Kyllä se on ollut jo aikaa sitten pelattu.[/quote]pop kirjoitti:Et väittänytkään, että hän olisi käyttänyt puoli miljoonaa juuri 2011-2013 välillä, mutta sinulla on käsitys siitä, että Aarnio sai puoli miljoonaa huumebisneksillä? Jotenkin sitten mietit niin, että tämä puoli miljoonaa on siellä tavarana tai rahana jossakin, et vain tiedä tai saa selville missä se on. Mutta voit olla huoleti, et ole tyhmempi kuin me muutkaan ja 200 asiaa tutkinutta poliisia, ei sitä tiedäkään kukaan.Nicht schuldig kirjoitti:
ai ei vai ? ..tuossa myöhempänä juuri myönnät että niin on. Aarniolla on kuittien, plussapisteiden ym omaisuuden perusteella ollut käytössään yli puoli miljoonaa selittämätöntä käteisvarallisuutta, enemmän kuin on tienannut.
Poliisit eivät tässä kohtaa ole niin typeriä kuin sinä.
Aarnion varoista tiedetään, että hänelle on jossain vaiheessa jo ennen vuotta 2011 tullut varallisuutta, joka ei ole käteistä enää vuonna 2011-2013. Sanot, että Aarnio on voinut olla ulkomailla 5 tähden hotelleissa, mutta kun hänen reissuistaan tiedetään, että näin ei ollut. Hänen ei tiedetä myöskään olleen peluri.
Ai? Mistäs se Saaran kertoma, ja myöhemmin todistettu Kenovoitto tuli? ...joka oli pelattu Saaran lähikiskalla. ...Tai Veikon mainitsemat pelisetit peliluolissa joissa Aarnio itsekin myöntää pyörineensä koko uransa alun? Sanot, että Aarnion tavaroita voi olla huumeliigan käsissä, mutta silloinhan hän olisi antanut ne jo palkkiona jollekin ja vastineena olisi tullut huumeita, palveluksia tai rahaa.
Ei välttämättä. Omaisuutta (taikka varallisuutta)voi olla jollain säilössä/hoidettavana/vastuulla.Tuskin Aarnio oli varojaan jaellut huumeliigan jäsenille noin vaan.
Nyt sitten toteat itsekin, että olihan sitä tavaraa talo ja autoja puolen miljoonan edestä. Tässä kohdin olemme samaa mieltä, tätä väitän minäkin. Nämä käteisvarat ovat siirtyneet näihin varallisuusarvoihin eli esim. asuntoihin.
Tässä kohtaa rahaa on jo selittämättömät yli puoli miljoonaa Tämä talonrakennus vaati enemmän varoja kuin oli käteinen, joten rahat olivat loppu ja lainaa olisi pitänyt hakea pankista tai sitten olisi pitänyt myydä jotain. Näin ei sitten ehtinyt käydä, vaan Aarnio vangittiin. Ja nyt jostain ilmestyi kukkapenkkiin 64 tuhatta euroa Aarnion ollessa vangittuna jo muutaman kuukauden.
Tämä olisi niin paljon uskottavampaa, jos tämä piilo olisi ollut talon rakenteissa, sitä taloahan rakennettiin juuri. Sinne olisi voinut piilottaa vaikka pienen kassakaapin? Jos sellainen olisi löytynyt ja siellä 640 tuhatta euroa eli nolla lisää, niin peli olisi Aarnion kannalta katsottuna pelattu.
Täikammallakaan ei pysty käräjäoikeuden tuomiosta lukemaan milloin rahaa oli tullut. Siellä selitetään paljon, mutta yhtään järkevää laskelmaa ei löydy. Oikeastaan tärkeämpää tässä on se, mitä ei sanottu kuin se mitä sanotaan. Plussapisteiden perusteella ei kyetä vetämään mitään järjellistä laskelmaa, siellä voi olla esim. rakennustarvikkeita ostettu, mutta onhan siellä myöskin myyty asunto, josta on saatu rahaa. Käsittääkseni syyttäjä on nimittänyt tätä "kohdentamisongelmaksi", koska väitetty teko huumekauppa 2011 ja rahat eivät kohtaa.
Hassua, että nyt vetoat kenovoittoon, jonka katsottiin kuuluneen Saaralle. Henkilökohtaisesti tarkoitin lähinnä suuria veikkauspanoksia tai sitten internetin kautta tapahtuvia kasinopelejä, jotka muuten on esim. Saksan perustuslaissa kielletty ja poliisit laittavat näitä internetyhteyksiä poikki, kun nettipoliisit löytävät niitä. Suomesta voi sen sijaan pelata millä maltalaisella kasinolla tahansa. Mikä on kyllä käsittämätöntä tyhmyyttä, ettei näitä ole kielletty jo perustuslaissa muusta lainsäädännöstä puhumattakaan. 80-luvulla Aarnion kerrotaan pyörineen esim. hotelli Hesperian yökerhossa, en kyllä nyt muista, että se olisi ollut varsinainen peliluola. Ylipäätään meillä ei ole sellaisia kasinoita kuin äärimmäisen vähän, jossa on todellakin mahdollisuus menettää suuria summia paitsi tietenkin Veikkaus, mutta se näkyy tiliotteilla. Joten en oikein usko, että tässä olisi peliongelmasta kysymys, sen lisäksi hänellä on varallisuutta enemmän kuin normaalipalkalla voisi olla. Joten teoria taitaa kaatua jo siihen.
Nyt noin 200 poliisia on etsinyt tätä "Aarnion varallisuutta" varmasti myös jonkun toisen henkilön luota, mutta ei ole tullut minkäänlaista tietoa asiasta. Joten hyvin on sitten piilotettu nämä rahat. Tuskin ainakaan Suomen maaperälle, matkoista ei ole tietoa.