KRP tutkii Oulussa terrorismiepäilyjä
Kotimaa 3.6.2016 10:57 | Päivitetty 3.6.2016 11:56
Keskusrikospoliisin Oulun yksikkö tutkii terrorismiin liittyviä rikosepäilyjä. Kalevan saamien tietojen mukaan Keskusrikospoliisi epäilee, että somalialainen keski-ikäinen mies olisi syyllistynyt terrorismin toiminnan edistämiseen ja terrorismin rahoittamiseen.
Tekojen ei epäillä sijoittuvan Suomeen vaan niiden uskotaan tapahtuneen Somaliassa Galgaduudin läänissä vuosien 2006–2015 aikana.
Keskusrikospoliisi kertoo esitutkinnan liittyvän al-Shabaabiin. Sen mukaan al-Shabaab on Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Kanadan ja Australian hallitusten terroristijärjestölistoilla. Se on myös YK:n ja EU:n pakotelistaama järjestö, jonka tiedetään keränneen varoja Pohjoismaissa käyttöönsä Somaliassa.
Ensimmäinen Oulun alueen epäily
Epäilty saapui Suomeen viime syyskuussa. Hän on ollut pidätettynä ja kiinniotettuna. Oulun käräjäoikeus on tänään vanginnut miehen Keskusrikospoliisin vaatimuksesta. KRP vaati vangitsemista, sillä sen mielestä miehen on syytä epäillä syyllistyneen epäiltyihin tekoihin.
Tutkinnasta vastaa KRP:n Oulun yksikkö, sillä epäilty on oleskellut viime kuukausien aikana Oulussa. Kalevan tietojen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun KRP:n Oulun yksikkö tutkii terrorismiin liittyviä rikosepäilyjä.
Keskusrikospoliisi aloitti esitutkinnan apulaisvaltakunnansyyttäjän päätöksellä. Se on tehnyt tutkintayhteistyötä Suojelupoliisin kanssa.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kr ... ja/729561/
TurHa somali (saapunut 2015) KRP:n terrorismiepäiltynä
- On Anoi Kaa
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11797
- Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
- Paikkakunta: Syvä joki
TurHa somali (saapunut 2015) KRP:n terrorismiepäiltynä
Kallis heppu tämäkin. Sotaa paossa, vai tekojaan?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: TurHa somali(saapunut 2015) KRP:n terrorismiepäiltynä
Paskapuhetta koko juttu.
Me muistamme tämän lauseen:
Tarina pakolaisten joukkoon soluttautuneista terroristeista näyttää siis nykytiedon valossa olevan täyttä satua.
http://www.fiia.fi/fi/blog/462/satu_terroristeista/
Kirjoittaja Teemu Sinkkonen (vihr) on sentään terrorismin erikoistuntija sekä alansa ehdoton auktoriteetti ja vanhempi tutkija.
Kyllä KRP on nyt erehtynyt pahan kerran. Suurin uhka on äärioikeisto. Ne molemmat henkilöt.
Me muistamme tämän lauseen:
Tarina pakolaisten joukkoon soluttautuneista terroristeista näyttää siis nykytiedon valossa olevan täyttä satua.
http://www.fiia.fi/fi/blog/462/satu_terroristeista/
Kirjoittaja Teemu Sinkkonen (vihr) on sentään terrorismin erikoistuntija sekä alansa ehdoton auktoriteetti ja vanhempi tutkija.
Kyllä KRP on nyt erehtynyt pahan kerran. Suurin uhka on äärioikeisto. Ne molemmat henkilöt.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
- On Anoi Kaa
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11797
- Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
- Paikkakunta: Syvä joki
Re: TurHa somali(saapunut 2015) KRP:n terrorismiepäiltynä
Suomella on vielä etuna Päivi Nergin(KD, Päivi Räsäsen tehtäväänsä nostama maataloustieteilijä) keksimä taikarekisteri, mistä näkee kaikkien taustat ja menneisyydet. Tahallaanko terroristeja tänne päästelevät, jos rekisteri kerran kertoo?
maaliskuu 8, 201614:20
Raatikainen sisäministerille: ”Millä perusteella Nerg väitti, että jokaisen Suomeen tulijan tausta tiedetään?”
