Yleinen huumausainekeskustelu sekä pienemmät huumausainerikokset
Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus
Poliisit jättivät vaarallisia huumepillereitä maastoon - satoja pillereitä katosi, syytteitä ei nostettu
Satojen vaarallisten huumepillerien jättäminen maastoon ei johda poliisirikostutkintaan.
Lähes kaksi vuotta Iltalehden paljastuksen jälkeen syyttäjä on katsonut, ettei hän käynnistä poliisirikostutkintaa tapauksesta, jossa huumekätkön löytäneet poliisit olivat jättäneet ison ekstaasierän maastoon.
Poliisien olisi kuulunut tyhjentää kätkö ja vaihtaa pillerit vaarattomiksi. Sitä he eivät olleet tehneet.
Pomo lomalla
IL:n haltuunsa saamista poliisin salaisista seurantaraporteista paljastui yksiselitteisesti, että kätkö oli löytynyt, huumeita ei ollut vaihdettu - ja mikä merkittävintä; jopa parisataa vaarallista pilleriä oli päässyt lähtemään rikollisten matkaan.
Raportin mukaan "uudesta kätköstä" oli löytynyt 300-400 ekstaasitablettia. Seuraavan päivän merkinnöissä todettiin, että uudesta kätköstä hävinnyt "puolet essoista".
Kyse oli silloisen Vantaan poliisin vuoden 2006 huumeoperaatiosta. Asiassa kuultiin kaikkiaan seitsemää poliisia mahdollisesta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.
Osa poliiseista sanoi, ettei tiennyt tai muistanut koko asiaa. Kätkön löytäneet kaksi poliisia puolestaan vähättelivät tekoa. He väittivät, ettei kyse ole voinut olla raporttiin merkitystä satojen pillerien määrästä, vaan noin 130 pilleristä.
Koska tuolloin oli pääsiäisaika, esimies oli lomalla, eikä kätkölle saatu järjestettyä seurantaa. Niinpä toinen poliiseista päätti, että pillerit jätetään muovipussiin, josta ne oli löydetty. Poliisimies perusteli päätöstään sillä, ettei halunnut rikollisten tietävän poliisin olevan heidän jäljillään.
"Liian vanhaa"
Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä Olli Sulkonen tyytyi poliisien selityksiin. Hän toteaa tuoreessa päätöksessään, että ekstaasipillerien jättämisessä ei ketään poliisia ole syytä epäillä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Ja koska tapahtumasta oli aikaa enemmän kuin viisi vuotta, mahdolliset lievemmät virkarikokset olivat jo vanhentuneet.
Sulkosen mukaan tapahtuma-aikaan ei myöskään ollut olemassa sääntelyä, joka olisi ehdottomasti kieltänyt tutkinnallisista syistä jättää maastoon vähäisen määrän huumeita.
Oikeuskanslerinvirastoon on hiljattain jätetty kantelu, jossa vaaditaan varmistamaan, että ekstaasijupakan tutkinnassa on toimittu lainmukaisesti.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016033 ... 1_uu.shtml

58-vuotiaalle huumetuomio: Kotietsinnässä löytyi metamfetamiinia, ekstaasia ja kannabista
Mies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi.
Huumausaineet ja luvaton ase toivat yhden vuoden ja neljän kuukauden ehdollisen vankeustuomion 58-vuotiaalle jämsäläismiehelle. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä huumausainerikoksesta, huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta. Digivaaka, kaksi muovikulhoa ja ase patruunoineen tuomittiin valtiolle.
Poliisi löysi miehen asunnolta Jämsästä kotietsinnän yhteydessä viime elokuussa 123 grammaa metamfetamiinia, 98 ekstaasitablettia ja niiden palasia sekä runsaat 10 grammaa kannabista. Asunnosta löytyi lisäksi luvaton pistooli ja patruunoita.
Tuomio tuli myös toistuvista marihuanaostoksista Helsingissä, josta mies oli syyskuun 2014 ja huhtikuun 2015 välillä hankkinut ainetta noin kymmenellä eri kerralla. Yksi kerta oli jäänyt yritykseksi, kun mies oli maksanut 75 grammasta tuhat euroa, mutta jäänyt ilman ainetta.
http://www.ksml.fi/kotimaa/58-vuotiaall ... sta/751597

Yli 14 miljoonan euron huumelasti jemmattiin rekan sisälle – tekijöille maksimituomio
Pohjanmaan käräjäoikeus on antanut tänään tuomion viime marraskuussa tapahtuneesta poikkeuksellisen laajasta huumausainerikoksesta.
Oikeus tuomitsi 31-vuotiaan Darko Durdevacin ja 37-vuotiaan Danko Vukovicin törkeästä huumausainerikoksesta kymmenen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Rikos tapahtui viime marraskuussa, jolloin miehet toivat Suomeen 104 kiloa amfetamiinia ja kolme kiloa kokaiinia. Huumeet oli tuotu Suomeen Ruotsin kautta Hollannista, ja ne olivat pitoisuudeltaan voimakkaita.
