Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Miesjoukko ahdisteli ohikulkijoita eilisiltana sinisellä sillalla Imatralla — poliisi ja vastaanottokeskus selvittelevät tapahtunutta
12.5.2016 11:21 | Päivitetty: 12.5.2016 13:16

Noin kymmenen hengen miesjoukko ulkomaalaistaustaisia miehiä ahdisteli ohikulkijoita eilisiltana moottoritien sillalla Imatralla. Epäilykset kohdistuvat vastaanottokeskuksen asukkaisiin.

— Meille tuli yhteydenotto kahdelta huolestuneelta vanhemmalta heidän lapsiinsa kohdistuneesta huutelusta, kertoo johtaja Lauri Perälä Imatran vastaanottokeskuksesta.

Ainakin yhden häirityksi tulleen lapsen vanhempi ilmoitti asiasta hätäkeskuksen kautta poliisille. Poliisi selvittelee tapahtunutta.

Häirintä tapahtui kello 18—19 aikaan keskiviikkoiltana. Facebookin mukaan lapsien lisäksi häirinnän kohteeksi on joutunut ainakin yksi lenkillä ollut naishenkilö. Heille oli huudeltu.

— Huoltajilta saamani tiedon mukaan lapsia oli sillalla myös seurattu, kertoo Perälä.

Juttua muokattu to 12.5 klo 13.10. Ainakin yksi huoltaja ilmoitti häirinnästä hätäkeskukseen ja poliisille.
Minna Mäkinen
http://www.esaimaa.fi/Online/2016/05/12 ... 20745124/4
Poliisi tutkii Imatran sinisen sillan häirintätapausta järjestysrikkomuksena
13.5.2016 11:23 | Päivitetty: 13.5.2016 11:33

Poliisi tutkii moottoritien sillalla Imatralla keskiviikkoiltana tapahtunutta ahdistelutapausta järjestysrikkomuksena. Tapaus herätti runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Poliisin saaman tiedon mukaan Siitolan ja Sienimäen väliselle Kuutostien ylittävälle kävelysillalle oli kerääntynyt keskiviikkoiltana muutamia nuoria ulkomaalaisia miehiä, jotka olivat huudelleet ohikulkeneille sivullisille ja lähteneet seuraamaan heitä. Tapahtumapaikka sijaitsee Imatran Vuoksenhovin vastaanottokeskuksen läheisyydessä.

Miesten toiminta oli aiheuttanut pelkoa ohikulkijoissa. Paikalle mennyt poliisipartio ei ollut kuitenkaan tavoittanut kyseisiä miehiä. Poliisi selvittää miesten henkilöllisyyksiä.
Minna Mäkinen
http://www.esaimaa.fi/Online/2016/05/13 ... 20751216/4
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Helvetin kalliiksi tulevat nämäkin romanialaiset, oikeutta tullaan käymään tod.näk. parissa sateessa ja järjestelmään tukitaan samalla kun vakuutusmaksut nousevat ja varashälytin- ja turva-alan firmat hymyilevät.
Poliisin selvittämä ulkomaalaisten tekemä rikossarja syyteharkintaan
18.05.2016Itä-Suomi

Poliisin ilmoitettiin maaliskuussa parkkihallin maksuautomaatin murrosta Kuopion Maaherrankadulla. Poliisin partio pääsi pian tapahtuman jälkeen epäiltyjen tekijöiden jäljille ja tapasi tekopaikan läheisyydestä neljä Romanian kansalaista, jotka otettiin kiinni epäiltynä rikokseen. 1979, -78, -86 ja -71 syntyneet miehet ovat kuulusteluissa tunnustaneet syyllistyneensä varkaus-rikokseen.

Rikoksen tutkinnan yhteydessä selvitettiin myös muualla Suomessa tapahtuneita vastaavanlaisia rikoksia ja mm. miesten yhteyttä Oulussa maaliskuun alussa tapahtuneeseen parkkihallin maksuautomaatin murtoon. Miehet ovat kuulusteluissa tunnustaneet osallisuutensa myös Oulussa tapahtuneeseen varkaus-rikokseen.

