Minä kyllä uskon Auerin tienneen, että häkepuhelu nauhoitettaisiin. Olen samaa mieltä, että tuo "kuole"-sana on päätynyt vahingossa tuolle taustanauhalle, ja sen olemassaolosta pystyy välittömästi päättelemään, että Auer on muokkaamatonta livemurha-tallennetta käyttänyt taustanauhana. (Oman näkemykseni mukaan kaikki puhelimesta kauempaa kuuluvat äänet tulevat taustanauhalta, poislukien Auerin juoksuihin liittyvät äänet.)harjoittelija kirjoitti:Olen tätä taatusti aiemminkin kommentoinut, mutta en ikinä olisi osannut kuvitella, että AA laittaa tämän viralliseen vastineeseenTiesikö AA, että häkepuhelu nauhoitetaan? En usko, että kymmenen vuotta sitten vuosikausia kotiäitinä puuhastellut nainen edes tulee ajatelleeksi mitään hätäpuheluiden nauhoittamisia, eikä se nyt muutenkaan tavallisten ihmisten kiinnostuksen kohteena ole.- Äänitysväitteessä ei muutenkaan ole järkeä, koska silloin syyttäjän mukaan Anneli Auer olisi lavastanut itse itsensä syylliseksi nauhoittamalla juoksuääniä ja "Kuole!"-huudon, vastineessa todetaan.
Juoksut ja kuole-huudot tulevat vasta parin minuutin kohdalla. Voisiko joku edes ajatella, että avun soittaminen kestäisi niin kauan?
Tämä ei ole mikään peruste. Jos on lavastanut, niin silkkoja vahinkoja tapahtuu kaksi: tuo äänien päästäminen ensinnäkin häken kuultavaksi ja toiseksi vielä se, ettei tiennyt häkepuhelua nauhoitettavan. Tietysti äänet voi päästää linjalle, kun siellä toisessa päässä ei ole ketään, jos ei tiedä puhelun menevän nauhalle.
Veikkaan, että Auer toivoi häkepuhelun loppuvan hyvin nopeasti, jolloin mitään hänen murhahuutojaan ei olisi edes tullut taustanauhalta häken kuultavaksi. Kyllähän hän hoppuuttaa häkeä aluksi ja kertoo tilanteen hyvinkin nopeasti.
Kaiken kaikkiaan hyvin heppoinen on nähdäkseni tuo Auerin vastine. Olisin kuvitellut Mannerin, Kuolemannaakan ja Turumurren pystyvän parempaan. Ehkä siellä on joku salainen lisäpöytäkirja vielä, eihän tuossa vastineessa muuten ole mittään järkeä.