Kyse on erittäin suuresta huume-erästä: huumeiden arvo oli yhteensä yli 14 miljoonaa euroa. Kaksikko jäi kiinni Tullin rutiinitarkastuksessa Vaasan satamassa.
Kertoivat kuljettaneensa siirtonurmikkoa
Durdevac ja Vukovic olivat kätkeneet huumelastin kahden tuntemattomaksi jääneen henkilön kanssa rekan perävaunun lattialevjen alla olevaan säilytystilaan.
Miehet kuitenkin kertoivat, että matkan tarkoituksena oli kuljettaa siirtonurmikkoa. Vukovic oli matkanjärjestäjä, ja hän oli pyytänyt Durdevacin matkalle apukuskiksi. Durdevac kertoi luulleensa rekassa olevan valkoisen jauheen olleen jauhemaista liimaa, joka oli tarkoitettu nurmikon liimaamiseen.
Tiedustelumatka Suomeen
Vukovic myönsi syytteen oikeaksi, mutta kiisti syyllistyneensä törkeään huumausainerikokseen. Hän kertoi oikeudessa toimineensa ainoastaan rekan kuljettajana ja saaneensa ajokorvauksena 4000 euroa.
Vukovic kertoi saaneensa toimeksiannon slovenialaiselta mieheltä ja oli suorittanut ensin tiedustelumatkan Suomeen. Tiedustelumatkalla hän oli tarkkaillut Vaasan sataman valvontaa ja kuljettanut laillisen romulastin Saksasta Teuvalle Suomeen.
Durdevac kiisti syyllisyytensä ja kertoi, ettei ollut tietoinen siitä, että rekassa kuljetettiin huumeita.
Oikeus katsoi, että Durdevacin syyllisyys on Vukovicia pienempi. Molemmat saivat kuitenkin lain salliman maksimirangaistuksen törkeästä huumausainerikoksesta, sillä kumpikin oli kätkenyt ja kuljettanut kansainvälisestikin tarkasteltuna poikkeuksellisen suuren huumelastin. Durdevac oli aiemmin työskennellyt yhdistelmäajoneuvon kuljettajana, mutta huumelastin kuljettamisessa oli oikeuden mukaan poikettu monin osin tavanomaisesta tavaran kuljettamisesta.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... io/5833282
Linkistä löytyy myös 4 kuvaa, itse olen niin prkleen onneton näiden tietokoneiden kanssa että joku osaavampi voisi lisätä nuo kuvat.

- On Anoi Kaa
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11797
- Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
- Paikkakunta: Syvä joki
Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus
On se vaan outoa, että kun samoja aineita apteekista lääkärinmäärääminä luukutetaan, puhutaan lääkkeeistä, tässä Phzerin tuote xanor(xanax ulkomailla). Kun sitä tilataan raaka-ainemuodossa ulkomailta se muuttuu huumeeksi. Sama toistuu säännöllisesti, jopa diapam tai panacod on välillä huume.
Pöljiä lapsia, tiedä mistä ovat aseet saaneet ja mitä niillä meinasivat tehdä. Se olisi voinut jutun otsikko ennemmin olla.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041 ... 1_uu.shtmlEspoolaisnuoret narahtivat yli 300 000 euron arvoisista alpratsolaami-huumeista
Tiistai 12.4.2016 klo 09.48
Poliisi ja Tulli epäilevät useita espoolaisia 20-22-vuotiaita miehiä ja noin 22-vuotiasta naista huumausaine- ja aserikoksista.
Joulukuusta 2015 alkaen Tulli on takavarikoinut ulkomailta saapuneista postilähetyksistä lähes puhdasta alpratsolaami-huumausainetta noin 400 grammaa. Määrästä olisi saatu noin 80 000 käyttöannosta, joiden yhteenlaskettu arvo katukaupassa olisi ollut 280 000 euroa. Lisäksi Tulli pysäytti useita muuntohuumeiden salakuljetuseriä, joiden arvo olisi ollut katukaupassa noin 25 000 euroa.
Rikoskokonaisuudessa on epäiltyinä useita espoolaisia 20-22-vuotiaita miehiä ja noin 22-vuotias nainen.
Asiaa on tutkittu törkeinä huumausainerikoksina, törkeänä ampuma-aserikoksena, huumausainerikoksina, salakuljetuksina ja kätkemisrikoksena. Useita epäiltyjä on ollut pidätettyinä tai vangittuina.
Jutun päätekijää, 20-vuotiasta espoolaismiestä, epäillään neljästä törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.
Miehen epäillään olleen alpratsolaamitilausten toimeksiantaja. Lisäksi häntä epäillään kätkemisrikoksesta, neljästä huumausainerikoksesta ja kolmesta salakuljetuksesta liittyen lääkeaineiden hankkimiseen ulkomailta. Mies on edelleen tutkintavankina.
Länsi-Uudenmaan poliisi teki miehen asuntoon kotietsinnän, jossa takavarikoitiin Arsenal-merkkinen sotilaskivääri ja Smith&Wesson 357-revolveri sekä erilaisia huumausaineita ja huumaavia lääkkeitä.
Esitutkinta on kokonaisuudessaan valmistunut ja toimitettu syyteharkintaan Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastolle.