Lisäksi yhtä miehistä epäillään syylliseksi helmikuussa Viestikadulla sekä viime vuoden syyskuussa Maaherrankadulla tapahtuneeseen maksuautomaatin murtoon. Mies on kiistänyt osallisuutensa näihin rikoksiin.

Näiden rikosten lisäksi miesten epäillään syyllistyneen Helsingissä maaliskuun alussa varkauteen, jossa naisasiakkaan käsilaukku anastettiin ravintolassa. Lisäksi miehiä epäillään myös kätkemisrikoksesta, koska heidän hallustaan on löytynyt Turusta helmikuussa anastetuksi ilmoitettua omaisuutta. Miehet ovat kiistäneet syyllistyneensä näihin rikoksiin.

1986 syntynyt romanialainen mies on vieraillut Suomessa usein ja jo useana vuonna. Muut miehet ovat kertomansa mukaan saapuneet maahan tarkoituksenaan työskennellä maassa, mutta töitä tarjonnutta henkilöä ei enää tavoitettu heidän saavuttuaan lähes rahattomina Suomeen. Tällöin he ovat tavanneet tämän suomea puhuvan ja Suomen maata tuntevan romanialaismiehen Helsingissä. Miehet ovat liikkuneet Italian rekisterikilvissä olevalla ajoneuvolla ympäri Suomea. Rikoksista saamiaan rahoja miehet ovat välittömästi tekojen jälkeen lähettäneet kotimaahansa Romaniaan. Heidän saamansa rikoshyöty on ollut muutamia tuhansia euroja, kun taas heidän mm. parkkihallien maksuautomaattien murroista ja automaattien rikkomisesta aiheuttamansa vahingot kohoavat yhteensä yli sataan tuhanteen euroon.

Rikoskokonaisuus on nyt siirretty poliisilta Itä-Suomen syyttäjänvirastoon syyteharkintaa varten.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista ... anguage=fi
- Ehtivätköhän tolskata minkä verran ennen kiinnijääntiä?
- Ovatkohan saaneet vielä toimeentulotukea, että on ruokaa ja polttoainetta keikoille? Harvat ja paskassa kunnossa oleva suu ja hampaat ainakin hoidettu. Vkonloppupäivystyksessä oli ainakin kaverin mukaan näitä + mesopotamian komistuksia enemmäm kuin suomalaisia.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Gurney
Jessica Fletcher
Viestit: 3198
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Ja TAAS- mutiainen raiskasi naisen Jyväskylässä ( ja oli yrittänyt muitakin)

Poliisi epäilee: Mies talutti ravintolasta lähteneen naisen raiskattavaksi Jyväskylässä
Julkaistu: 20.5. 13:13


SEKSUAALIRIKOSEPÄILY Naisen epäillään joutuneen raiskauksen uhriksi Jyväskylässä varhain sunnuntaiaamuna ravintolaillan jälkeen.
Nainen on kertonut poliisille, että ravintolan ulkopuolella hänen seuraansa oli lyöttäytynyt ulkomaalainen mies, joka oli taluttanut hänet pois keskustasta ja raiskannut.

Poliisi epäilee, että sama mies on yrittänyt taluttaa muitakin päihtyneitä naisia keskustasta laitakaupungille. Muita vastaavanlaisia raiskausepäilyjä ei kuitenkaan ole tullut poliisin tietoon.

Epäiltyä esitetään vangittavaksi tänään.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Toivottavasti sesse ei saanut mitään taudinaiheuttajia suuhunsa.
Uimarannan grillikodan rikkojat kiinni Imatralla — toinen rautoihin poliisikoiran puraisun jälkeen
20.5.2016 14:55

Poliisi otti Imatralla torstai-iltana kiinni kaksi miestä, jotka olivat silminnäkijän mukaan rikkoneet Immalanjärven Lietteen uimarannalla olevaa grillikotaa.

