Hejacin Jemman löytöjä Mäkisen todistuksesta hovista.Teimme silmämääräistä tutkimusta sisätiloissa ja valokuvasimme tilat. Päätimme mennä kuitenkin ensin ulkotiloihin
- - -
Menimme ulos terassille takaovesta
- - -
Jossain vaiheessa sivuista on mennyt putoavaa lasia hieman verhon alle. Lasinpaloissa ei ollut verijälkiä. Verhon alla olleet palaset ovat menneet terassille verhon mukana, kun avasimme oven ennen kuin aloimme tutkimaan terassia ja piha-aluetta.
Tämähän menee yhä paremmaksi. Nythän takapihalta ei siis ole yhtään kuvaa alkuperäisestä tilanteesta! Mäkinen ei ole silminnäkijöiden mukaan pieni mies, joten hän ei ole voinut mahtua ovesta sitä sen takana olevaa tuolia siirtämättä. Eli millään niillä takapihan kuvilla ei ole mitään todistearvoa. Lasit menivät verhon mukana pihalle ja tuoli on sitten aseteltu kuvia varten niiden päälle miten sattuu?
Tuo oven aukominen ja tuolin edestakaisin siirtely rupeaa olemaan jo niin törkeää huolimattomuutta, että se minusta lähenee virkarikosta. Ne takapihan kuvat, joissa tuoli on oven edessä, on kuitenkin esitetty todisteena. Syytetyn oikeusturvanhan nuo alkututkinnan kissalanpojat ovat vaarantaneet, pahemman kerran, jos Mäkinen muistaa tai kertoo oikein.
Kuvat ovat alunperin olleet Mäkisen mukaan jotain bittimappikuvia, jotka on tallennettu Porin poliisin tietokoneelle mutta niin onnistuneesti, että niitä ei kukaan enää löydä. Lehdon dokumentissa on Taran mukaan videota rikospaikalta, mutta sitä ei mun tietääkseni ole esitetty missään oikeusasteessa.
Mitä tässä voi muuta sanoa kuin aaaargggghhhhhhhh.......