MARI PUDAS
[email protected]
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus
Joo eihän näihin yksityisyrittämisiin ikinä tule loppua ellei tätä huumesotaa lopeteta ja aleta miettimään viisaampia vaihtoehtoja.YK miettii tässäkuussa näitä vaihtoehtoja ja toivottavasti saadaan vielä jotain järkeä tähän nykyiseen meininkiin. 
- CharlesBronson
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3345
- Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm
Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus
Suhteellisen narkkia porukkaa YLEn palveluksessakin.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=32&t=20786

it's my car !
Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus
Ulkomaat 18.4.2016 klo 20:55
YK vääntää huumepolitiikkaa uusiksi – monen mielestä sota huumeita vastaan on hävitty
Vuosikymmeniä harjoitettu huumepolitiikka on synnyttänyt laajan järjestäytyneen rikollisuuden verkoston. Huumesodissa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä. Huumeiden käyttäjien määrä ei ole kääntynyt laskuun.
YK:n yleiskokous on aloittanut poikkeuksellisen nelipäiväisen istunnon. Tavoitteena on löytää yhteinen näkemys siitä, mihin suuntaan globaalia huumepolitiikkaa pitäisi viedä. Paineet epäonnistuneen huumepolitiikan muuttamiseksi ovat kovat.
Kritiikkiä on tullut korkealta taholta. Muutamaa päivää ennen YK:n erityisistuntoa yli tuhat maailman vaikuttajaa vetosi YK:hon, että se tekisi lopun tuhoisaksi osoittautuneesta sodasta huumeita vastaan.
Julkilausuman on allekirjoittanut kymmenien julkkisten ja taiteilijoiden lisäksi toistakymmentä entistä presidenttiä ja pääministeriä. Allekirjoittajien joukossa on jopa Yhdysvaltojen demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Bernie Sanders.
Suurin osa allekirjoittajista on Latinalaisen Amerikan maista tai Euroopasta.
YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan puolestaan on ehdottanut huumeiden laillistamista. Hänen mukaansa kiellot ja rangaistukset eivät toimi. Niiden sijaan tarvitaan maailmanlaajuisesti sääntelyä ja valistusta.
Kun arvostelua tulee näin korkealta, jotakin täytyy todella olla pielessä.
Huumeiden vastaisesta sodasta tuli sota huumeiden käyttäjiä vastaan
50 viime vuoden ajan huumepolitiikka on perustunut kieltoihin, kriminalisoimiseen ja rankaisemiseen. Maailman vankilat ovat täyttyneet pikkurikollisista tai huumeriippuvaisista ihmisistä, jotka vankilan sijaan tarvitsisivat hoitoa.
Huumeiden vastainen sota on osoittautunut tuhoisaksi ihmisoikeuksien kannalta. Pelkästään Meksikossa on viime vuosina tapettu kymmeniätuhansia ihmisiä huumesodan vuoksi. Monet uhreista ovat sivullisia ja täysin viattomia.
Kymmenettuhannet pienviljelijöiden perheet ovat kärsineet huumesodassa käytetyistä myrkyistä ja niiden terveysvaikutuksista.
Kielloista ja rangaistuksista huolimatta huumeiden käyttö ei ole vähentynyt. Kofi Annanin mukaan maailmassa on 300 miljoonaa huumeidenkäyttäjää.
Harjoitetun politiikan vuoksi huumemarkkinat ovat siirtyneet maan alle, ja on syntynyt valtava järjestäytyneen rikollisuuden verkosto, joka on monessa maassa kietoutunut korkealle vallankäyttöön. Meksiko on tästä hyvä esimerkki.
Onko muutosta näkyvissä?
Yhdysvallat on johtanut viime vuosikymmeninä käytyä huumesotaa. Paljolti sitä käydään sen omien rajojen ulkopuolella, mutta silti monet Yhdysvalloissa ovat alkaneet arvostella nykypolitiikkaa.
Arvostelijat toivovat, että YK näyttäisi suuntaa uudelle ajattelulle.
Se pohjaisi siihen, että huumeiden käyttäjät ovat sairaita, jotka tarvitsevat hoitoa ja tukea, eivät vankiloita. Myös jonkin asteinen huumeiden laillistaminen ja sääntely saa kannatusta.
Kofi Annan kirjoittaa, ettei kannabiksen laillistaminen joissain maissa ole sysännyt käyttöä tai huumerikollisuutta kasvuun. Hän huomauttaa, että säännellyt markkinat eivät ole sama asia kuin vapaat markkinat.
Avaus huumepolitiikan suunnan muuttamiseen on tullut ensisijaisesti Latinalaisen Amerikan mailta, jotka ovat kärsineet ehkä eniten epäonnistuneesta huumepolitiikasta. Nyt alkanutta YK:n huumepoliittista erikoisistuntoa ehdotti Meksikon hallitus vuonna 2012.
Myös Euroopassa käydään kriittistä keskustelua nykypolitiikasta. Sen sijaan Aasian maat ja Lähi-itä sekä Venäjä pitkälti kannattavat nykyistä sotaisaa ajattelutapaa huumeita ja huumeiden käyttäjiä vastaan.
