Hakaristilippujen kantaminen uusnatsien itsenäisyyspäiväkulkueessa

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
tyhjantoimittaja
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: La Joulu 08, 2018 11:31 am

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja tyhjantoimittaja »

Tää on nyt jo muutaman kuukauden takaa, mutta tätä voisi nostaa uudestaan tapetille.

Siniset on oikeassa – kansalaisuuden saamisen pitäisi edellyttää uskollisuuden vakuuttamista Suomelle

Britiksi ryhtyvien täytyy vannoa uskollisuutta kuningattarelle ja hänen perillisilleen sekä suoriutua Britannian tuntemusta testaavasta kokeesta. Suomen kansalaisuuden saavien olisi syytä vakuuttaa uskollisuuttaan Suomen valtiolle ja perustuslaille.

Annamari Sipilä
Julkaistu: 28.8. 2:00 , Päivitetty: 28.8. 6:16

MINIATYYRI­PUOLUE siniset on oikealla asialla tuoreissa maahan­muutto­linjauksissaan: Suomen kansalaisuuden saavien olisi syytä vakuuttaa uskollisuuttaan Suomen valtiolle ja perustuslaille.

Ehdotukselle on tietysti helppo naureskella. Uskollisuuden vakuuttaminen valtiolle tuntuu olevan joidenkin mielestä jo auttamattoman vanhanaikaista.

KANSALAISUUS ei ole kuitenkaan mikään kauppaketjun etukortti, jonka voi hankkia hetken mielijohteesta.

Sekä kansalaisuuden hakeminen että sen myöntäminen ovat merkittäviä askelia. Kansalaisuuden myötä tulee paljon oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia.

Mikään ei tietenkään takaa, että pelkkä vala tai vakuutus sitouttaa ketään Suomen historiaan, kulttuuriin ja arvoihin. Uskollisuuden vakuuttamisen edellyttäminen olisi kuitenkin osoitus siitä, että Suomi itse pitää itseään arvossa. Jos haluaa Suomen kansalaiseksi, on pelattava suomalaisilla säännöillä.

Suomen historiaan ja kulttuuriin sitoutuminen ei tarkoita sitä, etteikö voisi samanaikaisesti arvostaa oman lähtömaan historiaa ja kulttuuria. Mihin sitten vedetään raja? Suomalaisiin arvoihin.

Tasa-arvo, oikeusvaltioperiaate ja demokratia ovat arvoja, joista ei voi Suomessa tinkiä. Onneksi samat arvot ovat monen muunkin maan arvoja.

BRITANNIASSA kansalaisuuden saaminen edellyttää osallistumista seremoniaan, jossa pitää vannoa tai vakuuttaa uskollisuutta kuningatar Elisabetille ja hänen perillisilleen. Sen lisäksi pitää luvata olla uskollinen Britannialle, kunnioittaa sen perusoikeuksia ja lakeja sekä ylläpitää demokraattisia arvoja.

Ennen kuin pääsee edes vannomaan, pitää läpäistä monivaiheinen hakuprosessi. Siihen kuuluu muun muassa kielitaitotesti sekä Britannian tuntemista mittaava koe, josta ei selviäisi kylmiltään moni syntyperäinen brittikään.

OLEN kuullut monen suomalaisen kummeksuvan ajatusta ja jopa naureskelevan sille, että kruunupäälle pitäisi vannoa uskollisuutta. Tasavallan kasvateille se tuntuu ymmärrettävästi vieraalta.

En ole kuitenkaan tavannut vielä ketään, jolle uskollisuudenvala olisi muodostunut esteeksi hakea Britannian kansalaisuutta, jos britiksi todella haluaa. Ja brexitin lähestyessä moni haluaa. Kansalaisuushakemuksia tulee ennätysmäärin.

Jos haluaa klubiin, pitää olla valmis näkemään vaivaa. Myös Suomessa.

