Pieni liekki kirjoitti:Nicht schuldig kirjoitti:
Jälkimmäisessä tapauksessa taasen näyttöä ei tarvitse olla, jos on lapsen kertomus, koska se lapsen kertomus on itsessään näyttö, on se syntynyt missä olosuhteissa tahansa.
Ja tästä viimeisestä johtopäätöksestäsi seuraa se, että tarvitaan PÄTEVÄ ja AMMATTITAITOINEN todistaja-asiantuntija antamaan lausunto lasten kertomusten luotettavuudesta.
Olisiko se sitten neljäs virhe, vaikka kenties saattaa olla ollut yksi suurimmista virheistä, että oikeus jätti huomioimatta Pekka Santtilan ja Katariina Finnilän lausunnot lasten kertomusten luotettavuudesta? Oikeus siis käveli suomalaisten alansa huippuasiantuntijalausuntojen yli, vaikka aiheesta oli todistamassa kaksi oikeuspsykologiaan ja lasten kertomusten luotettavuuteen perehtynyttä alalta väitellyttä tohtoria. Heillä on aiheesta useampia tieteellisiä julkaisuja.
Tuomarit päättivät uskoa omaan näin jälkikäteen tarkasteltuna vajavaiseen elämänkokemukseensa ainoastaan sen takia, että puolustuksella sattui olemaan huomattavasti pätevämmät asiantuntijatodistajat käytössään kuin mitä oli mielikuvituskertomuksiin uskoneilla syyttäjillä.
Kirjoitin ensin tämän lasten kertomusten luotettavuusarvion sivuuttamisen neljänneksi näytöksi. Sitten poistin tekstin, koska jouduin ongelman eteen sen suhteen, että onko lapsen kertoma ylipäätään näyttö ja sen suhteen, että tässä ei ole kysymys yhdestä lapsesta vaan useammasta. Eli jossain on olemassa lasten kertomus, josta osa on omaan kehoon liittyvää aineistoa ja osa on sitten todistajan aineistoa liittyen toisiin henkilöihin esim. vanhimpaan tyttäreen, jolla ei ole sitä omaa näyttöä tai omaa kertomusta itseensä kohdistuvista teoista.
On täysin mahdollista, että oikeus on sivuuttanut myöskin sen seikan, että lapset ovat juridisesti eri persoonia.
Tämä on erittäin mielenkiintoinen seikka kahdelta eri näkökannalta, eli voidaanko näyttöä tuottaa useamman henkilön kirjoittamasta kertomuksesta, jossa on yhteneväisiä osioita, toinen kysymys on se, että voidaanko tätä yhteväistä osiota käsitellä näyttönä, jos osa siitä on todistajanlausuntoa?
Itse asiassa, jos palataan alkuperäiseen ajatukseen siitä, että joku lyö toista tai joku raiskaa toisen, ja teknistä näyttöä asiassa ei ole. Eikö silloin tapahtuisi niin, kuten olen kuvaillut, että valitettavasti näyttö jäi saamatta ja rangaistus jäi saamatta.
Jos sitten ajattelisi niin, että kyseessä olisi ollut tapahtuma, johon liittyy useita eri henkilöitä. Eikö silloin jokaisen tilanteeseen liittyneen henkilön kuvaus itseensä kohdistuvasta teosta tai toiseen kohdistuvasta teosta käsitellä eri asioina? Esimerkiksi Pekka raiskasi Liisan ja sitten Masa raiskasi Liisan, Pekka näki kuinka Masa raiskasi Liisan ja Masa näki kuinka Pekka raiskasi Liisan. Nyt jos molemmat henkilöt sekä Masa että Pekka eivät todistaisi toinen toisiaan vastaan, eikä mitään teknistä näyttöä asiassa saataisiin ja muita silminnäkijöitä teolle ei olisi ollut, eikä välitöntä yhteydenottoa poliisiin tai lääkäriin, niin tuomitsisiko oikeus sillä periaatteella, että Liisa väittää Masan ja Pekan raiskanneen hänet? Tuskinpa. Niin valitettavaa kuin se onkin, mikäli tapahtuma on tosi.
Ymmärrän, että luotettavuusarvio tehdään lapsen kertomuksesta sen takia, että lapsi voi kertoa jotain sellaista, joka ei oikeasti ole totta. Samoin kuin aikuinenkin ihminen voi kertoa epätosia asioita. Lapsella vain se johdattelun mahdollisuus tai sekaannuksen mahdollisuus on monenkertainen verrattuna aikuiseen.
Kalevi Suomela on kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelin
http://blogit.kansanuutiset.fi/kirjavia ... en-dilemma
jossa hän toteaa seuraavaa:
"Päätös perustui lasten kertomuksiin, joihin vanhin lapsista ei kuitenkaan ollut yhtynyt. Maamme parhaat lasten kertomusten luotettavuutta tieteellisesti tutkineet asiantuntijat olivat myös todistaneet, että nuorempien lasten kertomukset olivat epäluotettavia. Oliko siis syyllisyyden toteaminen tapahtunut beyond reasonable doubt? Eipä suinkaan."
Tuskailin ajatuksen kanssa, että mikä virhe on siinä, että oikeus jättää puolustuksen kaksi asiantuntevaa lausuntoa huomioimatta ja pitää lasten kertomusta näyttönä. Mikä on se ongelma?
Kysymys on kuitenkin siitä, että tämä tuomio ei voinut syntyä ilman epäilystä, koska paikalla oli kaksi henkilöä, joilla oli lausunto, jossa he epäilivät kertomusten olevan epäluotettavia. Oikeuden olisi tullut silloin etsiä tai saada vastanäyttöä sille, että joku epäilee vahvasti ja perustellusti tätä kertomusta. Oikeus jätti hankkimatta sellaisen näytön, jolla tämä vahva epäily olisi voitu kumota. Sen sijaan kuten julksisesta selosteesta käy ilmi, se ryhtyi itse erottelemaan kertomusten luotettavat ja epäluotettavat osat toisistaan.
Virhe numero neljä on mielestäni se, että oikeus jätti tieteellisen näytön lasten kertomusten epäluotettavuudesta huomioimatta ja pyrki itse ratkaisemaan ongelmaa kuitenkaan ilman omaa kykyä ratkaista tieteellistä ongelmaa ja täten synnyttäen tilanteen, jossa syyllisyyden toteaminen ei ole tapahtunut beyond reasonable doubt.