Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Marsii
Remington Steele
Viestit: 202
Liittynyt: Pe Huhti 11, 2014 11:39 am

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Marsii »

Harpo kirjoitti:Lähteekö poliisiin luottava asiantuntija tässä tapauksessa puolueettomasti tutkimaan epäillyn lapsia, vai uskooko hän valmiiksi syyllisyyteen ja lähtee etsimään siitä todisteita? Tilanne ei ole ollut objektiivinen.
Ainakin murhajutussa on käynyt ilmi, että todistajien objektiivisuutta on syytä epäillä. Syyttäjäpuolella näyttää olevan niin, että asiantuntijoille on ensin kerrottu lopputulos ja he ovat sitten etsineet lopputulosta puoltavia todisteita. Ikään kuin henkilö menisi lääkäriin ja kertoisi sairastavansa syöpää, ja käskee lääkärin tutkia ja todeta syöpä. Eikö ensin pidä tutkia ja sitten tehdä diagnoosi?

Annan muutama esimerkin. Äänitutkija Tuija Niemi totesi ensin, että hätäkeskustallenteelta kuuluu ulkopuolisen ääniä, mutta kun Aueria alettiin epäillä vuonna 2009, hän totesi ettei ääniä kuulukaan. Kun nuoret lapset vuonna 2011 kertoivat että taustaäänet olisi äänitetty etukäteen, Niemi muutti jälleen lausuntoaan tätä uusinta käännettä vastaavaksi.

Toinen esimerkki on eläkkeellä oleva erityisopettaja Keijo Ahorinta. Jukka Lahden ruumiista havaittiin yli viisi vuotta surman jälkeen jälkiä, joita analysoimaan syyttäjät kutsuivat Ahorinnan. Sen jälkeen kun lapset olivat kertoneet saatananpalvonnasta. Ja kyllä, Ahorinta vahvisti: mahdollisesti saatananpalvontaahan tässä on. Poliisi olisi löytänyt asiantuntijatodistajaksi myös henkilöitä, jotka ovat tehneet aiheen tiimoilta akateemista tutkimusta eikä olisi täytynyt tyytyä elävään Saatanaan uskovaan houruun. Esimerkiksi puolustus kutsui oikean asiantuntijan todistusaitioon viime syksynä käräjillä.
titti12
Nikke Knatterton
Viestit: 162
Liittynyt: To Touko 16, 2013 3:09 am

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja titti12 »

peikonlehti kirjoitti:Lasten kertomukset ovat se, mistä yleensä lähdetään liikkeelle mahdollista seksuaalirikosta tutkittaessa. Outoja puheita, outoa käytöstä. Oireet riippuvat lapsen iästä ja kokemusten traumaattisuudesta. Silti esimerkiksi erikoiset leikit tai piirrokset eivät ole sellaisenaan todisteita mistään tapahtuneesta vaan ehkä normaaliin kehitykseen kuuluvaa.

Käypä hoito -suosituksesta löytyy erittäin selkeä yhteenveto siitä, mitkä seikat esimerkiksi seksuaalista hyväksikäyttöä epäiltäessä on otettava huomioon mahdollisia hyväksikäytön poissulkevina tekijöinä. Myös vaihtoehtoiset tapahtumainkulut on otettava huomioon. Pitkään kaltoinkohdeltu lapsi on suosituksissa esimerkkinä siitä, että tällaisella lapsella ei välttämättä ole erityisiä tunnereaktioita. Pornolle altistutaan nuorempana kuin ennen. Impulssihallintaongelmaiset lapset voivat käyttäytä ylikorostuneen seksuaalisesti ilman että taustalla on heihin kohdistunutta hyväksikäyttöä.

Harvoin kai perheen sisäisille tapahtumille kotona löytyy ulkopuolista silminnäkijää tai niitä taltioidaan perhekuviin tai kotivideoille? Siksi tarvitaan muita todisteita. (Tämä muuten koskee myös sitä, että äiti uhkailee isää väkivallalla).

