Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2519
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 2:45 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

On Anoi Kaa kirjoitti:Mutta mitä ihmeestä tämäkin tilastopiikki voi johtua, islaminuskolla ei ainakaan ole mitään tekemistä asian kanssa!
Niinpä, ei sillä kovinkaan suurta merkitystä tuon jutun perusteella ole, siinähän sanotaan:
Uskonto ei juuri koskaan ole ensisijainen kaappaussyy, Kaapatut Lapset ry:n toiminnanjiohtaja Tarja Räisänen sanoo.
Vaikea sanoa uutisoinnin perusteella, kuinka paljon kaapataan juuri islaminuskoisiin maihin, mutta ainakin aiemmin maat ovat olleet muita:
Suomesta kaapattiin vuosina 2007–2016 eniten lapsia niihin maihin, joista suomalaisilla on paljon kumppaneita: Ruotsiin, Espanjaan ja Viroon. Venäjälle kaapattiin eniten lapsia ennen sen liittymistä Haagin sopimukseen vuonna 2013.
On Anoi Kaa kirjoitti:Monia heitä yhdistää se, etteivät tiedä mitään ahkerasta työnteosta tai markkinataloudesta, kansantaloudesta nyt puhumattakaan.
Talousasioiden ymmärtäminen on mielestäni tärkeää, mutta valitettavasti ymmärrys monella on heikkoa. Siksipä olenkin tällä palstalla muutaman kerran yrittänyt ihmeellisten väitteiden jälkeen viritellä kansantaloustieteen perusasioista, mutta huonoin lopputuloksin. (Viimeisin varmaan täällä: https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php ... 2A#p817631)
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 10:52 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Liikkuva poliisi kirjoitti:
Kansantaloudesta nämä veijarit ymmärtävät yhtä paljon kuin sika matematiikasta. Jos tuollainen huoli on Suomen valtiontaloudesta, niin luulisi olevan huolissaan paljonko parinkymmenen Suomessa loisivan työttömän ryssän elättäminen tulee maksamaan veronmaksajille. Työttömiä venäläisiä taitaa olla Suomessa enemmän kuin vuoden 2015 jälkeen turvapaikan saaneita.
kansantaloustieteilijät - änkyrä punikkeja suurin osa, tasan tarkkaan tietävät mitä tekevät, ja sen takiahan asiat onnistutaan lobbaamaan ja peittelemään... tulitpa sitten idästä, lähi-idästä tai afrikasta, niin olet puhdasta tuottoa suomen kansantaloudelle. Tyhjennetään markkinat työvoimasta rahtaamalla kaikki eurooppaan - erinomainen taktiikka.
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Avatar
Dark Tetra
Hetty Wainthropp
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Tammi 25, 2017 10:19 am
Paikkakunta: Keskusvalvomo

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Dark Tetra »

Liikkuva poliisi kirjoitti:paljonko parinkymmenen Suomessa loisivan työttömän ryssän elättäminen tulee maksamaan veronmaksajille.
Tuota tuota. Jos heillä on Venäjän tai Viron passi, he saavat 500 päivää työttömyyskorvausta, perustoimeentulotukea ja asumistukea. Eli huomattavasti vähemmän tulevat maksamaan kuin mitä esimerkiksi vastaava määrä mustalaisia, tukien saannin rajallisuuden vuoksi. Mustalaiset kun nostavat keskimääräisen elämänsä aikana (700 kk ajan) mitä erilaisempia tukia, joita ei esim. kanta-väestö saa.

Jos on vielä kysymyksiä, niin vastaan niihin mielelläni, heti kun vaan pystyt esittämään niitä :lol:
Vankilanjohtaja on eräänlainen matkaopas. Hän osaa määrätietoisesti johtaa jopa vuosikymmenen kestävää retkeä, jossa majoitus on järjestetty betonisen hotellin alakerrokseen.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

”Kaikkien pitää olla yhdenvertaisia lain edessä”

Turvapaikanhakijoilla on parempi oikeusturva kuin yhdelläkään suomalaisella. Sen edelleen parantaminen johtaisi asianajajien tulojen nousemiseen, ja samalla eriarvoisuuden lisääntymiseen kantaväestön tappioksi.