Niinpä asiantuntijat arvioivat, että YK:n erityisistunto tuskin vielä tässä vaiheessa löytää yhteisymmärrystä uudesta yhteisestä huumepolitiikan suunnasta. Todennäköisempänä pidetään, että globaali huumepolitiikka hajoaa, ja eri maat etsivät oman tiensä.
http://yle.fi/uutiset/yk_vaantaa_huumep ... ty/8819514

Kuusi faktaa huumepolitiikasta
- Ennen 1970-lukua huumeet nähtiin etupäässä sosiaalisena ongelmana.
- Sen jälkeen huumeiden vastaista sotaa on käyty asein ja myrkyin.
- Pelkästään Meksikossa huumesodissa on kuollut kymmenessä vuodessa jopa 160 000 ihmistä.
- Laittoman huumekaupan arvo on 300 miljardiia euroa vuodessa.
- Monet maat etsivät uutta huumepolitiikan suuntaa.
- Useat maat tai osavaltiot ovat laillistaneet kannabiksen.
Julkilausuman on allekirjoittanut kymmenien julkkisten ja taiteilijoiden lisäksi toistakymmentä entistä presidenttiä ja pääministeriä. Allekirjoittajien joukossa on jopa Yhdysvaltojen demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Bernie Sanders.
Suurin osa allekirjoittajista on Latinalaisen Amerikan maista tai Euroopasta.
YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan puolestaan on ehdottanut huumeiden laillistamista. Hänen mukaansa kiellot ja rangaistukset eivät toimi. Niiden sijaan tarvitaan maailmanlaajuisesti sääntelyä ja valistusta.
Kun arvostelua tulee näin korkealta, jotakin täytyy todella olla pielessä.
Huumeiden vastaisesta sodasta tuli sota huumeiden käyttäjiä vastaan
50 viime vuoden ajan huumepolitiikka on perustunut kieltoihin, kriminalisoimiseen ja rankaisemiseen. Maailman vankilat ovat täyttyneet pikkurikollisista tai huumeriippuvaisista ihmisistä, jotka vankilan sijaan tarvitsisivat hoitoa.
Huumeiden vastainen sota on osoittautunut tuhoisaksi ihmisoikeuksien kannalta. Pelkästään Meksikossa on viime vuosina tapettu kymmeniätuhansia ihmisiä huumesodan vuoksi. Monet uhreista ovat sivullisia ja täysin viattomia.
Kymmenettuhannet pienviljelijöiden perheet ovat kärsineet huumesodassa käytetyistä myrkyistä ja niiden terveysvaikutuksista.
Kielloista ja rangaistuksista huolimatta huumeiden käyttö ei ole vähentynyt. Kofi Annanin mukaan maailmassa on 300 miljoonaa huumeidenkäyttäjää.
Harjoitetun politiikan vuoksi huumemarkkinat ovat siirtyneet maan alle, ja on syntynyt valtava järjestäytyneen rikollisuuden verkosto, joka on monessa maassa kietoutunut korkealle vallankäyttöön. Meksiko on tästä hyvä esimerkki.
Onko muutosta näkyvissä?
Yhdysvallat on johtanut viime vuosikymmeninä käytyä huumesotaa. Paljolti sitä käydään sen omien rajojen ulkopuolella, mutta silti monet Yhdysvalloissa ovat alkaneet arvostella nykypolitiikkaa.
Arvostelijat toivovat, että YK näyttäisi suuntaa uudelle ajattelulle.
Se pohjaisi siihen, että huumeiden käyttäjät ovat sairaita, jotka tarvitsevat hoitoa ja tukea, eivät vankiloita. Myös jonkin asteinen huumeiden laillistaminen ja sääntely saa kannatusta.
Kofi Annan kirjoittaa, ettei kannabiksen laillistaminen joissain maissa ole sysännyt käyttöä tai huumerikollisuutta kasvuun. Hän huomauttaa, että säännellyt markkinat eivät ole sama asia kuin vapaat markkinat.
Avaus huumepolitiikan suunnan muuttamiseen on tullut ensisijaisesti Latinalaisen Amerikan mailta, jotka ovat kärsineet ehkä eniten epäonnistuneesta huumepolitiikasta. Nyt alkanutta YK:n huumepoliittista erikoisistuntoa ehdotti Meksikon hallitus vuonna 2012.
Myös Euroopassa käydään kriittistä keskustelua nykypolitiikasta. Sen sijaan Aasian maat ja Lähi-itä sekä Venäjä pitkälti kannattavat nykyistä sotaisaa ajattelutapaa huumeita ja huumeiden käyttäjiä vastaan.
Niinpä asiantuntijat arvioivat, että YK:n erityisistunto tuskin vielä tässä vaiheessa löytää yhteisymmärrystä uudesta yhteisestä huumepolitiikan suunnasta. Todennäköisempänä pidetään, että globaali huumepolitiikka hajoaa, ja eri maat etsivät oman tiensä.
http://yle.fi/uutiset/yk_vaantaa_huumep ... ty/8819514
-
Ilpo Larha
- Harjunpää
- Viestit: 331
- Liittynyt: Pe Elo 28, 2009 1:35 pm
Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus
Tuohon ylempänä olleeseen alpratsolam keissiin kommentti.
