Kyllähän tuo silti ihmeelliseltä kuulostaa, että syyte edes nostetaan, kun vanhus on vain puolustanut itseään oikeudettomalta hyökkäyseltä 4 narkkarin toimesta. Tämän on poliisikin jo tainnut myöntää, mutta ilmeisesti tarkoituksena on kuluttaa veronmaksajien rahoja tällaiseen turhuuteen ja asian pyörittelyyn eri oikeusasteissa. Amerikassa vanhalle herralle olisi myönnetty mahdollisesti mitali eikä mitään syytteitä olisi nostettu, vaikka olisi ampunut päähän rinnan sijasta.disposal kirjoitti:Täällä nyt taas tyylikkäästi sotketaan asioita, niin kuin syyte olisi suora tuomio. Kaikkien kannalta on hyvä että oikeudessa arvioidaan kaikkien osapuolien tekoja ja syyllisyyttä. Tämä jo sen takia että kaikkien oikeusturva toteutuu.Toivottavasti käy miten pitäisi käydä, papparainen saa oikeudelta puhtaat paperit ja ei ole syyllistynyt rikokseen. Tällöin iäkkään herran maine on täysin puhdas ja taas olisi yksi juttu mihinkä voi vedota kun seuraava nilkki itkee kun saikin nenilleen. Todennäköisesti tuomio on luokkaa hätävarjelun liioitteluna tehty törkeä rikos, mistä jätetään lieventävien seikkojen nojalla tuomitsematta.
Hartolan asuntoryöstö - 81 v. asukas ampui tunkeilijaa
-
MohammedMohammed
- Axel Foley
- Viestit: 2322
- Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm
Re: Asuntomurto aiheutti Hartolassa tuntien poliisioperaatio
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
Re: Asuntomurto aiheutti Hartolassa tuntien poliisioperaatio
USA:ssa tämmöistä ei edes tutkittaisi, mutta siellä saakin puolustaa itseään ja omaisuuttaan.
Re: Asuntomurto aiheutti Hartolassa tuntien poliisioperaatio
Minkä osavaltion käytännön tunnet noin hyvin? Useimmissa osavaltioissa asiasta tehdään poliisitutkinta, joka menee syyttäjälle tai "päivystävälle tuomarille". Jälkimmäisessä tapauksessa tuomari kuulee teon tekijää ja tekee päätöksensä tämän kuulemisen sekä poliisin esitutkintaraportin perusteella. Tämä tapahtuu kansliatyönä. Miten perusteellinen ja huolellinen tällainen tutkinta on, riippuu paikallisesta kulttuurista ja uhrin ihonväristä.Fire kirjoitti:USA:ssa tämmöistä ei edes tutkittaisi, mutta siellä saakin puolustaa itseään ja omaisuuttaan.
- On Anoi Kaa
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11797
- Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
- Paikkakunta: Syvä joki
Re: Asuntomurto aiheutti Hartolassa tuntien poliisioperaatio
Missä osavaltiossa tutkinta on avoimen rasistinen ja mihin tiedot perustuvat? Voisiko Suomi kenties ottaa oppia tällaisesta edelläkävijätoiminnasta, vaikka tuo ihonväri ja tutkinnan taso -väite ilmeisen valheellinen onkin? On syytä muistuttaa, että iso osa lakiuskovaisistakin pitävät Usan oikeusjärjestelmää kokonaisuutena (sisältäen tutkinnan) maailman ykkösenä, mitä oikeuden toteutumiseen tulee (pl. vihervassarit, joita lakipiireissä muuten pyörii hämmästyttävän paljon).Gagarin kirjoitti:Miten perusteellinen ja huolellinen tällainen tutkinta on, riippuu paikallisesta kulttuurista ja uhrin ihonväristä.
Hartola vaikuttaa olevan väkilukuunsa nähden melko tapahtumarikas kunta, mitä uutisissa näkyvään rikollisuuteen tulee. Osa rikostapauksista on noussut myös murha.infoon: Hakutulokset sanalla "Hartola"
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Re: Asuntomurto aiheutti Hartolassa tuntien poliisioperaatio
No oh-hoh, jopas oli väite. Nyt joku yrittää syöttää sinulle pajunköyttä tai sitten pyörit aivan omituisissa porukoissa. En tietenkään tiedä, miten laajan, useita satoja ammattijuristeja käsittävän kyselyn olet tehnyt. On kenties oma häpeäni, että pitkän urani aikana en ole moneen tuota mieltä olevaan törmännyt. En ainakaan Helsingin yliopistosta valmistuneisiin, jotka ovat olleet valveilla, kun oikeushistoriaa käsiteltiin. Eivätkä tuota mieltä olleet edes yhdysvaltalaiset juristit, kun työskentelin heidän kanssaan. Ehkäpä kommentisi olikin sarkasmia - ja minä tosikkona otin sen täydestä!On Anoi Kaa kirjoitti:...On syytä muistuttaa, että iso osa lakiuskovaisistakin pitävät Usan oikeusjärjestelmää kokonaisuutena (sisältäen tutkinnan) maailman ykkösenä, mitä oikeuden toteutumiseen tulee (pl. vihervassarit, joita lakipiireissä muuten pyörii hämmästyttävän paljon)...