Turvapaikan hakijat saavat ilmaisen oikeusavun. Turvapaikan hakija voi valittaa Migrin kielteisestä päätöksestä hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden kielteisestä päätöksestä voidaan valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen KHO.

Kielteisistä päätöksistä valitettaessa eivät maahanmuuttajat maksa mitään. Kun suomalainen valittaa hallinto-oikeuteen hän maksaa 250 euroa ja KHO:een 500 euroa. Maksua ei peritä, jos päätös kumotaan. Oikeudenkäyntikulut (mm. todistajien ja avustajien palkkiot) suomalaiset maksavat itse, paitsi mikäli suomalainen on varattomuuden takia saanut maksuttoman oikeusavun.

Suomalainen ei voi valittaa samasta asiasta uudestaan, jos asiassa on tehty lainvoimainen päätös. Turvapaikanhakija sen sijaan voi aloittaa turvapaikkahaun uudestaan ja uudestaan. Juristit auttavat tässä sirkuksessa, koska siitä saa helppoa rahaa.

Koko ajan valtio maksaa kaikki kulut ja elättää turvapaikanhakijan (asuminen, ilmainen ruoka, käyttöraha, ilmainen terveydenhoito, tulkit). Kun hakijoita on paljon, käsittelyajat ovat pitkiä ja ilmainen ylläpito voi kestää vuosia.

Jos KHO:n päätös on kielteinen tai jos valituslupaa ei anneta, voidaan kaikki alkaa alusta. Joko keksitään uusia tarinoita, joita ei ole ennen ”uskallettu” kertoa (ollaankin homoja) tai sitten on hankittu siteitä Suomeen. On kerätty mustikoita ja saatu työpaikka. Suomalaiset naiset ovat menneet naimisiin heidän kanssaan, joku rakkaudesta, joku hyvää hyvyyttään. Kiireisimmät hankkivat yhteisen lapsen turvapaikanhakijan kanssa. Kirkko osallistuu auttamiseen kastamalla muslimeita kristityiksi.


Loput Pauli Vahteran kirjoituksesta täällä: IL blogi

Nyt PaxCow ottaa yhteyttä Uuninpankkopoikaan, joka taasen kiirehtii kumoamaan Vahteran väitteet ja kääntää hallitsemattoman maahanmuuton kehitysmaista valtavaksi mahdollisuudeksi, ja että maahanmuuttaja oikeusturva on olematon, ja että myös suomalaiset ovat saaneet 1800-luvulla Amerikassa oikeusapua ilmaiseksi. Siksi se on rajoittamaton oikeus kaikille maahantunkeutujille.
- Sillähän ei ole mitään väliä, että 1/3 kansalaisista maksaa kaikkien elämisen, kunhan ihmisoikeudet toteutuvat kaikessa laajuudessaan.

Mutta pitävätkö nämä teesit paikkansa?
yhdenvertaista.jpg
yhdenvertaista.jpg (116.72 KiB) Katsottu 2813 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2519
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 2:45 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Timonen on tosiaan taas blogissaan korjannut Vahteran tekemiä räikeitä virheitä.
Huuto kaikukammioon

Iltalehteen bloggaava Pauli Vahtera huutaa taas turvapaikanhakijoiden vastaiseen kaikukammioon. Kaikukammioon huutamisessa on huutajan kannalta se hyvä puoli, että sinne voi huutaa ihan mitä tahansa faktoja tarkistamatta. Vastauksena tulee samanmielisten ylistävää mölinää, kuten oli tarkoituskin.

Viimeksi Vahteran faktat olivat pielessä heinäkuun alussa. Katsotaanpa tämänkertaista tekstiä.

Vahteran lähtökohdat ovat väärät, ja siitä johtuen koko juttu on juridiikkaan perustumaton. Vahtera sekoittaa keskenään hallinnollisen prosessin ja rikosprosessin verratessaan turvapaikanhakijaa oikeuteen joutuneeseen suomalaisyrittäjään. Tämä on niin alkeellinen virhe, että juristin tie päättyisi jo oikeustieteellisen pääsykokeeseen.

