Oletus voisi olla sellainen ihannemaailmassa, että poliisi ja syyttäjä yhdessä tutkivat tapauksen, tutkinnan tulos viedään riippumattoman oikeuslaitoksen tarkistettavaksi ja tuomarit laittavat pisteen spekulaatioille.teppo kirjoitti:Hahmotatko, mikä ero on ratkomisella ja seuraamisella? Rikostutkinta on puheena olevissa tapauksissa jo tehty. Siitä eivät vastanneet yksittäiset kansalaiset tai edes tutkivat zurnalistit vaan syyttäjä ja poliisi.Nicht schuldig kirjoitti: Kyllä se vähän näin näyttää olevan, että yksityiset ihmiset netissä tässä seuraavat mitä kulloinkin tapahtuu. Valtamedia on käytännössä syyttäjänlaitoksen näpeissä, eikä sieltä heru selvästikään mitään. Tutkiva journalismi tarkoittanee valtakunnassa sitä, että tutkitaan yhdessä syyttäjän kanssa ja kerrotaan sitten "yhteisen tutkinnan" lopputulokset kansalle.
Nyt jos palaamme reaalimaailmaan, niin ensin poliisi tekee työtään syyttäjän tiukassa valvonnassa ja ohjauksessa siten, että tekijä saadaan luotua tavalla tai toisella, koska rikosta ei voi tilastojen vuoksi jättää selvittämättä. Koska kenelläkään ei ole reikää päässä ja toisella savuavaa asetta kädessään aletaan kerätä aihetodisteita. Syyttäjä nimittää asiantuntija todistajat, joihin syyttäjä tai poliisi pitää aktiivista yhteyttä, jolla muodostetaan yhdessä asiantuntijan kanssa perustelut oikeutta varten. Syyttäjän saamia näytteitä käsitellään siellä laboratoriossa, jonne ei puolustuksella ole asiaa. Näytteitä voidaan käsitellä vuosia myöhemmin tapahtumasta, puolustus ei tiedä näytteiden dokumentaatiosta. Jos joku kritisoi näytteiden ottoa tai löydöksen pitävyyttä voi poliisi ja syyttäjä olla jättänyt tekemättä jotain olennaista näytteiden tekohetkellä, joka ei kuitenkaan oikeudessa alenna näytteen arvoa vaan jätetään huomioimatta tarpeettomana.
Oikeus voi punnita asioita oman harkintansa mukaan, sitä eivät sido esim. todennäköisyyslaskelmat tai tilastolliset todennäköisyydet. Tuomari voi itse kehittää määritelmän, jolla se pitää jotain ilmiötä todennäköisenä. Oikeus voi jättää jonkin todisteen vain maininnan varaan ja nostaa toisen todisteen määräävään asiaan. Tuomareiden toimintaa ei valvo kukaan, eikä heillä ole edes yhteistä ammattiyhdistysliikettä.
Mediaa ja julkisuutta varten tuomioissa on monesti jo valmiiksi koottu luettelo niistä perusteista, joilla henkilö on tuomittu. Näin rikostoimittajien ei tarvitse lukea koko tuomiota lävitse vaan he voivat näppärästi referoida tätä luetteloa ja saada jutun kasaan nopeasti.
Iltapäivälehdet ja valtamedia kopsaavat jutun toinen toisiltaan pienillä omaperäisillä lisäyksillä vahvistettuna. Televisiossa haastatellaan muutamaa vakio juristi koulutuksen omaavaa asiantuntijaa tuomion perusteluista. Sisällöllisesti harvoin otetaan kantaa mihinkään, senhän ovat ratkaisseet jo tuomarit. Jutuissa viljellään mielellään ilosanomaa siitä, että juttu on saavuttanut lainvoiman.
Parhaimmassa tapauksessa media on osallistunut poliisin tutkintaan ja on ollut aktiivinen osapuoli syyttäjiltä ja poliiseilta heruneen tiedon välittämisessä jopa ennen oikeuskäsittelyä. Näin media on muokannut asenneilmapiiriä tehokkaasti vastaanottamaan lainvoimaisen tuomion päätöksen. Jos tuomio on vapauttava mainitaan siitä parilla lauseella, jossain sivun yläkulmassa vasemmalla puolella, jonne silmä vähiten tarttuu. Jos tuomio on langettava kirkuvat iltapäivälehtien lööpit jokaisella R-kioskilla, jonne ei muutenkaan enää voi mennä, jos ei halua mennä arpajaistelttaan.