putsari kirjoitti:
Presidentti Donald Trump ehtisi lopettaa vihan lietsomisen ennen kuin jotain vakavaa tapahtuu, kirjoittaa Ilta-Sanomien Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Johannes Kotkavirta.
Hauskaahan on miten Clintonin äänestäjät pahoinpitelivit mm. Trumpin paita päällään olevia olikohan vaalien jälkeen/ennen sitä. Näistä nousi varsin iso kohu, mutta puhuttiinko silloin "väkivaltaisuuksien lietsonnasta"
Ovatko Trumpin vastustajat missään vaiheessa hyväksyneet uutta demokraattisesti valittua presidenttiä? Ainoastaan on vastustus tuntunut saavan kovempia kierroksia Trumpin nimittämisen jälkeen.
Myös erilaiset salaliittoteoriat ovat aina voineet täällä hyvin. Mutta sosiaalisen median, Trumpin ja maailmanlaajuisen nationalistisen liikkeen myötä ne ovat äkkiä nousseet valtavirtaan. Unkarilaissyntyisestä Sorosista ja tämän Open Society -säätiöstä on tullut niin Trumpin kuin Unkarin Viktor Orbánin kannattajien myyttinen vastustaja, jota vihataan uskomattomalla tavalla Suomessa saakka.
George Soros on täysin olemassa oleva henkilö. Ei ole pitkä aika kun A. Stubb otti kuvan yhdessä Soroksen kanssa. Soroksesta on mainintoja ollut aikaisemminkin suomalaisilta poliitikoilta, kuinka nimi tuntuu tulevan mitä kummallisemmissa yhteyksissä esiin. Eikä ne miljardit eurotkaan taida olla pelkkää paperia...
Monia demokraatteja vaaleissa tukenutta Sorosia syytetään esimerkiksi yhteistyöstä natsien kanssa toisessa maailmansodassa ja pakolaisaalloista eri maissa. Lokakuun alussa Trump väitti Twitter-tilillään Sorosin maksaneen kyltit, joita mielenosoittajat heiluttivat vastustaessaan konservatiivisen Brett Kavanaugh’n nimitystä korkeimman oikeuden tuomariksi. Tälle, kuten monelle muulle Sorosiin liitetylle väitteelle, ei ole esitetty mitään todisteita.
Ensin väitetään Soroksen olevan "myyttinen vastustaja". Heti toisessa kappaleessa todetaan "monia demokraatteja vaaleissa tukenutta Sorosia...". Mitä tulee noista pakolaisaalloista, niin niistäkin on todisteita, kun nämä järjestöt mainostavat avoimesti saavansa rahoituksen Sorosin järjestöltä...
Mitä tulee Brett Kavanaughiin, niin mitään todellisia väitteitä ei löytynyt hänen suistamiselleen. Yritetiin sen takia kehitellä hätävalhe, että olisi tapahtunut jokin mystinen kähmintäoperaatio tms. vuonna 1982. Eipä tarvinnut sitäkään todistaa mitenkään...
Sorosin lisäksi Trump on lietsonut vihaa amerikkalaismediaa kohtaan, joka on sananvapautta arvostavassa maassa ennennäkemätöntä. Erityiseksi maalitauluksi on valikoitunut nyt pommiuhkan kohteeksi joutunut CNN, jota presidentti on kutsunut ”kansan viholliseksi” toivoen yhtiön tuhoa. Kanavan toimittajat ovat saaneet tappouhkauksia ja heidän työtään on häiritty vaalitilaisuuksissa.
Trump on koko ajan ollut samojen tahojen haukuttuvana ja hyökättävänä. Lisäksi näyttelijä Peter Fonda uhkasi pedofiilien hyökkäyksellä Trumpin alaikäistä poikaa, niin mitenkäs tähän reagoitiin... Esim. Twitter ei antanut mitään bänniä kyseiselle kirjoittajalle ja monikaan suomalainen valtamedia ei uutisoinut. Nopealla haulla löytyi ainoastaan Iltalehden uutisointi.
Ainakin kerran verkon salaliittoteoriat ovat johtaneet todelliseen vaaratilanteeseen. Vuoden 2016 presidentinvaalien alla verkossa levisi väite, jonka mukaan Hillary Clinton ja tämän demokraattipuolue liittyivät ravintoloiden kautta pyöritettävään lasten ihmiskaupparinkiin. Pohjois-Carolinasta kotoisin ollut mies otti kertomuksen todesta ja laukaisi aseensa washingtonilaisessa ravintolassa, jonne oli matkustanut asiaa selvittämään.
Nämä salaliittoteoriat ovat tietysti ikäviä, mutta on vanha sanonta "ei savua ilman tulta". Sen verran paljon löytyy kummallisia todisteita, ettei niitä ole valtamediat halunneetkaan tutkia ja tuoda esiin. Täytyy muistaa ettei pedofiilikohut ole aivan uusia eliitin kohdalla, kun Iso-Britanniasta paljastui eliitin huipulta vuosikymmeniä jatkunut pedofiilikohu, jonka todettiin nyt myöhemmin pitävän paikkaansa.