Turvapaikkahakemuksen käsittely on hallintolain mukainen menettely, ja päätöksestä on saman lain mukainen valitusoikeus. Jos hylkäävä päätös on tullut KHO:sta asti, niin turvapaikanhakija ei voi enää valittaa siitä, kuten Vahtera väittää. Sen sijaan hän voi laittaa vireille uuden hakemuksen.

Ihan sama oikeus on jokaisella johonkin hakemukseen kielteisen päätöksen saaneella. Jos hakemus hylätään, niin aina voi panna vireille uuden hakemuksen uusilla perusteilla. Tämän tietävät kaikki vaikkapa kunnallishallinnossa mukana olevat. Sama oikeus koskee kaikkia hallinnollisia prosesseja. Miettikääpä kuinka monta kertaa Guggenheim on tullut päätettäväksi ja kuinka monta kertaa se vielä tulee.

Rikosprosessi on eri asia, ja Vahtera viittaa selvästi rikosprosesseihin puhuessaan suomalaisista yrittäjistä. Kun päätös on tullut ylimmästä oikeusasteesta eli KKO:sta, niin asian käsittely loppuu siihen. Tämä koskee ihan kaikkia rikosprosessin asianosaisia kansalaisuudesta riippumatta.

Vahteraa närästää kovasti turvapaikanhakijoiden saama oikeusapu ja valittamisen maksuttomuus. Tämä perustuu Euroopan neuvoston menettelydirektiiviin, jonka mukaan hakijalle on tarjottava pyynnöstä ja maksutta menettelyyn liittyviä oikeudellisia tietoja ottaen huomioon hakijan olosuhteet. Hänelle on myös pyydettäessä annettava maksuton oikeudellinen avustaja muutoksenhakumenettelyyn. Kielteisen päätöksen saaneella hakijalla on oltava pyynnöstä oikeus saada maksutonta oikeusapua tai oikeudellinen edustaja direktiivin edellytysten puitteissa. Lisää asiasta voi lukea vaikkapa täältä.

”Ei ole, eikä voi olla niin, että kaikilla Suomen rajojen sisällä olevilla on yhdenvertaisuus lain edessä”, sanoo Vahtera yksiselitteisen virheellisesti. Hän ei selvästikään ole tietoinen Suomen perustuslain 6 §:n 1 momentista, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Perustuslaki ei erottele ihmisiä Suomen kansalaisiin ja muihin.

Ruandalaisen papin oikeudenkäynti pidettiin Suomessa siksi, että oikeusministeriö kieltäytyi luovuttamasta häntä Ruandaan. Perusteluna oli, että hän ei olisi saanut Ruandassa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Suomen lakia sovelletaan suomalaisessa oikeudessa silloin, kun rikos on tehty Suomen ulkopuolella, mikäli se valtio, jonka alueella rikos on tehty, on pyytänyt rikoksen käsittelyä Suomessa tai tämän valtion luovutuspyyntöön ei ole suostuttu.

Näin se oikeusvaltiossa menee, eikä siinä meteli auta. Ei auta myöskään väsähtänyt mariseminen Demlasta, vetoaminen taas kerran nimettömiin juristi- ja asiantuntijatuttaviin eikä kateus lakimiesten palkkioista. Millään tavalla relevanttia ei myöskään ole Suomeen pettyneen ja Irakiin palanneen turvapaikanhakijan nostaminen esille. On kumma, kun edes vapaaehtoisesti palannut ilmeinen onnenonkija ei saa kiittämään Suomen tylyä turvapaikkapolitiikkaa.

Vaikka Vahtera kuinka yrittäisi todistella turvapaikanhakijat etuoikeutetuiksi lain edessä, niin totuus on ihan muuta. Heidän asemaansa on tämän hallituksen lakimuutoksilla heikennetty niin, että he eivät enää ole yhdenvertaisia lain edessä perustuslain tarkoittamalla tavalla.