LKS 20151128 LKS 20151114 - Sisäministeriön kansliapäälliikkö Päivi Nerg Pariisin terrori-iskuihin liittyvässä tiedotustilaisuudessa Helsingissä 14. marraskuuta 2015. Pariisin yöllisten terrori-iskujen kuolonuhrien määrä on tuoreimpien tietojen mukaan lähes 130. Haavoittuneita on viranomaislähteiden mukaan miltei 200. Heistä noin puolet on kriittisessä tilassa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen kysyy sisäministeri Petter Orpolta perusteita kansliapäällikkö Päivi Nergin väitteelle, jonka mukaan jokaisen Suomeen saapuvan henkilön tausta tiedetään.
– Suomeen tuli viime vuoden aikana n. 32 000 turvapaikanhakijaa. Tilanne on selkeästi horjuttanut kansalaisten yleistä turvallisuuden tunnetta. Lännen Media teki kyselyn, jossa kartoitettiin mm. poliisien kantoja turvapaikanhakijatilanteeseen turvallisuusuhkana. Aamulehti uutisoi aiheesta 6.3.2016. Kyselyn perusteella suurin osa poliiseista pitää turvapaikanhakijatilannetta uhkana Suomen turvallisuudelle, Raatikainen toteaa.
”Tilanne ei ole poliisin hallinnassa”
Raatikainen viittaa Lännen Median verkkokyselyyn, johon poliisit vastasivat nimettöminä. Kyselyssä yksilöitiin ainoastaan poliisin toimialue.
Helsingissä toimivat poliisit kommentoivat mm. seuraavasti: ”Tilanne ei ole poliisin hallinnassa, koska maahantulijoiden taustoja ei pystytä riittävästi selvittämään eikä poliisin resurssit riitä tulijoiden valvomiseen. Lisäksi joukossa on varmuudella Isis-taistelijoita, mikä tuo mukanaan aivan uudenlaisia uhkia. On kestämätön tilanne, että Suomeen otetaan vuosittain tuhansia ihmisiä, joista ei välttämättä pysty varmistamaan edes henkilöllisyyttä. Useita turvapaikkahakemuksia vastaanottaneena tiedän, että monesti kohtaaminen viranomaisen kanssa alkaa selkeillä valheilla.”
Poliisi Länsi-Uudeltamaalta kommentoi: ”Kukaan ei oikeasti tiedä, kuinka paljon oikeiden turvapaikanhakijoiden joukossa on ns. vihollistaistelijoita ja/tai ääri-islamisteja, joiden tarkoitusperät ovat aivan jotain muuta.”
Hämeessä toimivan poliisin kommentti: ”Emme yhtään tiedä ketä ja mistä nämä ihmiset ovat. Vastoin yleistä luuloa henkilöllisyyden selvittäminen tutkinnallisin keinoin on lähes mahdotonta. Daesh on tunnetusti lähettänyt TP-hakijoiden joukossa Eurooppaan taistelijoitaan.”
Nerg: ”Jokaisen tulijan tausta tiedetään”
Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kommentoi kuitenkin Ylen A2 Turvattomuusillassa: ”Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee.”
Raatikaisen mukaan vertaamalla poliisien antamia kommentteja Lännen Medialle ja kansliapäällikön kommenttia, voi selkeästi todeta, että kommenttien välillä on suuri näkemysero.
– Kuinka on perusteltavissa kansliapäällikkö Päivi Nergin väite siitä, että jokaisen Suomeen tulleen henkilön tausta tiedetään, ja jos väite pitää paikkansa, niin millä metodilla jokaisen Suomeen tulevan turvapaikanhakijan tausta on saatu varmistettua? Raatikainen kysyy kirjallisessa kysymyksessään.
SUOMEN UUTISET
https://www.suomenuutiset.fi/raatikaine ... tiedetaan/
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
