Koimies kirjoitti:Tarvitaan hyvä selvänäkijä keksimään mikä milloinkin uutisissa on "silkkaa paskaa ja valhetta loppuun asti". Suurin osa foorumin keskustelijoista ei ole selvänäkijöitä ja suuri osa sivuston keskustelusta nousee lehtitietojen pohjalta. Jos lehtitieto on väärä, se ei ole koskaan keskustelijoiden vika.
Lähtökohtaisesti uskomme sen mitä lehdissä lukee ja sen perusteella on tästäkin, sittemmin keksitystä tapauksesta avattu oma osionsa. Eikä se todellakaan ole keskustelijoiden vika, lehtiuutisen perusteella osio avattiin. Peräänkuulutin tuossa kirjoituksessani lähinnä sitä, että emme lähtisi mukaan täysillä ja revittelemään, sillä näiden raiskausuutisten kohdalla on toisinaan käynyt ilmi, että koko tapaus on silkkaa valhetta ja paskaa. Nyt keskustelu meni heti "yli" eikä sitä hiljentänyt edes se, että tapaus oli keksitty. On toki niin, että jos tapaus kiinnostaa, niin siitä halutaan tietää lisää ja tälläisissä tapauksissa lähes poikkeuksetta kaikki mutu-tieto kelpaa faktaksi.
Nämä mielikuvituksessaan vilkkaat tekevät karhunpalveluksen kaikille. Tarina paimenesta ja sudesta muuttuu lihaksi, eikä enää jaksa kiinnostaa koska a) niitä näemmä tapahtuu koko ajan b) tuo juttu on kuitenkin silkkoa sisältä.
Keskustelupalsta ja siellä spekulointi ovat kaikin puolin kannatettavia asioita, mutta jos siellä puhutaan olemattomista tapauksista, niin ketä se palvelee?
Toki lehtitieto hyväksytään keskustelun avaukseksi, mutta olisiko liikaa pyydetty, jos näihin mahdollisiin hallusinaatioihin suhtauduttaisiin varauksella, eikä heitettäisi lisää bensaa liekkeihin. Jollakin foorumilla oli sellainen tapa, että aihe avattiin, mutta se suljettiin siksi aikaa kunnes saatiin uutta tietoa.Koimies kirjoitti:Ellei lehtitietoja hyväksytä keskustelujen perustaksi, jää tosi vähän pohjaa yleensä keskustelulle. Vai täytyykö aina odottaa esim. oikeuden päätöstä, ja kenties vielä valituksen tulosta jne. ... jolloin esim. Auerin tapauksesta ei olisi saanut muuta kuin esittää pyöreitä, valistuneita arvauksia? Esitätkö "DL" itse sellaisia, hyvin varovaisia arvauksia, omissa kirjoituksissasi useinkin? Itse en tosin tällä hetkellä osaa sanoa onko edes uutinen "uutisankasta" varmasti tosi vai sisältyykö asiaan vielä jotain muuta. Tarvittaisiin lisävalaistusta.
On myös muitakin tapauksia kuin raiskaukset, joissa havaitaan, että kyse ei ollutkaan rikoksesta, mm. "olikin sairaskohtaus eikä henkirikos", "olikin varomaton tulenkäsittely eikä tuhopoltto". Näistä on avattu osioita ja spekulointia ollut vaikka kuinka, mutta kyse ei ole ollut itse keksitystä, vaan viranomaisten ilmoituksesta ja sitten myöhemmästä tiedottamisesta.
Auer-keskustelu oli ihan ok. Rikoshan tapahtui ja ainoa asia minkä siitä varmuudella tiedämme on se, että surmaaja on edelleen vapaana. Se jos mikä sallii keskustelun.
Monessa tapauksessa oikeuden päätös on sopiva aihe jatkaa keskustelua - onhan siinä taas enemmän pohjaa ja tietoa keskustelulle. Kunhan muistamme tuoda esille myös valitukset ja sen lopullisenkin tuomion.
- Enkä tarkoita sitä lopullista tuomiota mitä emme kukaan voi paeta.
Poliisin tiedotustoiminta on ollut viime aikoina "jostain syystä" aikas lailla persiistä, joten sekin omalta osaltaan sekoittaa asiaa; ei kerrota, vaikka varmasti tiedetään ja mitään ei ollutkaan vaikka varmasti tiedettiin.Koimies kirjoitti:Mutta miten voisimme edes odottaa saavamme tällaisille jutuille kunnolla lisävarmistuksia, kun poliisin linja on ollut tähän asti pikemmin heikentää matuille ikävää tiedon kulkua medioihin, ja kun valtamedia linja on ollut vielä asettaa omat suodattimensa? Sen sijaan totta on, että aina on hyvä muistaa virhemahdollisuus ja kirjoittaa määrätyllä varauksella, mikä koskee samalla itseäni.
Ei vähennä, mutta nämä keksityt tapaukset kääntyvät itseä vastaan. En koe, että on kenenkään etu keksiä näitä juttuja.Koimies kirjoitti:Tämä tapaus ei kumminkaan vähennä yhtä "grammaa" oikeudessa jo todistetuista raiskaus- ja väkivaltatapauksista. Ja asian raskas ydin on siinä, että tosiasiassa somalit, irakilaiset ja afgaanit johtavat Suomessa ns. prosentuaalisessa suhteessa vallan kirkkaasti naisten raiskaamisessa - luetaan heikomman sukupuolen epämiehekkäässä rääkkäämisessä - kantasuomalaisiin nähden. Yliedustus koskee myös muita afrikkalaisia. Ylivieskassa on siis syytä vieläkin katsoa eteensä.