HO kuuli todistajina kymmentä psykologia (osa heistä haastatellut lapsia, osa ei), jotka arvioivat lasten kertomusten luotettavuutta. Lisäksi kahdeksan erikoislääkärin lausunnot ovat olleet tärkeässä asemassa välillisinä todisteina. Lasten kertomuksia tukee siis tässä tapauksessa fyysinen näyttö.

Mistä lähdettiin liikkeelle? Pelkkien lasten kertomusten perusteella (ilmeisesti enon taltioimilta VENERETKIvideoilta kuultuina) annettiin kovat tuomiot, jotka nyt ovat lainvoimaisia.

Ei annettu.
Tuossa käypä hoito- suosituksessa sanotaan: "Jos löydöstä ei todeta, johtopäätöksenä lausuntoon kirjataan, ettei objektiivisten löydösten puuttuminen kumoa eikä vahvista seksuaalirikoksen mahdollisuutta"

Mistä tiedät noiden 8 erikoislääkärin lausuntojen sisällöt, eli onko objektiivisia löydöksiä vai ei?
Avatar
sisotalo
Jessica Fletcher
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 11:10 am

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja sisotalo »

Sen verran tiedetään, että MJE yksin tarkasti lapsia ja muut lääkärit nyökyttivät. Erityisesti tämä, että immenkalvot ovat ehjät, sitä ei siis saa edes kirjata. Sen sijaan MJE kirjaa mystisiä U-valolla löydettyjä arpia. Kun lääkärit toteavat, että jälkiä raiskauksesta ei löydy niin tietenkin se pitää kirjata. Tässä päättyy siis lääkärien osuus ja poliisit jatkavat tutkimalla olosuhteita, joissa raiskaus tapahtui. Psykologut voivat jäädä klinikalleen riitelemään
peltirumpu
Adrian Monk
Viestit: 2876
Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 10:04 am

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja peltirumpu »

Harpo kirjoitti:Kyllä, lasten kertomukset ovat riittäneet tuomioon.
Avainasemassa on ollut myös se, että poliisi on käyttänyt asiantuntijoita, jouden kanssa he olivat tehneet yhteistyötä ennenkin. Minna Joki-Erkkilän pätevyyttä jopa perusteltiin sillä, että hänellä ja poliisilla oli kokemusta yhteistyöstä ja he luottivat toisiinsa.
Onko tämä hyvä lähtökohta asiassa, jossa syytettynä on poliisin kertaalleen nappaama ja elinkautiseen tuomittu rikollinen (vaikkakin sittemmin hovioikeuden vapauttama)? Lähteekö poliisiin luottava asiantuntija tässä tapauksessa puolueettomasti tutkimaan epäillyn lapsia, vai uskooko hän valmiiksi syyllisyyteen ja lähtee etsimään siitä todisteita? Tilanne ei ole ollut objektiivinen. Varsinkaan, kun puolustus ei ole saanut käyttää omaa asiantuntijaa.
Varmaankaan ei ole ollut mahdollista valita tutkimukseen asiantuntijoita, jotka eivät olisi tienneet, kenen lapsista on kysymys, mutta aivan varmasti asia olisi kuitenkin voitu hoitaa puolueettomammin kuin nyt tehtiin.
Ja pitää muistaa sekin, että yhteistyö poliisin kanssa takaa hänelle vähintäänkin kohtuullisen korvauksen ja jatkuvan tulolähteen, joka voisi olla vaarassa jos todisteita ei löydykään.
Anna Nymfi
Poliisikoira Rex
Viestit: 266
Liittynyt: To Loka 02, 2014 9:56 am

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Anna Nymfi »

