Poliisin päivä 29.8.2015
Poliisin päivä 29.8.2015
Poliisin päivää vietetään lauantaina 29.8.2015. Itä-Uudenmaan poliisilaitos järjestää ao. päivän KRP:ssä Vantaan Jokiniemessä. Ensimmäistä kertaa Keskusrikospoliisi avaa tilaisuudessa ovensa yleisölle.
"Rikosmuseossa on esillä eri materiaalia esimerkiksi sisäministeri Ritavuoren murhasta sekä Turun sieppauksesta, ja asiantuntijat kertovat yleisölle mielenkiintoiset tarinat tapausten taustalla. Keskusrikospoliisin sisätiloissa pääsee tutustumaan myös taideväärennöksiin, joiden taustoja esittelee taideväärennysrikoksia tutkiva rikosylikonstaapeli Kimmo Nokkonen. Auditoriossa pidetään myös mielenkiintoisia luentoja mm. teknisestä rikostutkinnasta ja ympäristörikoksista."
https://www.poliisi.fi/ita-uusimaa/poliisinpaiva

Re: Poliisin päivä 29.8.2015
Nostan tätä viestiä ylemmäksi viestiketjussa, koska uskon lauantaisen KRP:n rikosmuseon avoimien ovien kiinnostavan Minfolaisia. 
-
Dr Bergmeister
- Adrian Monk
- Viestit: 2800
- Liittynyt: La Maalis 13, 2010 9:37 pm
- Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu
Re: Poliisin päivä 29.8.2015
Minua kiinnostaisi kovastikin, mutta kun ei ole mahdollisuutta lähteä niin kauas täältä asti, siis Pohjanmaalta. Harmi sinällään, koska kyseinen museo on varmasti hyvin mielenkiintoinen paikka.skavaböle kirjoitti: uskon lauantaisen KRP:n rikosmuseon avoimien ovien kiinnostavan Minfolaisia.
Gods made heavy metal.
Re: Poliisin päivä 29.8.2015
Luulenpa, että aika diibadaabaa tiedossa.
Re: Poliisin päivä 29.8.2015
Kävin vaimoni kanssa paikalla. Olihan melkoinen väkijoukko jonottamassa rikosmuseoon. Jonotimme 2 tuntia ja silloin olimme vasta KRP:n sisäänkäynnin luona. Tästä vielä 30 minuuttia rikosmuseon ovelle. Onneksi olimme paikalla melkein heti klo 10 jälkeen. Poliisin sivustolla on arvioitu, että kävijöitä tapahtumassa olisi ollut n. 10 000.
Oli mukava katsella jonottajia ja miettiä, että kuka heistä on Minfolainen.
Oli mukava katsella jonottajia ja miettiä, että kuka heistä on Minfolainen.
Re: Poliisin päivä 29.8.2015
Kaikkea sinä ja mietit. Mut oliko siellä muutakun jo ennenkin nähtyä, ja luettua. Tuskin.
Re: Poliisin päivä 29.8.2015
Vaikea sanoa, että mitä kukakin on jo nähnyt.
Esillä oli mm.
- useita taideväärennöksiä
- Tattarisuon tapauksesta ensimmäisenä lähteestä löydetty käsi (luuranko)
- Tauno Pasasen ase, jolla hän ampui "8 surmanluotia"
- Steen Christensenin ase, jolla hän murhasi 2 poliisia sekä turvakameran kuva tapahtumapaikalta
- Kyllikki Saaren hautapaikalla ollut teroitettu männynoksa, löytynyt sukka ja Kyllikin valokuva
- Dynamiitti Lindforsin murtama kassakaappi ja hänen käyttämät "työkalut"
- Juha Turusen tekemästä sieppauksesta oli esillä mm. hänen rakentamat "kuljetuslaatikko" ja puolikas äänieristetystä tilasta, jossa hän piti vankiaan sekä polkupyörä varusteineen, jolla hän kuljetti lunnasrahoja yms.
- jne. jne.

Aika jännä. Mikähän vittu tuossa ollut yleensäkin pointtina? Tuota Pasasen asetta esitelty jo viimeiset 20 vuotta. Krp keksi loistavan keinon uteliaille ihmisille. 
-
Vandalisti
- Alokas
- Viestit: 6
- Liittynyt: To Elo 18, 2011 2:42 pm
Re: Poliisin päivä 29.8.2015
Tuli käytyä ja parin tunnin jonotuksella pääsi KRP:n tiloihin.
Mielenkiintoinen museo oli. Ei tosiaan paljoakaan uutta, mutta kyllä ne esineet oli vaan paljon vaikuttavampia museossa nähtynä kuin netin kuvissa nähtyinä.
Hauskan tapahtuman itä-uudenmaan poliisi ja KRP oli sinne saaneet, hyvää PR:ää molemmille.
Mielenkiintoinen museo oli. Ei tosiaan paljoakaan uutta, mutta kyllä ne esineet oli vaan paljon vaikuttavampia museossa nähtynä kuin netin kuvissa nähtyinä.
Hauskan tapahtuman itä-uudenmaan poliisi ja KRP oli sinne saaneet, hyvää PR:ää molemmille.
Re: Poliisin päivä 29.8.2015
Jaa, täällä ajankohtaisissa olikin asiasta keskustelua. Sanoin tuolla vapaan keskustelun puolella jo, että en ollut tajunnut mennä heti aamulla paikalle. Kuvittelin, ettei museoon tarvitse kuin kävellä sisään.
En ehtinyt jäädä odottamaan, joten vierailu jäi seuraavaan kertaan (joka toivottavasti joskus tulee). Kiitos kaikille, jotka raportoivat täällä, mitä museossa oli.
- On Anoi Kaa
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11797
- Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
- Paikkakunta: Syvä joki
Re: Poliisin päivä 29.8.2015
Laitetaan jatkoksi myös sama vuodelta 2018:
KRP avoimet ovet - Poliisin päivänä
Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Lisätietoa tapahtumasta:
Keskusrikospoliisi (KRP) avaa ovensa historiallisesti ensimmäistä kertaa yleisölle Poliisin päivässä 29.8. klo 10 alkaen. Turvatarkastuksen jälkeen vierailijat pääsevät tutustumaan mm. yleisöltä suljettuun Rikosmuseoon ja taideväärennöksiin. Ovet ovat lauantaina auki aina klo 15.00 saakka.
Tapahtumassa on jännittävää ohjelmaa koko perheelle. Testaamaan esimerkiksi pääsee simulaattoreissa millaista olisi olla katolleen pyörähtävässä autossa tai miltä tuntuu äkkijarrutus liikenteessä.
Perheen pienimmät, ja mikseivät isommatkin, pääsevät myös halutessaan suorittamaan dekkaridiplomin: Diplomi sisältää viidestä kuuteen rastia, joissa täytyy selvittää kadonneen tavaran arvoitus ja ratkaista jännittäviä mysteereitä. Poliisikoirat pääsevät myös näyttämään yleisölle osaamistaan ja mukana ovat TV:stäkin tutut Severi-koira ja koiranohjaaja Jarkko Turunen.
KRP:n osoite:
Jokiniemenkuja 4, 01370 Vantaa
FB-tapahtuma
http://www.stadissa.fi/tapahtumat/58997 ... in-paivana

Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Re: Poliisin päivä 29.8.2015
Eikö se poliisipäivä mennyt jo? Tarkoitan myös tämänvuotista poliisipäivää.