Toisen poliisi tavoitti grillikodan välittömästä läheisyydestä, toisen golfkentän rannasta. Siellä kiinniotettu mies vastusti kiinniottoa, jolloin poliisikoira puri häntä. Poliisin mukaan mies jouduttiin vastarinnan vuoksi raudoittamaan.

Miehet ovat ulkomaalaisia, toinen on syntynyt vuonna 1998, toinen vuonna 1999. Miehet vietiin Imatran poliisiasemalle.
Leena Sallinen
http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2016/0 ... 0789813/16
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Normipäivä - Lapissa tanssittu vokkirokkia.
Kolarin vastaanottokeskuksessa kähinää!
24.05.2016Lappi

Poliisi sai hälytyksen Kolarin vastaanottokeskukseen tiistaina iltapäivällä. Ilmoituksen mukaan useita henkilöitä riitelee keskenäään. Poliisin tullessa paikalle tilanne oli jo pääpirteittäin rauhoittunut. Erimielisyydet olivat riistäytyneet käsistä ilmeisesti eri etnisistä taustoista olevien henkilöiden suhtautumisessa asioihin eri tavoilla.

Kähinän tuloksena muutama henkilö sai lieviä vammoja. Poliisi otti kaksi henkilöä kiinni pahoinpitelystä epäiltynä.

http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista ... anguage=fi
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

21.05.2016 12:14, Päivitetty 21.05.2016 12:15
Miehet halailivat vuorotellen juopunutta miestä – poliisin huomio heräsi eikä turhaan

Taskuvarkaat yrittävät olla huomaamattomia, mutta aina se ei onnistu. Liika empaattisuus voi herättää poliisipartion huomion kuten lauantaina aamuyöllä Helsingin Rautatientorilla.

Poliisipartio oli Rautatientorilla tunnuksettomalla poliisiautolla. Partio huomasi, kuinka vähän matkan päässä kaksi ulkomaalaistaustaista miestä meni halailemaan linja-autopysäkillä ollutta erittäin päihtynyttä miestä vuorotellen.

Poliisipartio huomasi, kuinka miehet kokeilivat halaillessaan päihtyneen miehen taskuja ja toinen heistä laittoi useaan kertaan kätensä päihtyneen miehen laukkuun.

Muutaman yrityksen jälkeen mies sai otettua päihtyneen miehen laukusta tämän lompakon.

Poliisipartio otti rikoksesta epäillyt miehet kiinni ja teki heille turvallisuustarkastuksen.

Toisen miehen takataskusta löytyi asianomistajan lompakko. Toisen miehen taskuista löytyi kolme matkapuhelinta ja kaksi lompakkoa.

Hänen toisesta sukastaan löytyi vielä yksi matkapuhelin ja toisesta sukasta pienessä minigrip-pussissa epäiltyä kannabista.

Myöhemmin toisen miehen hallusta löytyi vielä anastetuksi epäilty pankkikortti. Anastettu lompakko palautettiin takaisin asianomistajalle tapahtumapaikalla.

Miehet otettiin kiinni ja kuljetettiin poliisin tiloihin. Asiaa tutkitaan useana varkautena ja huumausaineen käyttörikoksena.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Tunteet kuumenivat jalkapallopelissä Huittisissa – tappelupukarit putkaan
Satakunta 24.5. 11.02

Jalkapallopeli muuttui tappeluksi maanantaina Huittisissa. Ulkomaalaistaustaiset nuoret pelasivat iltapäivällä yhdessä jalkapalloa ja kahdelle pelaajalle tuli riitaa. Nuoret alkoivat lyödä toisiaan. Kumpikin sai pieniä ruhjeita kehoonsa tappelussa.

Pelaajat kävivät terveyskeskuksessa, jonka jälkeen poliisi vei heidät putkaan rauhoittumaan.

Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.

http://www.satakunnankansa.fi/satakunta ... t-putkaan/
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Koimies
Neuvoja-Jack
Viestit: 504
Liittynyt: La Syys 10, 2011 2:09 am

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja Koimies »

ESS 3.5.2016

"Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut kolmekymppisen miehen, jota epäillään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Teko on tapahtunut helmikuun lopulla tänä vuonna Heinolassa.

Vangittu on ulkomaalaistaustainen. Poliisin mukaan hän ei ole turvapaikanhakija.

Törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta.

Mikko Kivelä
[email protected]"[/i]

Lähde: http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/ ... Heinolassa

---

Väitetään, että oikeuden istunnossa olisi tarvittu arabian kielen tulkkia.

Asiaa on käsitelty lisää sivustolla vanhemmat.com
Miehen allekirjoitus: Kasvoista kasvoihin.
Koimies
Neuvoja-Jack
Viestit: 504
Liittynyt: La Syys 10, 2011 2:09 am

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja Koimies »

MV 04.05.2016

"Keski-Suomen käräjäoikeus antoi tänään Ruben Rios Gonzalezille kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion.

Oikeuden mukaan Gonzales oli syyllistynyt törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Gonzales tuomittiin maksamaan korvauksia uhreilleen yhteensä 10 700 euroa.

Gonzalez passitettiin Kuopion vankilaan."


Lisätietoja, ks. lähde:
http://mvlehti.net/2016/05/04/lapsenrai ... uomitusta/

----

Jos tämä henkilö myöhemmin paljastuu Suomessa syntyneeksi, ulkomaalaisen vanhemman (vanhempien) ensimmäisen sukupolven suomalaiseksi, poistan uutisen mamu-matu -otsikon alta.
Miehen allekirjoitus: Kasvoista kasvoihin.
Gurney
Jessica Fletcher
Viestit: 3198
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Rovaniemella raiskauksen yritys- poliisi puhuu tummahuiksisesta miehestä, mutta sosiaalinen media paljastaa, että tekijä oli arabin näköinen

http://mvlehti.net/2016/05/26/aijaijai- ... ertomatta/
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Tulleekohan tästäkään vokkirokista tuomioita vai painetaanko sellaisella tummasta karvasta tehdyllä villaisella, kuten on tapana?
Kotimaa 28.05.2016 08:09
Poliisi tutkii: Pahoinpitely vastaanottokeskuksen pihalla

Kuva
Poliisi tutkii vastaanottokeskuksen pihalla tapahtunutta pahoinpitelyä. Kuva: Hanna Marjanen

Poliisi tutkii jyväskyläläisen Kangasvuoren vastaanottokeskuksen pihassa tapahtunutta pahoinpitelyä. Pahoinpitely tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä ennen neljää.

Tapahtumissa oli osallisina neljä vastaanottokeskuksen miesasukasta. Alustavien selvitysten mukaan vammat jäivät vähäisiksi ja ne olivat lähinnä mustelmia ja nirhaumia.

Pauliina Salminen

http://www.ksml.fi/kotimaa/Poliisi-tutk ... lla/775830
Ei kai vaan muslimipoijjaat perkele olleet vaan viinaa perkele menneet juomaan?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Kas, Nergin taikarekisteri päästi yhden läpi tänne. Tulossa vielä tavallista kalliimpi somali tästä, koska epäillyt rikokset ovat tapahtuneet pääosin somaliassa.
Terrorismin rahoittamisesta epäilty vangittu Oulussa

03.06.2016
Keskusrikospoliisi

Keskusrikospoliisin Oulun yksiköllä on tutkittavana Al-Shabaabiin liittyvä terroristiryhmän toiminnan edistämiseen ja rahoittamiseen liittyvä esitutkinta. Järjestöön liittyvän toiminnan epäillään tapahtuneen Somaliassa Galgaduudin läänissä vuosien 2006-2015 aikana.