Kirjoittaja on HS:n kirjeenvaihtaja Lontoossa.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005805621.html
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3214
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Ilman kansalaisuutta voi maassa olla ja tehdä vaikka töitä. Pitkään maassa olleet rinnastuvat lähes kaikessa kansalaisiksi, ainoastaan passi ja oikeus äänestää valtakunnallisissa vaaleissa ovat isoimmat erot. Joten tuollainen juhlallinen vakuuttelu ja testaus kansalaisuutta varten ei paljon lisäarvoa tuo, voi se jäädä joiltakin hankkimatta mutta maassa silti voi olla.
Testit ja vakuuttelut pitäisi olla jo ennen kansalaisuutta kun oleskelun on tarkoitus jatkua pitempään.
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

Muhammettilaiset ovat vakuuttaneet milloin homouttaa milloin kristinuskoon siirtymisestä johtuvaa vainoaan saadakseen turvapaikkoja, että ei jatkoon nuo sinisten diipadaapat. Koko sininen rotupetturipuolue joutaa roskikseen.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25879
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

KUINKA KOLME HAKARISTIA SAA VALTION JOHDON , MEDIAN JA RÄYHÄVASEMMISTON LASKEMAAN ALLEEN
https://ylewatch.blogspot.com/2018/12/k ... d_4vTYfmWA
Maamme ei ole vuoden 1995 jälkeen ollut enää itsenäinen kansallisvaltio, mutta virallinen Suomi juhlii merkkipäiväänsä vuodesta toiseen entistä mahtipontisemmin ja näyttävämmin. Komeilla Potemkinin kulisseilla maamme johto haluaa uskotella tuulipukukansalle, että isänmaa on edelleen suomalaisten etua ajavien komennossa. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että Suomi on Eurooopan Unionista mukavia virkoja saaneiden pyrkyrimäisten ämmien ja pojannulkkien vietävissä. Kaikki mitä Suomi nykyään tekee perustuu Brysselin valtakabinettien mielistelyyn.

Silloin kuin maassamme oli vielä ripaus kansallista itsenäisyyttä, itsenäisyyspäivän juhlintaan kuului vasemmiston vandalismiksi ryöstäytyneet protestit, joista osa tunnettiin "kuokkavierasjuhlina". Koska kansakunnan idea on viime vuosikymmenenä mädätetty lähes täysin, ei vasemmistollakaan ole enää syytä protestoida omaksi koettua vaaleanpunaista Isosiskovaltiota vastaan. Aivan samoin kuin vasemmistolainen globalismin vastainen liikehdintä 2000-luvun alussa kuihtui vaivihkaa pois, myös eliitin vastainen kuokkavierasmellakointi loppui ja kääntyi kansallismielistä työväenluokkaa vastaan. Tämä taas on seurausta siitä, että globalistit eri puolueissa ovat vesittäneet vanhan kansallisvaltion projektin ja lahjoneet vasemmistomassat 2000-luvun globaalikommunismilla, johon kuuluuvat laiskistavat tulonsiirrot ja avoimet rajat kansakunnan etnisen perustan tuhoamiseksi.

Vuodesta 2014 lähtien vasemmiston katuosasto onkin suunnannut vihansa ja väkivaltansa poliittisen eliitin sijasta työväenluokkaisia kansallismielisiä vastaan. Hallitsevalla hegemonialla ei ole luonnollisestikaan ollut mitään tätä vastaan ja valtamedia onkin suhtautunut kirjoituksissaan erittäin myötämielisesti järjestelmän hyödyllisiksi idiooteiksi osoittautuneisiin vasemmistolaisiin.

Lisää tuulta vasemmiston purjeisiin toi tieto, että osa ensimmäistä kertaa järjestetyn 612-marssin ideoijista ja järjestymiehistä kuului kansallissosialismia kannattavaan Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen (PVL). Vaikka 612-soihtukulkue ei omissa julkilausumissaan sano sitoutuneensa mihinkään poliittiseen liikkeeseen ja ideologiaan, löysi vasemmisto ja liberaalioikeisto eräiden osallistujien ideologiasta oivan tekosyyn kauhistella "äärioikeiston nousua". Todellinen riemu räyhävasemmistossa nousi vuonna 2016, jolloin PVL järjesti oman Kohti vapautta! -marssinsa Helsingin keskustassa. Kerrankin vastassa olivat oikeat natsit, joiden avulla voi kiillottaa moraalista kilpeään ja ulkoistaa "metafyysinen yhteiskunnallinen pahuus" muutamaan sataan mielenosoittajaan.

