Suoranaisesti skenaariota ei voi rakentaa sellaiseksi, ettei esim. Aarnio olisi tiennyt vaikka Väänästä. Samoin ei voi olettaa, ettei Sievälä ollut jollain tasolla tiedossa monen henkilön mielessä. Kyseessä on se, että oliko heillä yhteyttä teleliikenteen kautta keskenään juuri näiden tapahtumien aikana? Tapasivatko he? Näkikö kukaan heitä yhdessä?teppo kirjoitti:Skenaariosi oli rakennettu sellaiseksi, että henkilöt eivät tunne toisiaan, ole kontaktissa toisiinsa eivätkä tiedä toisistaan. Se on ihan eri asia kuin nyt muotoilemasi versio, jossa kyse on siitä, että kaikkia henkilöiden välisiä suhteita ei tunneta. Ymmärrätkö eron?Nicht schuldig kirjoitti: Puhun siis nyt televalvontayhteyksistä tai vaihtoehtoisesti sellaisista tapaamisista, jotka tiedetään.
Nyt jos jatketaan skenaariota mitä tapahtuu kun Bhegani ja Landman lähtevät Suomesta 11.4.2011. Sivulla 426 käräjäoikeuden tuomio kerrotaan jo näemmä suoraan mikä on syyttäjän näkemys tapahtumista.
"Syyttäjä esittää, että 13.4.2011 rahojen päädyttyä aamulla Arnhemiin Aarnio on aktivoinut Länsi-Pasilassa uuden prepaid-liittymän -889, jolla hän on aloittanut tekstiviestiyhteydenpidon Hollannin kontaktin prepaid-liittymään.
Televalvontatietojen mukaan Aarnio ja Vilhunen ovat useita kertoja yhteydessä aamun aikana välittömästi Aarnion oltua ensin yhteydessä Hollannin kontaktiin S846-S847. Syyttäjät ovat katsoneet, että tällöin on sovittu lähetyksen toimittamisesta ja Aarnio on antanut Vilhuselle toimeksiannon hoitaa vastaanottaja tynnyrille. 14.4.2011 van Esveld on lähettänyt viestin van Reenen kuljetusliikkeelle kuormalavan toimittamisesta Suomeen. Takavarikoitu rahtikirja S848-S849."
Eli rahat haetaan Suomesta etukäteen Bheganin ja Landmanin toimesta. Seuraavaksi Aarnio ottaa Hollannin kontaktin liittymän käyttöönsä ja Esveld tietää jo 14.4.2011, että tynnyri lähtee Suomeen ja informoi siitä kuljetusliikettä. Kaikki voisi näyttää aivan järkevältä ajattelulta tähän mennessä?
Seuraavaksi ketjussa tapahtuu jotain outoa. Vilhunen, joka on salaisella kännykällä yhteydessä salaisen kännykän päässä olevaan Aarnioon, soittaa omalla päivittäisessä käytössä olleella liittymällään Väänäselle, joka vastaa omalla päivittäisessä käytössä olevalla kännykällään ja kuulee Vilhusen tarjouksen, etsi huumeiden vastaanottaja niin hän saa 5 000 euroa palkkiota, näin on Vilhunen esitutkintakertomuksessaan kertonut Aarnion käskeneen.
Kuitenkin, jos siellä valkoisessa muovikassissa oli rahaa, lähetys olisi siis jo maksettu. Rahat olisi jo aiemmin kerätty ja silloin luulisi, että organisaatio olisi tiedetty ja valmiiksi ajateltu.
Yllättäen kuitenkin mitään tästä ei kertomuksen mukaan olisikaan valmiina. Ei ollut esim. hollannin kortteja, joita voisi laittaa puhelimeen. Väänänen lainaa puhelinlaitteen Savirannalta Järvenpäästä ja asettaa vastaanottoliittymän kortin puhelimeen ja vie sen Svanströmille.
Syntyy melkein vaikutelma siitä, että tämä huumeyhteys ja nopeus millä toimittaisiin tuli paremminkin yllätyksenä näille toimijoille. Yhtäkkiä Esveld onkin ollut jo heti 14.4. yhteydessä kuljetusliikkeeseen. Samaan aikaan esitutkintapöytäkirjan mukaan Vilhunen vasta etsiskelisi vastaanottajaa tälle tynnyrille, ja soittaa varomattomasti omasta puhelimestaan Väänäselle. Väänänen värvää tuntemansa henkilöt toimintaa, ja menee itse lähelle lastauspaikkaa.