Koska olen itse toiminut lähinnä liikejuridiikan parissa, niin en ole noihin "vihervassareihin" törmännyt. Uskon, että sinä tunnet sen asian paremmin.
Re: Hartolan asuntoryöstö - 81 v. asukas ampui tunkeilijaa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006132428.html
Esitutkinta valmis: 4 ryöstäjää pysäyttänyttä 81-vuotiasta ”teräsvaaria” epäillään tapon yrityksestä

Hyökkäyksen ampumalla pysäyttäneen 81-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen tapon yritykseen. (KUVA: IS, LASSI RINNE)
Julkaistu: 5.6. 16:53
Tuomioistuin ratkaisee, onko 81-vuotiaan tilanteessa ollut kyse vastuusta vapauttavasta hätävarjelutilanteesta.
Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksessa, joka koski Hartolassa 19. maaliskuussa 2019 tapahtunutta, 81-vuotiaaseen mieheen kohdistunutta törkeää ryöstöä. Poliisi on selvittänyt tapahtumien kulun. Epäiltyinä ovat olleet neljä nuorta miestä. Heistä kaksi meni meni sisälle ja kaksi jäi ulkopuolelle.
Sisälle menneitä epäillään mm. törkeästä ryöstöstä
– Vuonna 1997 syntyneen hartolalaisen ja lahtelaisen miehen epäillään murtautuneen 19. maaliskuuta Hartolassa sijaitsevaan omakotitaloon, poliisi kertoo.
81-vuotias asianomistaja oli asunnossa sisällä. Hän puolustautui tilanteessa ampumalla lahtelaista miestä rintaan. Miehet saivat kuitenkin anastettua asunnosta aseen ja patruunoita, jotka löytyivät esitutkinnan aikana, jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kiiskinen kertoo Ilta-Sanomille.
Lue lisää: Hartolan ”teräsvaarin” ryöstön esitutkinta valmistumassa – 4 ryöstäjää pysäyttänyttä 81-vuotiasta epäillään yhä tapon yrityksestä
Poliisi kertoo, että miesten epäillään syyllistyneen törkeään ryöstöön, törkeään kotirauhan rikkomiseen sekä ampuma-aserikokseen. Miehet ovat edelleen vangittuina.
Ulkopuolelle jääneitä epäillään ampuma-aserikoksesta ja törkeästä varkaudesta
Kaksi hartolalaista vuonna 1999 ja 2000 syntynyttä miestä oli hetken aikaa vangittuna epäiltynä törkeästä ryöstöstä. Kumpaakaan heistä ei kuitenkaan epäillä törkeästä ryöstöstä, koska he eivät olleet rikoskumppaniensa kanssa talossa sisällä.
Kaksi miehistä jäi siis asunnon ulkopuolelle. Vaikka heidät on vapautettu tutkintavankeudesta, heitä epäillään nyt seuraavista rikoksista: Vuonna 1999 syntyneen miehen epäillään syyllistyneen ampuma-aserikokseen sekä törkeään varkauteen ja vuonna 2000 syntyneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään varkauteen.
Ryöstäjät pysäyttänyttä 81-vuotiasta epäillään tapon yrityksestä
Hyökkäyksen ampumalla pysäyttäneen 81-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen tapon yritykseen.
– Syyttäjä ja viime kädessä tuomioistuin ratkaisee, onko tilanteessa ollut käsillä vastuusta vapauttava hätävarjelutilanne, Kiiskinen kertoo.
Esitutkinta-aineisto on toimitettu Salpausselän syyttäjänvirastoon syyteharkintaan. Käräjäoikeus on määrännyt syytteen nostamisen määräpäiväksi 13.6.2019.
Petri Turunen

Jos tästä syyte nostetaan, niin ollaan kyllä kaukana oikeusvaltiosta.
"Those who want respect, give respect."
- Tuomion Pasuuna
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3482
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am
Re: Hartolan asuntoryöstö - 81 v. asukas ampui tunkeilijaa
Nimenomaan syytteen nosto kertoo että kyse on oikeusvaltiosta. Oikeusvaltion tunnusmerkkeihin kuuluu, että epäselvät asiat ratkaisee tuomioistuin eikä joku virkamies.