Tänä vuonna PVL:n mielenosoituksen lähtötilanne oli poikkeuksellinen, sillä Turun Hovioikeus kielsi järjestön loppukesästä. Valitusprosessi Korkeimpaan oikeuteen on vielä kesken, jonka vuoksi rekisteröimätön järjestö voi edelleen kokoontua tunnustensa alla. Hämmennystä herätti se, että nyt marssirivistön kärjessä eivät olleetkaan järjestön Tyr-liput, vaan kolme hakaristilippua ja pelkistä vihreistä lipuista muodostettu lippulinna.

Jo pelkän hakaristilipun esille ottaminen sai viranomaiset, poliitikot ja median laskemaan alleen, osan tosin onnesta, koska kerrankin voidaan osoittaa ihanteellisen "demoninen" syntipukki, jonka kontolle saadaan härskisti vaikka nykysysteemin oma epäonnistuminen rotumuukalaisten "kotouttamisessa". Salamurhattu amerikkalainen kansallissosialistijohtaja George Lincoln Rockwell kirjoittaa pamfletissaan In hoc signo vinces (1960) osuvasti hakaristin kauhistuttavasta psykologisesta vaikutuksesta niihin, jotka pyrkivät edistämään valkoisten tuhoa assimilaatiolla:
Heille kyse ei ole vain tuon kuvion linjoista, vaan armottomasta alistumisesta kauhealle vaaralle, pikaoikeudelle ja hirvittävälle kostolle, jonka heidän huono omatuntonsa kertoo olevan heille täysin ansaittu. Aivan samoin kuin takaa-ajettu murhaaja näkee mielessään kuvan sähkötuolista.
Totta kai EU:n edessä matelevat maamme nynnypoliitikot ehtivät heti tuoreeltaan kommentoida kyseistä myrskyä vesilasissa. Järkyttyneisyyttään tviiteissään korostaneet jeesustelijat kuten Petteri Orpo, Juha Sipilä Antti Rinne ja Jan Vapaavuori kuvittelivat saavansa kansalaisilta samanmielisiä kommentteja, mutta yli 90-prosenttia vastaajista oli selvästi ärsyyntyneitä irtopisteitä repivistä natsihysteerikoista.

Suurin osa kommentoijista haukkui nämä moraaliposeerajat kansanvihollisiksi, joiden puheet "oikeasta isänmaallisuudesta" ovat läpinäkyvää historian uudelleen kirjoittamista. Poliitikkojen ja median älyllisesti laiska höpinä siitä, että sotaveteraanit eivät taistelleet siksi, että maassa voisi kantaa hakaristilippua ei ole muuta kuin historiapoliittista hyväksikäyttöä. Kansallissosialismin mustavalkoisen tuomitsemisen kääntöpuolena on nykyhegemonian ääneen lausumaton kuvitelma, jonka mukaan veteraanit taistelivatkin siksi, että punamädättäjät saisivat liehuttaa degeneraattien sateenkaarilippua vaikka lastentarhoissa; tai että sodat käytiin "demokratian" eikä isänmaan puolesta ja maa voidaan avata EU-hallinnon alaisuudessa ulkoeurooppalaisille maahantunkeutujille.

Poliitikot, hallitseva valemedia ja Kallion punahipsterit eivät taida ymmärtää, että huomattava joukko suomalaisista muistaa edelleen, että kansallissosialistinen Saksa oli Suomen puolella sodassa kommunistista Neuvostoliittoa vastaan. Vaikka historiaa kirjoitetettaisiin miten uudestaan "demokraattisten arvojen" ja EU:n puolustamiseksi, tosiasiasiaksi jää, että lento-osasto Kuhmley pelasti Suomen kesällä 1944 kommunistimaahantunkeutujien lopulliselta invaasiolta.