Lasten kertomukset seksuaalisesta hyväksikäytöstä:
En mitenkään usko, että poika olisi voinut keksiä tarinoita pelkästään pornoa katselemalla, ja etteivät psykologit erottaisi omakohtaista kokemusta sellaisesta ulkokohtaisesta kuvailusta, jonka pelkkä pornon katselu tuottaisi. Omakohtainen fyysinen ja emotionaalinen kokemus on jotain, mitä tuon ikäinen (normaalisti) kokematon lapsi ei kykenisi kuvailemaan feikaten.
titti12
Nikke Knatterton
Viestit: 162
Liittynyt: To Touko 16, 2013 3:09 am

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja titti12 »

Sisotalo: Mistä tiedät nuo asiat? Mikä on lähteesi?
Avatar
sisotalo
Jessica Fletcher
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 11:10 am

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja sisotalo »

Blogisti, johon viittaan on Mikko Niskassari, muut tiedot olen koonnut kahden vuoden aikana. Kaikki ne löytyvät jostain kirjoituksistani, joita on nyt 2.000. Kuten hyvin tiedät ei virallista tietoa ole muuta kuin Turun hovioikeuden selittely. Yleensä en viittaa lähteisiin kun kirjoitan, siitä tulee kankea esitys. Väitöskirjassani tein niin. Nosta esiin se kohta, johon et usko. Koitan perustella.
titti12
Nikke Knatterton
Viestit: 162
Liittynyt: To Touko 16, 2013 3:09 am

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja titti12 »

^ Voihan se olla noin, mutta ennenkuin joku heittää todisteet, niin uskon, että ei voida tietää, oliko objektiivisia löydöksiä vai ei.
Nätti_Jussi
Agentti Scully
Viestit: 653
Liittynyt: La Loka 13, 2012 8:10 pm

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Nätti_Jussi »

titti12 kirjoitti:^ Voihan se olla noin, mutta ennenkuin joku heittää todisteet, niin uskon, että ei voida tietää, oliko objektiivisia löydöksiä vai ei.
Seriaineistoja julkistetaan tulevaisuudessa mahdollisesti lisää. Pekka Lehtoon on ottanut yhteyttä seritapauksen käsittelyssä mukana ollut viranomainen, joka Lehdon mukaan painii omantuntonsa kanssa. Viranomainen siis pitää hovioikeuden lainvoimaiseksi jätettyä tuomiota oikeusmurhana ja haluaisi tehdä jotakin asian muuttamiseksi.
- Kyllä se on sitä, aina se on sanonu sitä, et se on Ulvilassakin niin se on tullu sinne, avannu oven ja sitten huutanu sinne että "millä lyödään päähän, no vasaralla tietenkin".
one eye
Neuvoja-Jack
Viestit: 573
Liittynyt: To Loka 03, 2013 5:31 pm

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja one eye »

On kuitenkin olemassa niitä jotka ovat oikeasti lukeneet tuomareiksi ja olleet näissä tuomioistuimissa punnitsemassa päätöksiä. Heille on kaikki todisteet esitetty. Myös somaattiset.

Mutta sorry, jos keskeytin leikkinne.
Turumurre kirjoitti: mielestäni ne ovat Annelin sydämen ääniä. Näitä samoja kuuluu vielä hetki myöhemmin, ennen Lahden "Tuu joota".
Satinique
Neuvoja-Jack
Viestit: 508
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2014 5:30 pm

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Satinique »

Ikävä kyllä on olemassa lukeneita tuomareita, jotka eivät omaa loogista päättely kykyä. On hienoa että on viranomainen joka tunnistaa selvän oikeusmurhan, ja on valmis julkaisemaan aineiston joka perustuu satuihin.
Satujen kertojalta toivoisin se verran moraalista selkäärankaa myöntää valehtelu. Mutta pahoin pelkään että sijaisperheessä opitaan vääjämmättä valehtelemaan niin että omat jutut uppoavat kuin veitsi voihin. Ari tai Minna, molemmat ovat tuomareiden lailla vastuussa oikeusmurhasta, joka voitaisiin selvittää myöntämällä ne sepitteeksi.
Materiaalia julkiseksi vain, totuus menköön lain yläpuolelle. Ministerimme Päivi Räsäsen mielestäkin näin asiat ovat.
Tuomareita on osaaviakin ja tulijoita tilalleen, joten pientä siivousta oikeusmurhaaja tuomareille.
peikonlehti
Roger Murtaugh
Viestit: 854
Liittynyt: To Touko 30, 2013 3:11 pm