Asiasta on otettu kiinni somalialainen keski-ikäinen mies ja hänet on tänään vangittu syytä epäillä perusteella Oulun käräjäoikeudessa. Mies on tullut Suomeen viime vuoden syyskuussa.

Al-Shabaab on Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Kanadan ja Australian hallitusten terroristijärjestölistoilla sekä YK:n ja Euroopan Unionin pakotelistaama, ja sen tiedetään keränneen varoja esimerkiksi Pohjoismaissa järjestön käyttöön Somaliaan. Suomen valtiolla ei ole kansallista terroristi- tai pakotelistauksia, vaan Suomi on sitoutunut noudattamaan YK:n ja EU:n määräämiä pakotteita.

Esitutkinta on käynnistetty apulaisvaltakunnansyyttäjän tekemällä päätöksellä. Tutkinnassa on tehty yhteistyötä Suojelupoliisin kanssa.

https://www.poliisi.fi/keskusrikospolii ... ussa_48234
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Koimies
Neuvoja-Jack
Viestit: 504
Liittynyt: La Syys 10, 2011 2:09 am

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja Koimies »

"Syyttäjä: Vaasalaismies surmasi ex-vaimonsa – koska tämä ei ollut tarpeeksi islaminuskoinen
Teerinimen viime helmikuussa tapahtuneen surmatyön taustalla ovat syyttäjän mukaan olleet vahvat uskonnolliset motiivit. Sudanilaistaustainen mies surmasi maanmiehiinsä kuuluvan ex-vaimonsa siitä syystä, että tämä ei ollut tarpeeksi islaminuskoinen, kirjoittaa Pohjalainen."

Ikävä kyllä Pohjalainen oli laittanut tämän uutisen maksu-uutisten joukkoon, joten käytän toisen käden lähdettä MV:tä.

http://mvlehti.net/2016/06/14/syyttaja- ... nuskoinen/

Lisää uutisesta:

"Mies oli päättänyt pahoinpidellä naista ja hän seurasi naista rappukäytävään, missä mies oli kuristanut naista ja lyönyt tämän päätä seinään. Lopulta mies puukotti naista veitsellä useita kertoja kaulaan. Tämän jälkeen mies oli soittanut hätäkeskukseen ja ilmoittanut naisen kuolleen.

Mies ja nainen olivat riidelleet lasten huollosta sosiaalitoimistossa. Mies oli ilmoittanut sosiaalivirkailijalle, että nainen on kykenemätön antamaan yhteisille lapsille kasvatusta.

Mies oli myös syyttäjän mukaan ilmoittanut, ettei hän hyväksy avioeroa, sillä sitä ei ollut hoitanut islaminuskoinen henkilö. Miehen mukaan jos uskonto ja laki ovat vastakkain, uskonto voittaa. Tämän seikan puolustus kiisti.

Puolustus esittää miehen määräämistä mielentilatutkimukseen."

8)
Jaa, olisikohan tuo sllti sellainen enemmän normaali mielentila jihadistille ...
Miehen allekirjoitus: Kasvoista kasvoihin.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^Täällä tarkempaa kuvausta islamistin kiihkoraivosta:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=20554
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Koimies
Neuvoja-Jack
Viestit: 504
Liittynyt: La Syys 10, 2011 2:09 am

Re: Mamujen/matujen rikokset Suomessa 2016

Viesti Kirjoittaja Koimies »

On Anoi Kaa kirjoitti:^Täällä tarkempaa kuvausta islamistin kiihkoraivosta:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=20554
Hyvä ketju! Asiasta kannattaa jatkaa tarkempaa keskustelua tuolla.

Tähän vain kirjaus tällaisestakin rikoksesta. Nykyään näistä rikoksista kirjoittelussa tulee muutenkin helposti viivettä. Poliisitiedotuksella kesäummetus?
Miehen allekirjoitus: Kasvoista kasvoihin.
Vastaa Viestiin