Jo tämän perusteella rationaalisuudellaan leuhkivien toimittajien taikauskoiset puheet kansallissosialismin absoluuttisesta pahuudesta voi jättää sentimentaalisten koulutyttösten päiväkirjatunnustuksiksi. Taikauskoon perustuvan "metafyysisen pahuuden" ulkoistamisen pahimman rimanalituksen teki Ilta-Sanomien toimittaja Tuomas Manninen kommenttikirjoituksellaan Peto sai hetken olla irti. Kirjoituksen tunteelliset maalailut eivät vaikuta lainkaan analyyttisen ammattitoimittajan tasapainoiselta tekstiltä, vaan 15-vuotiaan lukiolaistytön hysteeriseltä vuodatukselta tämän luettua Anne Frankensteinin kauhusatukirjan: "Aurinkoinen itsenäisyyspäivä oli hetkessä suistunut talvi-illan pehmeästä hämärästä 1930-luvun pimeyteen ja 1940-luvun alun keskitysleirien hyytävään kauhuun."

Nämä manniset ovat joko autuaan tietämättömiä, älyllisesti velttoja tai sitten pahantahtoisia valehtelijoita, koska eivät jaksa tuhlata ajatustakaan sille, miksi kansallissosialismi nousee vuonna 2018. Sille on syy, eikä se johdu jostain selittämättömästä pahuuden ilmaantumisesta, vaan hallitsevan nomenklatuuran harjoittamasta itsetuhoisesta politiikasta ja roskakulttuurista, joka synnyttää väistämättä vastareaktion.

Joka tapauksessa noin nelisensataa marssijaa sai kulkea rauhassa Pitkänsillan yli kohti punahipsterien Kalliota kunnes poliisit tekivät rynnäkön. Olisi mielenkiintoista tietää millä komentoketjulla poliisi teki päätöksen repiä väkivalloin lailliset liput ja pidättää niiden kantajat. Luultavasti mielenosoitusvapautta rikkova päätös tehtiin EU:ta nuoleskelevien poliisijohtaja Seppo Kolehmaisen ja sisäministeri Kai Mykkäsen siunauksella. Ylen hengästyttävässä ripuloinnissa Hakaristiliput liehuivat ja ne poistettiin, poliisi aloittaa tutkinnan epäillystä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Yle seurasi itsenäisyyspäivän tapahtumia hetki hetkeltä ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisista kertoo Ylelle, että:
Poliisi päätyi takavarikoimaan uusnatsien hallussa olleet hakaristiliput, koska niiden pelättiin provosoivan jo ennestään kiristynyttä ilmapiiriä. Hakolan mukaan poliisi aikoo arvioida myös, että syyllistyttiinkö hakaristilippujen heiluttelussa johonkin rikokseen.
Jo se, että viranomaisilla ja medialla on röyhkeyttä edes toivoa ääneen rangaistusta symbolista, jonka käyttämistä ei ole erikseen kielletty, kertoo syvään juurtuneesta stalinistisesta mielivallasta EU-Suomessa. Josef Stalinin linjahan tunnetaan hänen tokaisustaan: "Kun syyllinen tiedetään, niin rikos kyllä keksitään".

Oikeudettomalla rynnäköllään ja lippujen riistolla poliisiviranomaiset halusivat varjella jälkistalinismin lemussa viihtyvien Kallion punahipisterin herkkiä tunteita. Sirppiä ja vasaraa ja punatähteä lipuissaan heiluttaneet fillarikommunistit eivät viranomaisten mielestä tietenkään provosoi koskaan ketään, sillä eihän Stalinin, Maon ja Pol Potin tasa-arvon hengessä tehdyistä massamurhista ole lupa saada samanalaista moralistista raivokohtausta kuin väitetyistä Hitlerin teoista.

YouTubesta löytyvien striimien perusteella kaikkein aggressiivisin osapuoli mielenosoituksessa oli Kallion katujen reunuksilla naama punaisina riekkuneet vastamielensoittajat: uuskommunistit, punikkipunkkarit, setaveteraanit ja hipsterit. Saattaa olla, että jos hakaristliput olisivat liehuneet vielä Hakaniemen torille asti, räyhääminen olisi jäänyt alaleuan loksahtamiselta vähäisemmäksi.