Muistan joskus lukeneeni korkeimman oikeuden ratkaisun jossa väännettiin siitä oliko suuret lääkemäärät huumaavia lääkkeitä törkeä huumausainerikos, tulivat siihen lopputulokseen että ei ollut. Kyseessä oli pameja ja perus särkylääkkeitä, mutta määrät olivat isot.
Muistan joskus lukeneeni korkeimman oikeuden ratkaisun jossa väännettiin siitä oliko suuret lääkemäärät huumaavia lääkkeitä törkeä huumausainerikos, tulivat siihen lopputulokseen että ei ollut. Kyseessä oli pameja ja perus särkylääkkeitä, mutta määrät olivat isot.
Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus
Auton istuimen alta löytyi eliittihuumetta
Poliisipartio pysäytti normaalin liikennevalvonnan yhteydessä noin 45-vuotiaan miehen Turunväylällä Espoossa viime vuoden lopulla.
Miehelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista tulosta, minkä perusteella poliisit tekivät autoon paikkaetsinnän.
- Kuljettajan penkin alta löydettiin yhteensä noin 80 grammaa kokaiinia, sanoo rikoskomisario Kari Siivo Länsi-Uudenmaan poliisista.
Lisäksi miehen asuntoon tehdyssä kotietsinnässä löydettiin kaksi luvatonta käsiasetta sekä kiväärin ja pistoolin patruunoita.
Poliisin mukaan mies myönsi hankkineensa kokaiinin osittain omaan käyttöönsä, mutta myös myyntiä varten.
- Tutkinnassa ei selvinnyt, mistä kokaiini ja aseet oli hankittu, Siivo sanoo.
Miestä epäillään muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta ja rattijuopumuksesta. Jutun tutkimukset ovat juuri valmistuneet ja esitutkinta-aineisto on lähetetty syyttäjälle syyteharkintaan.
Kallis eliittihuume
Poliisin mukaan kokaiini on Suomessa yhä marginaalinen huumausaine, joskin sen tarjonta on lisääntynyt viime vuosina.
- Kokaiinia tulee Suomeen Euroopasta, sanoo rikosylikomisario Jukka Paasio Helsingin poliisista.
Kokaiinia pidetään eliittihuumeena kalliin hintansa takia. Sen grammahinta on noin sata euroa.
- Se ei ole hinnan takia kaikkien saatavilla, Paasio huomauttaa.
Poliisin mukaan erityispiirteenä on, ettei kokaiinia myydä velaksi, vaan kaupat maksetaan käteisellä.
- Ostajilla on rahaa, Paasio sanoo.
Poliisi muistuttaa, että kokaiini on luokiteltu erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi.
- Kokaiinia käytetään pieninä annostuksina. Terveysriskit ovat suuret, Paasio sanoo.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016042 ... 4_uu.shtml

Ciccarelli
- Sofia Karppi
- Viestit: 435
- Liittynyt: Su Maalis 27, 2011 8:45 pm
- Paikkakunta: Pohojammaa
Kemijärveläismiehelle yli vuosi vankeutta törk. huumerikokse
http://www.lapinkansa.fi/lappi/kemijarv ... ikoksesta/
Kemijärveläinen 57-vuotias mies tuomittiin Lapin käräjäoikeudessa 1 vuoden ja 4 kuukauden vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta.
Mies määrättiin maksamaan myös Kemijärven kaupungille vahingonkorvauksia noin 4 641 euroa.
Mies piti laittomasti hallussaan suurta määrää erittäin vaaralliseksi luokiteltua huumausainetta ja käytti sitä. Miehen hallusta löytyi 38,2 grammaa huumausainetta, joka vastaa noin 955 käyttöannosta.
Oikeus piti tekoa törkeänä, koska huumausaineen määrä oli suuri ja sen puhtausaste oli korkea, 93 prosenttia. Käräjäoikeus käytti perusteluna aiempaa hovioikeuskäytäntöä, jossa vastaavan huumeen on katsottu olevan rakenteeltaan, vaikutuksiltaan, käyttötavaltaan, vahingollisuudeltaan ja vaarallisuudeltaan amfetamiiniin verrattava, erittäin vaarallinen huumausaine.
Miestä syytettiin myös vahingonteosta, jossa hänen asuntonsa wc:n käsienpesualtaan poistoputki irrotettiin ja vesihana jätettiin auki. Vesi valui lattialle ja levittäytyi kaikkiin huoneiston huoneisiin. Miestä syytettiin lisäksi naapurihuoneiston wc:n oven ja käsienpesualtaan hajulukon rikkomisesta.
Mies kiisti syyllistyneensä vahingontekoon kertomalla, että ei ollut asunnossa tapahtumien aikaan ja useiden ihmisten tienneen hänen asuntonsa avaimen säilytyspaikan.