Jos Vahtera aikoo jatkaa jostain syystä otsikon Talous alla pitämiään kömpelöitä juridiikan luentoja, niin olisi syytä aloittaa alkeista ja erottaa hallinnollinen prosessi ja riksoprosessi toisistaan. Sitten on tietysti vielä siviiliprosessi, mutta se taitaa mennä jo liian vaikeaksi.
http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasa ... ukammioon/

(Tekstiin upotettuja linkkejä en jaksanut kopioida.)
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Avatar
Rescuer
Horatio Caine
Viestit: 6018
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Siirretäänpäs tuo väärään ketjuun kirjoitettu trollaus tänne.
wildcat kirjoitti:Viime vuonna muuten Suomeen saapui suunnilleen saman verran turvapaikan hakijoita, kuin ennen vuotta 2015 eli 5600. Tänäkin vuonna eniten oleskelulupia myönnettiin Venäjän kansalaisille. Tänä vuonna on naapurin kehitysmaasta rynninyt tänne jo yli 7000 kehitysmaalaista juuston ja taikaseinän houkuttelemana.
Tänä vuonna 6135 Venäjän kansalaista on hakenut Suomessa oleskelulupaa ja 179 turvapaikkaa, eli ei noista saa millään yli 7000. Eikä työn, opiskelun tai perhesuhteiden perusteella pääse käsiksi mihinkään taikaseinään, venäläisten juustonhimoon en ota kantaa.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25879
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.lapinkansa.fi/kotimaa/turva ... 200327348/
Turvapaikkavalitukset ruuhkauttavat korkeinta hallinto-oikeutta
Korkeimpaan hallinto-oikeuteen on saapunut ennätysmäärä ulkomaalaisasioita. Ruuhkaa selittävät pääosin Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätökset, joista on valitettu hallinto-oikeuteen. Niiden päätöksistä taas voi hakea ulkomaalaisasioissa valituslupaa KHO:sta.

Ruuhkan mittakaavasta kertoo jotain se, alkuvuonna korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapui kolminkertainen määrä ulkomaalaisasioita viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Suurin osa asioista on valituslupahakemuksia, joista selvästi suurin osa hylätään.
Hyvä että hylätään,huono että kuormitetaan selvissä asioissa oikeuslaitosta.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja teppo »

Rescuer kirjoitti: Tänä vuonna 6135 Venäjän kansalaista on hakenut Suomessa oleskelulupaa ja 179 turvapaikkaa, eli ei noista saa millään yli 7000. Eikä työn, opiskelun tai perhesuhteiden perusteella pääse käsiksi mihinkään taikaseinään, venäläisten juustonhimoon en ota kantaa.
Wildcat on ilmeisesti laskenut mukaan myös kansalaisuushakemukset. Siitä sotku.

Sosiaaliturvaan pääsee osalliseksi noin pääsääntöisesti asioimalla maassa pysyvästi. Vähän vaihtelee lähtömaan, perusteen ja lain mukaan.
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2592
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 5:12 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

teppo kirjoitti:Wildcat on ilmeisesti laskenut mukaan myös kansalaisuushakemukset. Siitä sotku.
Wildcat on trollina lopetettu eläinlääkärissä: https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=13&t=24049
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2592
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 5:12 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

PaxCow kirjoitti:Vahteraa närästää kovasti turvapaikanhakijoiden saama oikeusapu ja valittamisen maksuttomuus. Tämä perustuu Euroopan neuvoston menettelydirektiiviin, jonka mukaan hakijalle on tarjottava pyynnöstä ja maksutta menettelyyn liittyviä oikeudellisia tietoja ottaen huomioon hakijan olosuhteet. Hänelle on myös pyydettäessä annettava maksuton oikeudellinen avustaja muutoksenhakumenettelyyn. Kielteisen päätöksen saaneella hakijalla on oltava pyynnöstä oikeus saada maksutonta oikeusapua tai oikeudellinen edustaja direktiivin edellytysten puitteissa.
Mm. tässä äitinsä uuninpankolla makaava Timo menee metsään ja pahasti (en jaksa korjata muita ilmiselviä epäkohtia aikamiespojan kirjoituksessa). Toki Euroopan neuvoston direktiivi sanoo sitä ja tätä, liirum laarum, mutta he eivät kuitenkaan maksa oikeusapua, eikä se todellakaan ole maksutonta. Helppohan se on kabinetista sanella muille tehtäviä. Maksajana on suomalaiset veronmaksajat. Miksi suomalaisen veronmaksajan pitäisi kustantaa jonkun ählämin oikeuskustannukset jos Euroopan neuvosto niin sanoo? Taas yksi syy lisää erota koko Eu:sta.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Lueskelin vasta Keski-Afrikan tasavallasta. Maa on ihan sekaisin, kun seleka-taistelijat kaappasivat vallan, se ei ollut edes vaikeaa, koska kaappaajat olivat omia sotilaita täydennetynä kiihkoilijoilla(jotka haluavat tappaa, ryöstää ja joukkoraiskata. Nämä selekat ovat muslimeita, he kaappaavat ja raiskaavat naisia ja lapsia, jopa niin että pimppi menee rikki. Jos ei suostu, niin machetella lyhennellään raajoja. Poikia napataan sotilaiksi ja jalostetaan muslimitaistelijaksi.

