URSA kirjoitti:Venäjä on suurvalta ainoastaan pinta-alansa ja väkilukunsa ansiosta. Koska siellä riittää lääniä kaalin ja perunan kasvattamiseen, alue pitää hengissä miljoonia juoppoja. Venäläisten elinikä on kehitysmaiden tasoa, samoin varallisuuden epätasainen jakautuminen.
Demokratia siellä on pelkkä vitsi. Venäläiset kertovat hauskana juttuna sitä, kuinka Jeltsin aikoinaan esitteli Putinin julkisuudessa ja käski äänestämään tätä. Ja venäläiset totteli ymmärtämättä mitä demokratia tarkoittaa. Putinin suurin saavutus on ollut Trumpin saaminen Yhdysvaltojen presidentiksi kurkien lentoon saattamisen lisäksi.
Venäjä synnyttää vahvoja mielipiteitä meille jokaiselle. Mutta katsotaan mielipiteiden lisäksi faktoja, ettei nyt ihan vajota Alexander Stubbin tasolle.
Venäjän ostovoimapariteetilla korjattu kansantuote on yksi maailman suurimpia. Se on siten hyvin suuri kansantalous myös rahalla mitattuna – ei pelkästään pinta-alalla ja väkiluvulla mitattuna.
Väkevän alkoholin kulutus on hyvin suuri, mikä suurelta osin vaikuttaa väestön elinaikaodotukseen. Se on alhainen, samaa tasoa kuin rupuisessa kehitysmaassa nimeltä Suomi 1970-luvulla.
Varallisuus jakaantuu epätasaisesti, se on myös totta. Kun tulonjakoa mitataan ns. gini-kertoimella, niin Venäläisten tulojen epätasaisuus on samaa luokkaa toisen säälittävän kehitysmaan, Yhdysvaltojen kanssa. Myös Argentiina on tässä kastissa.
Harva kehitysmaan kaalin- ja perunanviljelijä pystyy kehittämään SU-57:n ja S-400:n tasoisia asejärjestelmiä. Onko rahojen pistäminen tällaiseen järkevää, on arvokysymys.
Putinin suurin saavutus kansan vinkkelistä katsottuna on, että hän rauhoitti kadut ja stabiloi koko yhteiskunnan. Jeltsinin ajan “sirkuskapitalismia” ja demokratian irvikuvaa ei muistella hyvällä. Kun kysyt venäläiseltä kadunmieheltä, mitä sana “demokratia” tuo mieleen, niin saat vastauksena sanoja: kaaos, ostovoiman romahtaminen, ryöstöt kaduilla, säästöjen tuhoutuminen, eläkkeiden mitätöityminen, ökyrikkaiden öykkäröinti, maksamattomat palkat, häädöt asunnoista, murhat, jne.
Putin voittaisi vaalit kuin vaalit aivan rehellisesti. Siksi tuntuu hölmöltä, että vaaleissa pitää vielä huijatakin. Kulttuurikysymys.