen veren määrästä arvioiden pitänyt vuotaa useita minuutteja, ehkä yli kymmenen minuuttia. Hah --siis lopulta lääkärin arvio vuotoajasta! Eli sängyn veri on vuotanut muualta kuin niistä vatsan alueen vammoista. Mistä? Päälaelta? Verekästä ja paljon vuotavaa aluetta.
Lekuri on sun kanssa samaa mieltä, että päälaella olevat haavat voisivat olla veitsestä. Kasvojen iskut eri astalosta. "Leuan aluelle osuneen iskun jälkeen on voinut olla vielä jotain ääntelyä."
Eli yksi isku, joten sun puukkohippaa edeltänyt nyrkin-isku suuhun on epätodennaköinen. (Mustelmien puuttuminen todistaa myos varhaista nyrkkien käyttöä vastaan mun mielesta. Hammassillan löytöpaikasta ei musta ikinä voinut tehdä päätelmiä suuhun osuneen iskun ajankohdasta.) . Lisäksi suurin osa vammoista on veitsen kärjestä ja pinnallisia. Osa pistohaavoistakin olisi voinut tulla kuoleman jälkeen.
Jalkapohjissa oli vain yksi haavaksi nimetty mutta jokunen nirhauma. Lääkärin mukaan lasin päälllä liikkuminen 'voisi' aiheuttaa selkeämpiä vammoja.
T'ämä laittaa tuon vammojen syntyjärjestyksen uuteen uskoon. Yhä vaikeampi myös selittää missä välissä huppu vuodatti Jukkaa sängyllä.
Nyrkiniskua todentaa uhrin alahuulen alla oikealla puolella oleva vertavuotava naarmu, jonka olen kuvannut päävammoihin. Ja on ihan satavarma, ettei ne hampaat ole suussa olleet, kun se astalo on suun halkaissut. Kun se isku on halkaissut alaleuankin hampaat, niin ei taatusti joku hammassilta leiju ehjänä toiselle puolelle huonetta. Tulisihan siitä iskusta veriroiskeita, eikä sellaisia ole missään sängyllä eikä ikkunan edessä, vaan kaikki roiskeet pesuhuoneen seinässä. Muista ei ainakaan ole kerrottu.
Päälakea sängyn vuotajaksi veikkasi Mäkinen ja Nebukadnessar (vai Nicht Schuldig), koskapa Mäkinen ehdotti, että ikkunan edessä olisi lyöty jo ekan kerran kirveellä. Muuten ihan hyvä, mutta luulisi uhrin sen jälkeen olevan aika kypsää kauraa jo. Takaraivon haava on mielestäni viiltohaava (oppaan mukaan, jos oikein tajusin, viiltohaava on aina keskeltä syvempi kuin reunoista, ja tuollainen se mielestäni on). Siitä on kyllä tullut verta älyttömästi, vaikka varmaan muuten vaaraton. Mietin vain Jukan paikkaa sängyllä. Jos veriläntti on yhtenäinen, 30cm x 50cm, niin eihän silloin voi olla yhtä aikaa ollut päävammoja ja kylkivammoja, näistähän tulisi eri läikät.
Joutsenlahti piti vuotojälkiä 30sek-1min vuotaneina, kuin leimasimella tehtyjä, kahden miehen painolla (tämä Bergin tietoa). Veren määrästä ei ole sanottu mitään, koskapa veren imeytymistä ei ole tutkittu. Jos koko kylki on verinen, siitä tulee 30x50cm haava kertamakuulla. Jukan kylkihaavojen väli (kaksi vierekkäin alhaalla ja yksi kainalon edessä) on juurikin tuo 50 senttiä aikalailla tarkasti. Koko kylkihän oli vereytynyt.
Jos veri yhtenäiseen länttiin patjan keskiosaan on tullut päästä, se tarkoittaa sitä, että Jukka on retkottanut sängyllä ihan ihme asennossa. Ehkä puoliksi maassa, ja pää sängyn puolella. Siinä ne siirtoäänet varmaan sitten tulleet, kun siinä on nyhjätty. Mutta enpä oikein tuota osta kuitenkaan.
Jukan päähaavat eivät ole valuneet alaspäin, esim kaulalle. Oikeudessa Mäkinen todisti, että kylkihaavat OVAT valuneet kohti jalkoja (eikö vaan, muistanko oikein?). Silloinhan ne on annettu pystyssä ollessa.
Kyllä nuo vasemman jalkapohjan lasihaavat ovat ihan selkeitä. Ei ne nyt tietenkään mitään kovin näyttäviä ole, mieti nyt millainen jälki siitä jää, jos lasinsirun päälle astuu. Yleensä ei minkäänlaista, koska normaalisti pystyy keventämään askelta. Mutta ihan selkeitä punaisia pisteitä, nämäkin voisin mallijalkoihin kuvata. Ehdotatko sinäkin, että veitsellä on tökitty lavastusvammoja...?
Miten pistovammat esim kylkeen voisivat tulla kuoleman jälkeen, kun mies makaa selällään, ja haavat ovat aivan lattianrajassa? Miten ne voi siinä asennossa ja käytettävissä olevassa tilassa edes lyödä, ja miksi joku niin löisi, kun uhrin koko rinta on suojaton?
Ja ihan varmasti on tapeltu. Käsissä ihan klassisia torjuntavammoja, kynsien alla kuituja ja ihoa. Ihan on kuin oppikirjoista. Sen vuoksi niitä on erikseen kuvattukin, molemmat käsivarret.
Haluaisin mielipiteesi häke-nauhasta, nyt kun voit sen kuunnella. Missä välissä Anneli tappaa/pahoinpitelee Jukkaa? Sekuntiesitys, karttapohjaan liitettynä. Jos se tapahtuu siellä, se on helppo esittää. Jos se ei tapahdu, sitä on mahdoton esittää, koska syytön/syyllinen -teorioiden fyysiset rajoitteet estävät sen, että samat äänet sopisivat molempaan kertomukseen. Eli Annelin sijainnissa on eri tarinoissa niin suuria eroja, että äänet poikkeavat väkisin toisistaan.