Käräjäoikeuden mukaan ei ollut näyttöä siitä, että mies olisi aiheuttanut veden valumisen asunnon lattialle tai olleensa asunnossa tai sen lähellä tapahtumien aikaan. Oikeus hylkäsi syytteen vahingonteosta, mutta määräsi miehen maksamaan korvauksia 4 614 euroa, sillä vuokralain mukaan vuokralainen on velvollinen korvaamaan myös vahingon, jonka huoneistossa vuokralaisen luvalla oleskeleva henkilö on tahallisesti tehnyt.

Tairetahan olla Härmän asemalla, kunoon verta seinäs!
Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus
http://yle.fi/uutiset/thln_kehittamispa ... origin=rss
THL:n kehittämispäällikkö: En tiedä, onko huumeiden käyttäjän rankaiseminen rikoslaissa järkevää
Yllättävää että vain YLE on ottanut puheeksi koko UNGASS kokouksen ja iltapäivä lehdistö vaikenee visusti. Kanada ilmoitti tuolla laillistavansa kannabiksen ensi vuonna
https://www.youtube.com/watch?v=kesWRD3kWkw
Peukut sille
THL:n kehittämispäällikkö: En tiedä, onko huumeiden käyttäjän rankaiseminen rikoslaissa järkevää
Yllättävää että vain YLE on ottanut puheeksi koko UNGASS kokouksen ja iltapäivä lehdistö vaikenee visusti. Kanada ilmoitti tuolla laillistavansa kannabiksen ensi vuonna
https://www.youtube.com/watch?v=kesWRD3kWkw
Peukut sille
Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus
Poliisi ja Tulli ovat paljastaneet laajan huumausaineiden salakuljetus- ja levittämiskokonaisuuden
04.05.2016
Helsinki
Poliisi ja Tulli ovat tutkineet yhdessä laajaa huumausaineiden maahantuonti- ja levittämiskokonaisuutta, jossa Suomeen on salakuljetettu huomattavia määriä Subutex 8 mg -lääkevalmistetta sekä hasista. Tutkinnan yhteydessä on paljastunut myös muiden huumausaineiden levittämistä.
Asiaa ovat tutkineet yhdessä Helsingin, Pohjanmaan, Sisä-Suomen ja Oulun poliisilaitokset sekä Tulli. Esitutkinnan perusteella epäillään, että huumausaineita on levitetty pääkaupunkiseudulla, Tampereella sekä Vaasan seudulla. Kokonaisuuden tutkinnassa on tehty laajasti kansainvälistä yhteistyötä.
- Esitutkinnassa on ollut epäiltyjä yhteensä lähes 50, joista valtaosa on ollut tutkinnan aikana pidätettynä tai vangittuna. Esitutkinnan aikana on takavarikoitu noin 9 000 Subutex-tablettia, yli 11 kilogrammaa hasista, 200 ekstaasitablettia, sekä käteistä rahaa noin 50 000 euroa, kertoo rikoskomisario Ilkka Juola Helsingin poliisilaitokselta.
Esitutkinnassa on ilmennyt, että Suomeen on salakuljetettu lähes 30 000 Subutex -tablettia sekä noin 17 kilogrammaa hasista. Katukaupassa yksi Subutex-tabletti maksaa pääkaupunkiseudulla 30–50 euroa, ja hasiksen grammahinta on noin 5-10 euroa. Paljastetun huumekaupan katukauppa-arvo on arviolta siis noin 1 000 000 - 1 600 000 euroa.
Subutexin maahantuonti- ja levityskokonaisuuden tutkinnan eteneminen
Poliisi epäilee rikollisorganisaation salakuljettaneen Suomeen yhteensä lähes 30 000 Subutex 8 mg -tablettia. Lisäksi organisaatioon kuuluvilta henkilöiltä on takavarikoitu huomattavia määriä Subutex-tabletteja ulkomailla.
Subutex-tabletit on salakuljetettu Ranskasta Suomeen pääasiassa maitse pohjoista reittiä Tornion kautta. Salakuljetuksessa ryhmä on käyttänyt ajoneuvoihin tehtyjä kätköjä sekä julkisilla kulkuvälineillä liikkuneita kuriireja. Asiakokonaisuuden tutkinnassa on rikoksesta ollut epäiltyjä yhteensä 37.
Tutkinta sai alkunsa helmikuussa 2015 Helsingistä Pasilan rautatieasemalta poliisin partion havaitessa epäiltyä huumausaineiden kauppaa. Osallisilta takavarikoitiin vähäinen määrä marihuanaa, sekä 12 500 euroa käteistä rahaa. Asiassa tehtyjen selvitysten perusteella syntyi epäily suuremmasta rikoskokonaisuudesta, jonka paljastamiseksi koottiin yhteinen tutkintaryhmä, johon osallistuivat Helsingin-, Pohjanmaan- ja Oulun poliisilaitokset, sekä Tulli.