Tuli mieleen, että miksi noilla naisila ja lapsilla ei ole turvapaikkaa Suomessa, onko heidän hätänsä pienempi kuin meille tulleilla pikkumiehillä ja geeliherroilla?

Tilanteesta lisää:
https://www.theguardian.com/world/2013/ ... els-seleka
https://www.youtube.com/watch?v=TAdn3bIquyk
https://www.hrw.org/world-report/2017/c ... n-republic (nykytilanne)

Lisäys: Ei kuulu aiheeseen yllä, mutta kuuluu täysin ketjun aiheeseen eli mielenkiintoista lukemista ja kuunneltavaa eng-taitoisille on Waking up with Tom Harris ja Is this the end of Europe.

Roduista(joita ei muka ole) ja heidän älykkyydestä kiinnostuneille suosittelen ehdottomasti tätä podcastia(Souncloud), jos ei jaksa kahlata valtavaa teosta eli The Bell Curve läpi
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
Dark Tetra
Hetty Wainthropp
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Tammi 25, 2017 10:19 am
Paikkakunta: Keskusvalvomo

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Dark Tetra »

Keskisessä Afrikassa, kuten muuallakin Afrikassa on asiat vasta sitten hyvin, kun sinne on saatu takaisin valkoinen mies vallan kahvaan. Mugabet, Siad Barret sekä muut mustat valtioiden päämiehet Obama mukaan lukien, ovat olleet pelkkä taakka yhteiskunnille. Estäneet valtioita kehittymästä jne. Heidät pitäisi tappaa heti, jotta rauha maailmassa jatkuu. Tämä koskee etenkin Mugabea. Rhodesia kuuluisi palauttaa englantilaisille sotilaille ja somalia italialle, jolle se kuuluu (entinen italian siirtomaa).

Somaliasta:
Vielä 1970-luvun alussa Mogadishu oli pieni ja viihtyisä merenrantakaupunki. Klaanit kävivät taisteluja laidunmaasta, mutta ne eivät yltäneet pääkaupunkiin asti.
Monen mielestä Mogadishu oli maanpäällinen paratiisi. ”Liian hyvä ollakseen totta”, heillä oli tapana sanoa.
Eurooppalaiset turistit, varsinkin italialaiset, tulivat nauttimaan entisen siirtomaansa auringosta, sileistä hiekkarannoista ja Mogadishun kosmopoliittisesta ilmapiiristä.
Rantaravintoloiden tarjoilijat puhuivat italiaa, ja kahviloissa tarjoiltiin cappuccinoa.
Mogadishun maine kiiri, ja sinne alkoi virrata väkeä Somalian maaseudulta. Tulijat puhuivat eri kieltä, ja heillä oli eri tavat.
Sotilasdiktaattori Siad Barre sekoitti pakkaa siirrättämällä ihmisiä pohjoisesta etelään ja etelästä pohjoiseen. Ristiriidat klaanien välillä kärjistyivät. Enää ei taisteltu laidunmaasta vaan maan herruudesta. Lopulta tilanne riistäytyi käsistä.
Tulevaisuudessa somalia tulisi "puhdistaa" ja osa siitä antaa suomalaisille hiihtoloman vietto paikaksi. Tietenkin niin, että somaleita ei ole lähelläkään aiheuttamassa ongelmia. Sellaista valtiota kuin somalia, ei ole olemassakaan, muualla kuin papereissa. Somaleista on ollut niin paljon vaivaa, että heidän maansa tulisi jakaa pohjoismaiden kesken, maksuksi siitä, kun otimme pakolaisia sieltä vastaan, aivan liikaa.