Ilman svastika-lippujakin marssi läpi Kallion oli punaviherkuplassaan eläville kokopäivämoralisteille nöyryytys, jonka he muistavat koko ikänsä. Toki he yrittivät purkaa harmistustaan projisoimalla oman loisivan elämäntapansa kansallissosialisteihin huutamalla heille, että menkää töihin, vaikka Supon erikoistutkija myöntää, että PVL:n tyypillinen jäsen on keskiluokkainen, perheellinen, työssäkäyvä mies. Siis täysin toisenlaisia kuin Kallion vasemmistolaisessa alamaailmassa viihtyvät huutelijat. Striimeissä näkyy myös melskaavia Seta-aktivisteja, jotka leimasivat marssijat Putinin käskyläisiksi. Kansalaiskeskustelija Iiro Nordling torppaa tällaiset Brysselin homoprostituuttien horinat heti alkuunsa tuoreessa blogitekstissään:
On selvää, ettei Venäjä voi koskaan nostaa ryhmiä, jotka tuovat hakaristiliput marsseille. Samaan aikaan typerykset informaatiosodan nimissä esittävät, että Venäjän käsi ohjaa protestihenkeä Suomessa. Yhdysvallat on ollut epäyhtenäinen kansa ja siellä on määritelty itseä vihollisten kautta. Niin tehdään EU:ssakin nyt. Hollantilaset saattavat huudella Venäjän suuntaan mitä haluavat. Pitäköön päänsä kiinni. Näytöt sotimisesta ovat sellaista luokkaa, että haastakoot riitaa Saksan kanssa mielummin.
Politiikkaan kuuluu aina vahva vastakkainasettelu, jonka vuoksi on syytä ihmetellä, missä vaiheessa länsimaista on tullut sellaisia vauvanpaskayhteiskuntia, joissa jonkun ryhmän – jonka omatkaan jauhot eivät ole puhtaita – mahdollinen mielenpahoitus estää erimielisten käyttämästä omia tunnuksiaan? Monet kansalaiskeskustelijat ovat sanoneet tapauksen uutisointia arvioidessaan, että Suomessa ei ole vapaata poliittista kilpailua puhumattakaan sananvapaudesta. Kiihkeimmin sensuuria vaativat – yllätys yllätys – suvaitsevaisina esiintyvät "liberaalit" punavihreät Kalliossa.

Tunnettu lakimies, tohtori Kari Uoti, ärsyyntyi valtamedian hysteerisesta ja aseneteellisesta yhden totuuden uutisoinnista siinä määrin, että kirjoitti Twitterissä, että jos kerran natseilla on oikeus marssia, niin millä oikeudella poliisi repii liput, oli niissä mikä symboli tahansa. Toisessa uudelleentviittauksessaan hän kysyy ihmeissään sitä, että "jos lakikirjasta ei löydy perustetta poliisin toiminnalle, natsien väite poliittisesta poliisista, joka on lain yläpuolella tulee todeksi." MOT.



Edellä lainattu Iiro Nordling kirjoittaa viisaasti siitä, kuinka lyhytnäköisen tyhmästi poliittinen johtomme ja sitä painostava kulttuurikommunistien joukkio toimii kun se haluaa kieltää poliittiset liikkeet, joissa puolustetaan etnistä itsesäilytystä:
Kansannousut pitäisi tukahduttaa alkuunsa ja sen jälkeen antaa myönnytyksiä ja poistaa syyt kansannousulle. Isänmaallisuudesta eikä edes kansallissosialismista pitäisi missään nimessä tehdä rikollista. Tätä ei tajuttu ajoissa ja seuraamukset tulevat olemaan vakavia. Tyhmyydestä sakotetaan. Maamme turvallisuustilanteen surkeaan jamaan ajaneet pelkurit ovat irrationaalisesti lähteneet kasvavaa painetta vastaan vyöryttämään. Voimat jos loppuu kesken pallo pyörähtää takaisin. Niin näyttää käyvän.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2321
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

YLE on terrorismia ajava valeuutistoimisto, joka on tiukasti valtaapitävien hallinnan alla ja soraäänet siirretään sivuun.