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja peikonlehti »

Vielä enemmän tuntuu olevan nettikirjoittajia, joilta puuttuu paitsi looginen päättelykyky myös ymmärrys omista älyllisistä rajoitteistaan.

Tämä yhtään sitä unohtamatta, että laki on aina ollut niin kuin se luetaan. Eikä korppi korpin silmää noki. Silti. On asioita, joissa jokin etu menee edelle muiden.
pystykorvat
Lauri Hanhivaara
Viestit: 138
Liittynyt: To Marras 21, 2013 5:41 pm

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja pystykorvat »

Käräjäoikeuden osalta kannattaa vielä muistaa tuomareita arvioidessa että murhajutussa käräjäoikeuden puheenjohtajana toimi Oulun käräjäoikeuden entinen laamanni joka sai hieman aiemmin ankaraa arvostelua ns. Riihisäätiön jutussa jossa käräjäoikeus havaitsi syytetyn viattomaksi mutta ylemmistä oikeusasteista pätkäistiin useiden vuosien ehdottomat tuomiot. Ja kovat korvaukset. Kyseinen oikeuden puheenjohtaja yritti hakea hiljentämistä arvostelulleen jopa julkisen sanan neuvoston kautta kutta kiville meni.
MEG
Jessica Fletcher
Viestit: 3267
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja MEG »

Auerilla eikä Kukalla ei tiedetä olleen aiemmassa elämässään mitään viitteitä seksuaalirikollisuuteen tai sukupuoliseen poikkeavuuteen. Kuinka siis kaksi objektiivisesti hyvinkin perverssiä luonnetta olisi sattunut löytämään toisensa, ja ruvennut tyydyttämään saman suuntaisia himojaan. Toisaalta kahden oikeusasteen tuomiot. Vaikea arvioida.
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

MEG kirjoitti:Auerilla eikä Kukalla ei tiedetä olleen aiemmassa elämässään mitään viitteitä seksuaalirikollisuuteen tai sukupuoliseen poikkeavuuteen. Kuinka siis kaksi objektiivisesti hyvinkin perverssiä luonnetta olisi sattunut löytämään toisensa, ja ruvennut tyydyttämään saman suuntaisia himojaan. Toisaalta kahden oikeusasteen tuomiot. Vaikea arvioida.
Olet, MEG, asian ytimessä. Meidän pitäisi päästä näkemään seksuaalirikostuomioiden perustelut, sillä muuten niiden arvioiminen on sula mahdottomuus. Olen kyllä ymmärtänyt, että Kukan ja Auerin lsh-tuomioiden perustelut ovat hatarat, mutta haluaisin päästä ne myös omin silmin arvioimaan.

Minusta sillä henkilöllä on arviointikyky pahasti heittänyt, joka on pyytänyt lääkäri MJE:n antamaan lausuntoa Auerin lapsista löytyvistä vammoista. Tämän lausuntopyynnön asiasisältö pitäisi ehdottomasti julkistaa, jotta voisimme nähdä, onko lääkäriä johdateltu tekemään tietynsuuntainen lausunto asiassa.

Joka tapauksessa olen itse sitä mieltä, että henkilöä, joka oli vasta toipumassa oman läheisensä väkivaltaisesta poismenosta, ei olisi ikimaailmassa pitänyt rasittaa tuossa vaiheessa tämän kaltaisella henkisesti erittäin vaativalla työtehtävällä.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Vastaa Viestiin