Edit: Anteeksi, että hermostuin. En tietenkään oikeasti tarkoita sitä, että mustaihoiset tulisi tappaa. Tarkoitan vain mustaihoisia valtioiden päämiehiä, jotka ovat vieneet kansoja kurjuuteen ja sekasortoon. Ja turhaa on puolustella Obamaa. Hänen "Obama-care" -juttu oli vain itsensä esiin tuomista, mutta mitään uudistusta ei oikeasti tapahtunut. Köyhät kuoli kaduille siinä missä ennenkin.

Edit2: Siad Barrelle pisteet siitä, kun otti Kekkosesta mallia! Ja etenkin siitä, kun uskalsi vaihtaa hyvinvoinnin sotimiseen, josta tosin ilmeisesti piti?

Edit3: Saatanan suvakit ja MV-lehti. Saavat aina valeuutisillaan minusta yliotteen näissä maahanmuuttokeskusteluissa! Nyt menen syömään hiukan jäätelöä, jossa on jägermeisteria sessa, kun vituttaa niin paljon heimojen ja kansallisuuksien mustamaalaaminen ja esittäminen, että olisivat muka samanlaisia kuin me suomessa. Miksi vitussa he muuten tulisivat tänne, muutoin kuin meidän sosiaalijärjestelmän takia, joka takaa heille hyvät oltavat. Menisivät vittu sotimaan kotimaastaan, vitun luteet! Meillä on täällä suomessa somaleita töissä linja-autonkuljettajina sekä raiskareina, lasten raiskaajina etenkin!
Vankilanjohtaja on eräänlainen matkaopas. Hän osaa määrätietoisesti johtaa jopa vuosikymmenen kestävää retkeä, jossa majoitus on järjestetty betonisen hotellin alakerrokseen.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^ :D :D

Maahanmuuttajien heikko työllistyminen uhkaa hyvinvointia
5.7.2016 8:30

Taloustieteilijöiden mukaan työmarkkinoille tarvitaan iso reformi ja uudenlaista ajattelua.


Pohjoismaihin on tullut viime vuosina suuria määriä vähänkoulutettuja maahanmuuttajia, mikä on pahentanut työn kysynnän ja tarjonnan välistä vääristymää.

Esimerkiksi runsaasti maahanmuuttajia vastaanottaneessa Ruotsissa mietitään nyt kuumeisesti, miten uusia tulijoita saataisiin työllistymään paremmin.

Ruotsi on Euroopan mestari siinä, paljonko se on ottanut pakolaisia vastaan, mutta samalla maa on surkea heidän työllistämisessään.

Pakolaisina Ruotsiin tulleista vain viisi prosenttia työllistyy ensimmäisen vuoden sisällä. Kahden vuoden maassa olon jälkeen 90 prosenttia on yhä työttömänä, ja vielä kymmenen vuoden jälkeenkin valtaosa on vailla työtä.

”Työmarkkinat pitää uudistaa, koska erot työmarkkinoilla mukana olevien ja ulkopuolelle jääneiden välillä kasvavat. Tarvitaan voimakkaita toimia”, sanoo Ruotsin keskustapuolueen puheenjohtaja Annie Lööf.

Ruotsin kärkikastin taloustieteilijöiden mukaan yksinkertaisempia ja vähemmän koulutusta vaativia töitä tarvitaan lisää. Niitä on Ruotsissa EU-maista vähiten. Ruotsiin tulleista maahanmuuttajista puolella ei ole kolmannen asteen koulutusta.

Suomessa on sama ongelma
, vaikka asiat ovat hieman Ruotsia paremmin. Työn kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Samaan aikaan minimipalkkoja on laskettava, palkkaverotus mietittävä uudelleen ja byrokratiaa karsittava niin, että työmarkkinoille pääsy nopeutuu. Koulutusta on lisättävä niillä aloilla, joissa työvoimaa tarvitaan.

Swedbankin pääekonomistin Anna Bremanin mukaan Ruotsin työttömyysaste, joka on ollut laskussa, kääntyy pian nousuun ilman työmarkkinoiden uudistuksia.