Levottomuuksien lietsominen on vahvasti agendalla, koska se edistää informaatiopyrkimystä vahvan itsevaltaisen hallinnon edistämiseksi, jossa kansalaisilta on viety kaikki oikeudet pienen eliitin hyväksi. Eliitistä merkittävä osa on YLE:stä, joka suorittaa diktatuurissa tärkeää tehtävää sumentamalla informaatiomaiseman vallanpitäjien haluamalla tavalla.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Marokon Kauhu kirjoitti:
wretch kirjoitti:Kappas nämäkin heräsivät.
Orpon mukaan mukaan ei pidä provosoitua silloin, kun provosoidaan, mutta jollain kohtaa tulee myös raja vastaan siinä, mitä suomalainen yhteiskunta voi sietää.
https://yle.fi/uutiset/3-10544215
Raiskaavia matuja ja 9000 laitonta maassaolevaa potentiaalista terroristia pitää sietää, mutta jos joku elämäntapaurpo heiluttaa hakaristilippua Hakaniemessä, niin siinä menee raja?
Ehkä se edustaa sitä "kokoomuslaista arvomaailmaa", mistä Orpo niin taajaan puhuu?

Asiaa kun ns. pysähtyy ajattelemaan, niin kuulostaa kyllä perin erikoiselta; "...jollain kohtaa tulee raja vastaan mitä suomalainen yhteiskunta voi sietää".

Ja Orpolle (joka siis tässä(kin) tapauksessa koki edustavansa koko suomalaista yhteiskunta) se raja on siis tässä. Lippujen heiluttelussa! Mutta 9000 kadonnutta tp-hakijaa, laittomasti maassa olevat, ulkomaalaiset rikolliset, oululaiset lastenraiskaajat, muutama sata jihadista... Ne eivät ole vastoin Orpon arvoja.
- Tämä pidetäänkin sitten mielessä Kokoomuksen vaalitilaisuuksissa!
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2738
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

- Poliisi vie natsiliput!
- Mitä vittua?! Entäs ne Oulun lapsenraiskaajat?!


Ovat käsittääkseni vangittuna, mutta hyvä pointti. :roll:
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Tackleberry kirjoitti:-
:roll:
Kah, yksittäinen takku mönkinyt esiin pahnoiltaan. Eivät ole vangittuna, yhden tuntomerkkien kaa jahkataan ja lisäsyyllisiä setvitään.

Yle katsoi tarpeelliseksi valehdella, kun esitti ministeri Mykkäselle kysymyksen. Siis siitä, että Halla-Aho olisi ollut natsilippukulkueen aloituspaikalla, eikä reagoinut ja tähän kysyttiin mielipidettä. Mykkänen sen verran fiksu yllättäen, ettei lähtenyt vedätykseen ilman evidenssiä.
Paljastui, että pahis-Jussi Halla-Aho olikin ollut 612-kulkueen lähtöpaikalla. Siis sen, joka juhlisti itsenäistä Suomea.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Kikki Hiiri
Martin Riggs
Viestit: 606
Liittynyt: Ma Tammi 28, 2013 7:54 pm

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja Kikki Hiiri »

Kun tässä monikin on kovasti puhunut että vasemmisto sitä ja tätä, ni kertokaapas nyt mitä tänä vuonna sattui? En juurikan seurannu mutta käsittääkseni nasuja lukuunottamatta meni suht rauhallisesti.
Everything in the world is either a potato or not a potato
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3214
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Kikki Hiiri kirjoitti:Kun tässä monikin on kovasti puhunut että vasemmisto sitä ja tätä, ni kertokaapas nyt mitä tänä vuonna sattui? En juurikan seurannu mutta käsittääkseni nasuja lukuunottamatta meni suht rauhallisesti.
Mitä sitten? Minkäs sille voi jos vasemmisto on velttoillut.
Vai onko tää joku kilpailu mikä porukka on fiksuin?
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