Esitutkinnan edetessä otettiin lokakuussa 2015 Torniossa kiinni yksi henkilö ja takavarikoitiin hänen hallustaan juuri Suomeen salakuljetettu noin 2 000 Subutex-tabletin erä. Marraskuussa 2015 otettiin Rovaniemellä kiinni kaksi henkilöä ja heidän hallustaan takavarikoitiin niin ikään juuri Suomeen salakuljetettu 6 800 Subutex-tabletin erä. Torniossa takavarikoitu erä olisi poliisin esitutkinnan perusteella ollut menossa Tampereen seudulle levitettäväksi, joten esitutkintaan liittyi mukaan Sisä-Suomen poliisilaitos. Rovaniemellä takavarikoitu erä olisi esitutkinnan perusteella päätynyt levitettäväksi pääkaupunkiseudulle sekä Pohjanmaalle Vaasan seudulle. Tulli sekä Oulun poliisilaitos antoivat merkittävän panoksensa epäiltyjen henkiöiden seurannassa sekä kiinniotossa.
Valtaosa salakuljetetusta huumausaineesta on esitutkinnan perusteella tuotu pääkaupunkiseudulle levitettäväksi. Esitutkinnan pääepäillyn epäillään osallistuneen noin 23 000 Suomeen saakka päätyneen Subutex-tabletin salakuljettamiseen, sekä lisäksi noin 7 000 ulkomailla takavarikoidun Subutex-tabletin salakuljettamiseen.
Pohjanmaan poliisilaitoksen esitutkinnassa epäillään, että levitykseen on päätynyt yli tuhat rikollisorganisaation salakuljettamaa Subutex-tablettia. Lisäksi samojen henkilöiden epäillään levittäneen Vaasan alueella lähes 1,5 kiloa kannabista (hasista sekä marihuanaa) sekä 600 ekstaasitablettia. Huumausaineet hankittiin pääasiassa pääkaupunkiseudulta. Esitutkinnassa saatiin Pohjanmaalle ulottuvan haaran toiminta käytännössä pysäytetyksi, ja tutkinnalla on ollut paikallista vaikutusta Vaasan seudun huumetilanteeseen. Helsingin- sekä Pohjanmaan poliisilaitosten tutkima rikoskokonaisuus siirtyy syyteharkintaan toukokuun alkupuolella.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen esitutkinnan perusteella rikollisryhmän epäillään salakuljettaneen Tampereen seudulle noin 6 000 Subutex-tablettia. Suomeen salakuljetettu Subutex on päätynyt Tampereella katukauppaan.
Esitutkinnan yhteydessä on käynyt ilmi Subutexin aiheuttamaa vakavaa hengen ja terveyden vaaraa: Subutexia suonensisäisesti käyttäneistä henkilöistä mm. erään käyttäjän kädet ovat halvaantuneet, ja eräs käyttäjä on kuollut. Subutexin osuutta kuolemaan tutkitaan.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen esitutkinnassa ilmi tulleen perusteella Subutexin katukauppahinta laski kesällä 2015 Tampereella 60 eurosta 30 euroon puheena olevan rikollisryhmän aloitettua toimintansa. Rikollisryhmän salakuljetuslinjan paljastamisella voidaan todeta olevan vaikuttavuutta Tampereen Subutex-tilanteeseen. Sisä-Suomen poliisilaitoksen esitutkinta valmistuu toukokuun aikana.
Hasiksen maahantuonti- ja levityskokonaisuuden tutkinnan eteneminen
Samaa kokonaisuutta tutkittaessa tutkintaryhmä paljasti lisäksi hasiksen maahantuonti- sekä levitysorganisaation. Esitutkinnan perusteella organisaation epäillään tuoneen maahan ainakin 17 kilogramman hasiserän syyskuussa 2015, josta poliisi sai takavarikoitua Helsingissä hasista yli 11 kilogrammaa. Lisäksi tutkinnan yhteydessä takavarikoitiin käteistä rahaa lähes 23 000 euroa.
Hasis salakuljetettiin ajoneuvon rakenteisiin kätkettynä Espanjasta Suomeen pohjoista reittiä Tornion kautta aina pääkaupunkiseudulle. Osa salakuljetetusta hasiksesta olisi mennyt levitykseen Vaasan seudulle. Vaasan alueen pääepäillyt ovat samoja henkilöitä kuin Subutexin levittämiskokonaisuudessa.
Asiakokonaisuuden pääepäilty tuomittiin maaliskuussa Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä 3,5 vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi muitakin henkilöitä tuomittiin erimittaisiin vankeusrangaistuksiin, ja osa ulkomailla olevista kanssaepäillyistä on vielä tavoittamatta. Käräjäoikeuden päätös ei ole lainvoimainen.
Kuvaliitteet:
Takavarikoituja Subutex-tabletteja
Epäillyn matkapuhelimesta takavarikoituja rahakuvia
Noin 10 kg takavarikoitua hasista
Noin 10 kg takavarikoitua hasista kuva 2
Takavarikoituja Subutex-tabletteja kuva 2
Takavarikoitua rahaa
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista ... anguage=fi

60-vuotiaat miehet saivat pitkät kakut huumejutussa
Kolme noin kuusikymppistä miestä on tuomittu Vantaan käräjäoikeudessa pitkiin, 7–8,5 vuoden vankeusrangaistuksiin isossa huumejutussa.
Oikeuden mukaan yksi miehistä pyöritti Vantaalla laajaa huumekauppaa viime kesäkuun ja vuodenvaihteen välillä. Hänen saamansa rikoshyöty oli ainakin 21 500 euroa.