Valtiontalouden tutkimuslaitoksen Finanspolitiska Rådetin puheenjohtajan John Hasslerin mukaan työttömyyden pitkittyminen vähentää halua etsiä töitä. Heikko työllistyminen vaikuttaa myös tulevien sukupolvien mahdollisuuksiin veronmaksajina.

”Kaikki ovat huolissaan rakenteellisesta työttömyydestä. Se on uhka koko yhteiskunnalle”, sanoo kansantaloustieteen professori Lars Calmfors.

Hasslerin mukaan minimipalkkojen alentaminen tutkitusti helpottaa työllistymistä. Samalla verotusta olisi muutettava niin, että pienistä palkoista jää enemmän käteen.

Lyhyellä aikavälillä se nostaa valtion kuluja. Ruotsi käyttää jo noin prosentin bruttokansantuotteestaan maahanmuuttajien integroimiseen.

”Nämä kustannukset eivät kuitenkaan ole uhka hyvinvointiyhteiskunnalle. Siihen on satsattava enemmän. Vaarallisempaa on se, jos mitään ei tehdä”, Hassler sanoo.
Näin maahanmuuttajat saadaan työmarkkinoille

1. Enemmän yksinkertaisia töitä

2. Lisää työn tarvetta vastaavaa koulutusta

3. Työllistämisen byrokratiaa helpommaksi

4. Minimipalkkoja alas

5. Pienten palkkojen verotusta kevyemmäksi

6. Tukea yrittäjyyteen

Lähde: Ruotsin keskustapuolue

Kauppalehti


Kumma homma tuo, vaikka saimme inssejä ja tiedemiehiä joiden paprut hukkunneet. Sama näköjään Ruottissa, vaikka onhan noista kyllä moni sellaisissa töissä, jotka eivät tilastoissa näy - paitsi rikostilastoissa.

PS. Nuo svedukeskustan teesit ovat kivoja paperilla, mutta kuinkas toteutat - etenkin, kun työvoimamateriaali on suurilta osin halutonta ja kyvytöntä :roll: ?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
chadspill
Neuvoja-Jack
Viestit: 535
Liittynyt: La Heinä 04, 2015 2:30 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja chadspill »

http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005328364.html

Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja pakolaiset saisivat vaikka ”hukkua Välimereen”

Luontoa suojelevalta Pentti Linkolalta sallitaan sellaisten mielipiteiden esittäminen, joita tuskin siedettäisiin keneltäkään muulta. Hänen mielestään Euroopan pitäisi laittaa rajat kiinni ja antaa siirtolaisten hukkua Välimereen. Halla-aholaisten ajatuksista hän sanoo eroavansa siinä, että on vieläkin jyrkempi.

Annina Vainio HS
Julkaistu: 16.8. 17:22

Kalastaja ja luonnonsuojelija Pentti Linkola esiintyi keskiviikkona Helsingissä elämäkertansa tiedotustilaisuudessa tinkimättömänä. Sairaalassa hoidossa ollut Linkola, 84, oli väsyneen oloinen ja puhui hiljaisella äänellä, mutta kommentoi maailman nykytilaa HS:lle yhtä kärjekkäästi kuin on tehnyt jo vuosikymmenien ajan.

Pentti Linkola, mikä teidän mielestänne on tällä hetkellä maailman tärkein globaali puheenaihe ja minkä takia?
”Väestökysymys tietysti. Koko maapallon väestönkasvua pitää hidastaa. Tämänhetkinen kasvu on sietämättömän mahdoton.”

Mitä asialle pitäisi mielestänne tehdä?

”Nyt pitäisi aloittaa edes siitä, että tässä valtakunnassa ja maailmassa ryhdyttäisiin säännöstelemään syntyvyyttä. Mutta ei sekään yksin riitä. Valmiiksi tiheimmin asutettuun maanosaan eli Eurooppaan tulee muista maanosista pakolaisia ja siirtolaisia. Rajoille pitäisi ehdottomasti laittaa sulku.”

