Mitenköhän, jos homoseksuaalisen mielipiteen omaava Haavisto valitaan niin eikö se ole pahasti ristiriidassa kunniakansalaisten uskonnon kanssa, jossa homoseksuaalisen mielipiteen omaavat pitää tappaa?Haavisto valittiin vihreiden presidenttiehdokkaaksi
Sunnuntai 12.2.2017 klo 12.24
Kansanedustaja Pekka Haavisto on valittu vihreiden presidenttiehdokkaaksi.
Kansanedustaja Pekka Haavisto.
Kansanedustaja Pekka Haavisto. (JENNI GÄSTGIVAR)
LUE MYÖS
Pekka Haavisto: Antonio ei innostunut ehdokkuudesta - "vaalit vaativat perheeltä paljon"
Presidentiksi pyrkivä Pekka Haavisto: Trumpin nousu oli viimeinen niitti - "Olisi karkuruutta olla pois"
Pekka Haavisto ilmoitti Ylen Ykkösaamussa lähtevänsä presidenttiehdokkaaksi: "Nyt on aika uskoa Suomeen"
Ehdokkuuden vahvisti vihreiden puoluevaltuuskunta kokouksessaan Lohjalla. Kilpailijoita Haavistolle ei ilmaantunut.
Puheessaan omilleen Haavisto toivoi niin muilta puolueilta kuin erityisesti omiltaan kampanjointia, jossa ei anneta sijaa vihapuheille ja loanheitolle.
Haavisto ilmoitti eilen Ylen Ykkösaamussa olevansa käytettävissä ehdokkaaksi. Hän sanoi harkinneensa asiaa loppumetreille asti.
Presidentinvaalit käydään tammi-helmikuussa 2018.
Muista puolueista ainoastaan keskusta on tähän mennessä nimennyt ehdokkaansa, joka on Matti Vanhanen.
Haavisto sanoi puheessaan, että odottaa kampanjoinnin presidentinvaaleihin alkavan kunnolla vasta ensi syksynä. Hän jää odottamaan muiden puolueiden valintoja.
Perjantaina vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllönen kertoi olevansa käytettävissä puolueensa presidenttiehdokkaaksi.
Istuva presidentti Sauli Niinistö ei ole vielä kertonut, pyrkiikö jatkokaudelle.
SDP:n entinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen kertoi viime viikolla pohtivansa presidenttiehdokkuutta. SDP asettaa ehdokkaansa presidentinvaaleihin maaliskuun lopulla.
Perussuomalaisista puolustusministeri Jussi Niinistö, eduskunnan puhemies Maria Lohela sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ovat sanoneet harkitsevansa asettumista puolueensa ehdokkaaksi.
STT
Haavisto vihreiden presidenttiehdokkaaksi
-
Juhani Saari
- Harjunpää
- Viestit: 341
- Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 5:34 pm
Haavisto vihreiden presidenttiehdokkaaksi
- Tuomion Pasuuna
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3482
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am
Re: Haavisto vihreiden presidenttiehdokkaaksi
Mikä rikos tässä on kyseessä? Jos ei mikään niin miksi avaus on rikospuolella?
- CharlesBronson
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3345
- Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm
Re: Haavisto vihreiden presidenttiehdokkaaksi
No ainakaan hän ei voisi tituleerata itseään "koko kansan presidentiksi".Juhani Saari kirjoitti: Mitenköhän, jos homoseksuaalisen mielipiteen omaava Haavisto valitaan niin eikö se ole pahasti ristiriidassa kunniakansalaisten uskonnon kanssa, jossa homoseksuaalisen mielipiteen omaavat pitää tappaa?
Toinen ongelma olisi maiden välisten suhteiden hoitaminen.
Iranissa, Mauritaniassa, Nigeriassa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Arabiemiraateissa ja Jemenissä homoilusta rangaistaan, kuten Koraanissa opetetaan, eli henki pois, kuin kapiselta koiralta.
it's my car !
-
Juhani Saari
- Harjunpää
- Viestit: 341
- Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 5:34 pm
Re: Haavisto vihreiden presidenttiehdokkaaksi
Niin tosiaan nähtäisiinkö sitten Suomessa lähi-idästä turvaa etsivä lauma marssimassa kylttien kanssa ei ole minu presidenti! Oikeastaan ihan hauska sattuma, jos Haavisto valitaan presidentiksi.