Kikki Hiiri kirjoitti:Kun tässä monikin on kovasti puhunut että vasemmisto sitä ja tätä, ni kertokaapas nyt mitä tänä vuonna sattui? En juurikan seurannu mutta käsittääkseni nasuja lukuunottamatta meni suht rauhallisesti.
Monet valtionpäämiestasolla asti järkyttyivät syvästi terroristisessa mielessä toimitetusta lippujen heiluttelusta Suomen pyhimmässä eli ytimessä.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
Kikki Hiiri
Martin Riggs
Viestit: 606
Liittynyt: Ma Tammi 28, 2013 7:54 pm

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja Kikki Hiiri »

DemlaMinfo kirjoitti:
Kikki Hiiri kirjoitti:Kun tässä monikin on kovasti puhunut että vasemmisto sitä ja tätä, ni kertokaapas nyt mitä tänä vuonna sattui? En juurikan seurannu mutta käsittääkseni nasuja lukuunottamatta meni suht rauhallisesti.
Monet valtionpäämiestasolla asti järkyttyivät syvästi terroristisessa mielessä toimitetusta lippujen heiluttelusta Suomen pyhimmässä eli ytimessä.
Ja tää on vasemmiston syy jotenkin?
ReissuLasse kirjoitti: Mitä sitten? Minkäs sille voi jos vasemmisto on velttoillut.
Vai onko tää joku kilpailu mikä porukka on fiksuin?
Eiku täällä on vahvasti argumentoitu että vasurit riehus, ihan rauhallisesti käsittääkseni meni kaikki. Ni haluisin hiukan dataa että mitä vasemmisto tai joku sinne päin edes on tehnyt? Se ongelmia aiheuttanut taho on ollu oikea laita. Siitä kyl tiesin, mutta muuten hiukan epäselvää.
Everything in the world is either a potato or not a potato
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3214
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Sama se aiheuttaako vasemmisto ongelmia vai ei, vasemmistoa ne silti on. Pelkkä oleminenkin riittää.
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

Kikki Hiiri kirjoitti:
DemlaMinfo kirjoitti: Monet valtionpäämiestasolla asti järkyttyivät syvästi terroristisessa mielessä toimitetusta lippujen heiluttelusta Suomen pyhimmässä eli ytimessä.
Ja tää on vasemmiston syy jotenkin?
Kyllähän sanan- ja ilmaisunvapauden (johon lippujen heiluttelu lukeutunee..) kaventaminen on pitkään ollut antifanttien listalla numero yksi.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
Avatar
Marokon Kauhu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4759
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Kikki Hiiri kirjoitti:Kun tässä monikin on kovasti puhunut että vasemmisto sitä ja tätä, ni kertokaapas nyt mitä tänä vuonna sattui? En juurikan seurannu mutta käsittääkseni nasuja lukuunottamatta meni suht rauhallisesti.
No itse asiassa sitä asiallista 612-kulkuetta, jossa käydään kunnioittamassa sankarihautoja, häirittiin viime vuotta enemmän.

Kuvassa joku mikä lienee anarkistinarkkari, joka katsoi asiakseen sylkeä ihmisten päälle.
Kukaan ei kuitenkaan vaivautunut provosoitumaan väkivaltaan.
Poliisi töni tuon melkoisen sekavasti käyttäytyneen ukon kauemmaksi, vaikka olisihan tuo nyt kiinni pitänyt ottaa.

Muutenkin kulkue oli liian huonosti suojattu: Paikalla oli tuhansia ihmisiä, mutta ei järeää kalustoa estämässä rekkakuskipulaa paikkaamaan tulleiden verisiä autohurjasteluja.

Anarkomarko.png
Anarkomarko.png (132.32 KiB) Katsottu 1824 kertaa
Onkos tälle sylkijäsankarille kellään nimeä antaa?
  • Väestönvaihto
  • Turhanpaikan hakijat
  • Kotoutumisteollisuus
  • VOK - business
  • Partalapset
  • Huonolaatuiset mamut
  • Islamisaatio
Vastaa Viestiin