Lisäksi vantaalaismies ja kaksi muuta miestä pitivät levitystarkoituksessa hallussaan noin viiden kilon amfetamiinierää.
Huumeita piiloteltiin Orimattilan maastokätkössä vuodenvaihteen ja tammikuun puolivälin välillä.
15. tammikuuta, jolloin poliisi nappasi heidät Helsingissä. Tekijöiden autosta löytyi kätköstä haettu viiden kilon erä amfetamiinia, joka oli tavallista katukaupassa olevaa amfetamiinia selvästi vahvempaa. Ainetta jatkamalla huumetta olisi saatu katukauppaan noin kymmenen kiloa.
Huumekauppaa harjoittanut Jouko Kinnula sai pisimmän vankeustuomion, 8,5 vuotta. Oikeuden mukaan mies syyllistyi kolmeen törkeään huumausainerikokseen, huumausaineen käyttörikokseen, ampuma-aserikokseen, kahteen kätkemisrikokseen, rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Mies piti hallussaan ja myi useille henkilöille Vantaalla ainakin 850 grammaa amfetamiinia ja metamfetamiinia. Myyntihinta oli 20–25 euroa grammalta.
Oikeus piti tekoa törkeänä, koska kyse oli suuresta määrästä erittäin vaarallista huumausainetta, jota on levitetty huomattavan rahallisen hyödyn saamiseksi. Kinnula velvoitettiin maksamaan 21 500 euroa valtiolle.
Poliisi löysi mieheltä lisäksi 11 500 euroa laittomasti saatua käteistä ja luvattoman kiväärin patruunoineen.
Kinnula yritti myös levitystarkoituksessa hankkia 150 grammaa metamfetamiinia. Hän ei koskaan saanut erää: poliisi pysäytti hänelle huumeita kuljettaneen miehen, kun tämä oli matkalla Rajatorpasta Kaivokselaan.
Juha Rossi sai puolestaan 7,5 vuoden vankeustuomion törkeästä huumausainerikoksesta, joka liittyy viiden kilon amfetamiinierän kätkemiseen ja levityssuunnitelmaan. Oikeuden mukaan Rossi järjesti huume-erän Orimattilaan ja tiesi kätköpaikan. Se, keneltä huumeet hankittiin, jäi oikeudessa mysteeriksi.
Timo Hakala sai seitsemän vuotta vankeutta samasta törkeästä huumausainerikoksesta.
Oikeus huomioi rangaistusta punnitessaan muun muassa Helsingin hovioikeuspiirin suosituksen: rangaistuksen tulee olla yli seitsemän vuotta vankeutta, jos hallussa olevan amfetamiinin määrä ylittää viisi kiloa.
Kolmikkoa pidetään vangittuna. Käräjäoikeuden 5. huhtikuuta antama kansliatuomio ei ole vielä lainvoimainen, koska siitä on valitettu hovioikeuteen.
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/ ... umejutussa

Kinnula pääsee 3 - 4 vuoden päästä vapaaksi juuri eläkeissä. Rikoshyötynä runsaat muutama kymppi. Fiksu äijä, oikeastaan melko karu äijä niin kuin kummeleissa keinonen sanoisi.
Kiväärinkin oli äijä hankkinu ja ajanut kännissä ilman ajokorttia. Kenenköhän persesilmän vaari tämäkin renttu on?

http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.
Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus
Huumevalvonnan kevätsiivous tuotti lähes neljäkymmentä (40) huumerikosepäilyä
08.05.2016
Lounais-Suomi
Poliisi jatkoi viime syksynä Raumalla tekemäänsä huumausaineiden syyspuhdistusta nyt Helatorstaiviikonloppuna neljän päivän ajan kevätsiivouksen teemalla.
Rauman kaupungin alueelta ilmisaatettiin lähes 40 huumausainerikosta. Huumeista jäi kiinni useita kymmeniä henkilöitä.
Lounais-Suomen poliisin Turun ja Porin sekä Rauman kenttävalvontayksiköt teki tiivistä yhteistyötä Raumalla ja keskittivät valvonnan huumeiden katuvalvontaan tehostetusti.
Valvonnassa paljastui pääosin kannabista ja erilaisia huumausaineiksi luokiteltavia lääkeaineita.
Poliisi takavarikoi ja hävitti useamman sata grammaa marihuanaa ja tuhosi sekä hävitti kymmeniä kannabiskasveja.
Huumevalvonnan yhteydessä tavattiin yksitoista etsintäkuulutettua henkilöä ja ilmisaatettiin useita liikennerikkomuksiin ja - rikoksiin syyllistyneitä. Muun muassa ilman ajokorttia eli ajo-oikeudettomasti ajoneuvoja kuljetti seitsemän henkilöä.
Poliisi teki Sosiaaliviranomaisille yhdeksän lastensuojeluilmoitusta alaikäisistä.
Valvonnan yhteydessä tavattiin myös rattijuopumukseen syyllistynyt sekä tavoitettiin varkausrikoksiin syyllistynyt verekseltään.
Poliisi jatkaa valvontaa alueella ja suorittaa em. huumausainerikoksiin liittyvän jälkikäteisen tutkinnan.