- On Anoi Kaa
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11797
- Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
- Paikkakunta: Syvä joki
Re: Haavisto vihreiden presidenttiehdokkaaksi
Heh, "koko kansan pressa" eli homopresidentti, jonka epämääräisen taustan omistama toyboy on väkivaltarikollinen!CharlesBronson kirjoitti: No ainakaan hän ei voisi tituleerata itseään "koko kansan presidentiksi".
Toinen ongelma olisi maiden välisten suhteiden hoitaminen.
Iranissa, Mauritaniassa, Nigeriassa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Arabiemiraateissa ja Jemenissä homoilusta rangaistaan, kuten Koraanissa opetetaan, eli henki pois, kuin kapiselta koiralta.
Nämä maat vielä tohon kuolemantuomiolistaan:
Qatar, Afghanistan, Somalia ja Sudan.
Jos diplomaattisuoja estäisikin kuolemanrangaistuksen näille irstaileville vääräuskoisille, pitäiskös heidän kummankin vetää huivi päähän valtiovierailuille musulmaanimaihin?
Onkos tämä kakkososa siitä Himasen supermanifestosta vai pelkästään Suomibrändityöryhmän raportista?
Käytännön ongelmat olisivat kyllä "kouriintuntuvia" myös monissa muissa kuin noissa maissa, missä lakiin otettu vivahteita(tai noudattavat kokonaan) sitä saatanan sharialakia. Tuskin monikaan "1st lady" haluaisi pyöriä naisenhakkaajan kanssa taidenäyttelyissä, ainakaan sitä ei hyväksyttäisi kovinkaan laajasti.
Edit: Lisätty kartta suhtautumisesta homouteen eri maissa.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Re: Haavisto vihreiden presidenttiehdokkaaksi
En usko että Haavistoa tälläkään kerralla valitaan. Setan puheenjohtaja vielä meni läpi, mutta aito homo ei kansalle kelpaa vaikka kuinka olisi pätevä presidentin virkaan. Toivottavasti olen väärässä, olisihan se mielenkiintoista nähdä minkälaisia "vakavia protokollaongelmia" se käytännössä aiheuttaisi kun presidentillä olisi samaa sukupuolta oleva puoliso. Vai aiheuttaisiko mitään.
Re: Haavisto vihreiden presidenttiehdokkaaksi
Jos vastassa on Niinistö, niin ei varmasti valita. Mutta Vanhasta, Kyllöstä ja Urpilaista vastaan voi pärjätäkin.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
- Dark Tetra
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 490
- Liittynyt: Ke Tammi 25, 2017 10:19 am
- Paikkakunta: Keskusvalvomo
Re: Haavisto vihreiden presidenttiehdokkaaksi
Se olisi metkaa kun tästä Haavistosta tulisi presidentti. Niinistö on käynyt paljon Iranissa viime aikoina ja luonut sinne suhteita. Haavistolla ei ole taas sinne menemistä koska siellä hänet hirtettäisiin Antonion kanssa. On myöskin huomioitava se, että Suomeen tulleet muslimit eivät hyväksyisi asiaa tai eivät ainakaan enää presidentiksi valitsemisen jälkeen arvostaisi sitä vähääkään yhteiskuntamme lakeja tai sääntöjä, ne kun olisi homojen lakeja.
Tämä seikka toisi Itäkeskukseen Šariana tunnetun lain ja lopulta koko itäinen Helsinki tunnettaisiin pakolais- ja muslimikeskittymänä. Se tosin olisi hyvä asia, jos vain metroraideliikkenne katkaistaisiin Herttoniemen kohdilta ja koko Itä-Helsinki aidattaisiin korkealla betonimuurilla.
Minä tosin äänestän Janitskinia Presidentiksi koska pidän muutoksesta, ja politiikkaan pitää saada uusia kasvoja näiden tunkkaisten ja vanhojen höpisijöiden tilalle. Toinen jota voisin äänestää jos hän asettuu ehdolle, on Anas Hajjar. Häntä äänestäisin siksi, koska vastustan feminismiä.

Vankilanjohtaja on eräänlainen matkaopas. Hän osaa määrätietoisesti johtaa jopa vuosikymmenen kestävää retkeä, jossa majoitus on järjestetty betonisen hotellin alakerrokseen.