Re: Hartolan asuntoryöstö - 81 v. asukas ampui tunkeilijaa
Ei tässä ole mitään epäselvää. Syyttämättäjättämispäätös on ainoa oikean oikeusvaltion tuomio.Tuomion Pasuuna kirjoitti:Nimenomaan syytteen nosto kertoo että kyse on oikeusvaltiosta. Oikeusvaltion tunnusmerkkeihin kuuluu, että epäselvät asiat ratkaisee tuomioistuin eikä joku virkamies.
Nyt vittu oikeesti. Näköjään joidenkin mielestä pitää vanhusten vaan ottaa kuolema vastaan tekemättä mitään. Mitä useampi rikollinen saa kuulasta, sen parempi.
"Those who want respect, give respect."
Re: Hartolan asuntoryöstö - 81 v. asukas ampui tunkeilijaa
^
Hööpsis ,kyllä tästä ehdonalaista paukahtaa ja kyseessä on hätävarjelun liioitteleminen ei tapon yritys. Lyödääänkö vetoa.
?
Hööpsis ,kyllä tästä ehdonalaista paukahtaa ja kyseessä on hätävarjelun liioitteleminen ei tapon yritys. Lyödääänkö vetoa.
?
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
- Tuomion Pasuuna
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3482
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am
Re: Hartolan asuntoryöstö - 81 v. asukas ampui tunkeilijaa
Joillekin on ilmeisesti epäselvää se, että syyte ja tuomio ovat eri asioita?
Re: Hartolan asuntoryöstö - 81 v. asukas ampui tunkeilijaa
No ei ole. Tosin jos syyttäjä lähtee edes SYYTTÄMÄÄN tässä, niin väärillä raiteilla ollaan. Voi, tuliko rikolliselle vähä pipi. Nyyh.Tuomion Pasuuna kirjoitti:Joillekin on ilmeisesti epäselvää se, että syyte ja tuomio ovat eri asioita?
"Those who want respect, give respect."
Re: Hartolan asuntoryöstö - 81 v. asukas ampui tunkeilijaa
Syyte on eri juttu kuin tuomio. Valitan.jepulis82 kirjoitti:
No ei ole. Tosin jos syyttäjä lähtee edes SYYTTÄMÄÄN tässä, niin väärillä raiteilla ollaan. Voi, tuliko rikolliselle vähä pipi. Nyyh.
Syyte nostetaan, jos on aihetta epäillä että on tapahtunut rikos. Tämän jälkeen tuomioistuin ratkaisee onko rikosta, ja mitä seuraamusta siitä tulee.
Tässä on vielä kaikki vaihtoehdot auki: Ei tuomita, hätävarjelun liioittelu tai tapon yritys. Odotellaan tuomiota ennen isompia itkuja
When I die I don't want no part of heaven
I would not do heaven's work well
I pray the devil comes and takes me
To stand in the fiery furnaces of hell
(B.Springsteen - Youngstown)
I would not do heaven's work well
I pray the devil comes and takes me
To stand in the fiery furnaces of hell
(B.Springsteen - Youngstown)
Re: Hartolan asuntoryöstö - 81 v. asukas ampui tunkeilijaa
Niin, ellei sitten kyseessä ole joku hirviniemi.Tuomion Pasuuna kirjoitti:Nimenomaan syytteen nosto kertoo että kyse on oikeusvaltiosta. Oikeusvaltion tunnusmerkkeihin kuuluu, että epäselvät asiat ratkaisee tuomioistuin eikä joku virkamies.
Nyt en siis tarkoita etteikö hirviniemen tapauksessa syyttämättäjättämispäätös ollut ihan oikea ratkaisu, mutta ihan yhtä lailla myös tässä tapauksessa käräjäoikeus olisi voinut tehdä saman päätöksen syyttämättäjättämisestä kun lähes koko kansan oikeustajun mukaan tunkeilijan ampuminen tuossa tilanteessa on ollut oikeutettua itsesuojelua.
Re: Hartolan asuntoryöstö - 81 v. asukas ampui tunkeilijaa
Hirviniemen syyttäjättämispäätös"? Häntähän syytettiin ja käräjäoikeus totesi syyttömäksi. Prosessi meni juuri siten, kuin sen pitääkin mennä.damfin kirjoitti:Niin, ellei sitten kyseessä ole joku hirviniemi.Tuomion Pasuuna kirjoitti:Nimenomaan syytteen nosto kertoo että kyse on oikeusvaltiosta. Oikeusvaltion tunnusmerkkeihin kuuluu, että epäselvät asiat ratkaisee tuomioistuin eikä joku virkamies.