YK on ennustanut, että Afrikan väestö kasvaa yli 2,5 miljardin vuoteen 2050 mennessä. Hurja väestönkasvu voi tuoda Eurooppaan satoja miljoonia siirtolaisia. Miten tilanteeseen pitäisi mielestänne reagoida?
”Kaikki materiaalinen kehitysapu pitäisi ottaa heti pois Afrikan mailta. Ainoastaan kondomeja saisi jakaa. Kun ihmiset lähtevät Afrikasta, heitä ollaan pelastamassa Välimerellä. Tulee kyynel silmään, kun ajattelee toiminnan järjettömyyttä. Se olisi luonnollista, että edes pieni ylijäämä hukkuisi Välimereen. Mutta sitäkään ei anneta tapahtua.”

Teidän mielestänne näitä ihmisiä ei siis saisi pelastaa?
”Ei missään nimessä. Muistan lapsuudestani, kun käpytikkojen kanta oli kasvanut Suomessa niin paljon, että syntyi suurvaellus kohti länttä. Saaristomeren myrskyissä kuoli tuhansittain käpytikkoja, ja rannat olivat niitä täynnä. Siitä lähtien olen ymmärtänyt, että se on ihan oikein. Jäljelle jäänyt käpytikkakanta oli kohtuullinen ja pystyi jatkamaan elämää. Afrikkalaisten liikehdintä on vastaavanlaista kuolinvaellusta.”

Eikö se ole julma ajatus, että näiden ihmisten annettaisiin kuolla?
”Minusta se ei ole julmaa, jos halutaan, että ihminen säilyisi tällä maapallolla. Missään tapauksessa koko valtava lauma ei voi säilyä, mutta kun edes osa pelastuisi. Jokainen siirtolainen ja uusi suomalainen merkitsee niin ja niin montaa perhosta ja pistiäistä ja kasvia, jotka vain lakaistaan pois.”

Myös halla-aholaisilla on jyrkkiä kantoja Afrikan väestönkasvusta ja siirtolaisten tulosta Eurooppaan. Oletteko samaa mieltä heidän kanssaan?
”Tämän asian osalta kyllä, mutta mielestäni oma kantani on vielä jyrkempi kuin heidän. Muutenhan halla-aholaisilta puuttuu monissa asioissa vähäinenkin valistus. Heillä on kaiken maailman hölmöilyjä, joista en suinkaan ole samaa mieltä. Esimerkiksi presidenttiehdokas Laura Huhtasaari (ps) ei usko edes evoluutioon eikä tieteen tuloksiin. Sellaiselle ihmiselle ei pitäisi missään nimessä antaa suunvuoroa.”

Onko Suomessa nyt mitään puoluetta, jonka kanssa tunnette hengenheimolaisuutta?
”Ei ole. Jotta mikään yleensä voisi pelastua tai toteutua, tämä ihmiskunta pitäisi vaihtaa.”

Onko teidän ajatusmaailmallanne enää mitään yhteistä vihreän puolueen kanssa?
”Ei oikeastaan enää. Alkuun oli kyllä, mutta alun vihreä idealismi sammui. Sanonta “seura tekee kaltaisekseen” päti, kun vihreät liittyi eduskuntaan. Tavoitteet muuttuivat samoiksi kuin muilla puolueilla. He ovat ajamassa nuorten lapsiperheiden asiaa ja lapsilisiä ja muita vastaavia. He tekevät aivan päinvastoin kuin elämän säilyttäminen edellyttäisi.”

Olette puhunut väestönkasvusta jo vuosikymmeniä. Oletteko pettynyt, että kasvua ei ole saatu hillittyä?
”Osa elämäkerrasta kertoo yrityksistäni puhua järkeä. Tiedän jo tällä hetkellä, että järki on hävinnyt. Vanhuudesta on se hyöty, että tunne-elämä laimistuu. Nuorempana olisin ollut surullisempi kuin mitä nyt olen. En tunne enää tuskaa, ainoastaan pysyvää alakuloa.”
2 200 euroa tienaavalle jää kuukaudessa 10 euroa aiempaa enemmän käteen.
Myös eläkeläisille on luvassa vastaava veronkevennys.
Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski on tyytyväinen 32 000 € kuukausipalkkaansa - "Minusta palkka on hyvä"
...
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25879
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Ei se Linkola ihan paskaakaan puhu,pikkaisen jyrkkiä mielipiteitä tavallisen tallaajan korviin mutta näinhän se nyt vaan on :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Vastaa Viestiin