Täältä pesee myös tykkäys murjaanin kirjoitukselle.Kinsey Malone kirjoitti:murjaani kirjoitti:Pakko kommentoida vielä.
En tosiaan tiedä mitä oppilas/oppilaat ovat tarkalleen ottaen puuhanneet ruokalassa, mutta minusta lakki päässä tai perusmussutus ei vaaranna turvallisuutta millään tavalla. Ne ovat peruskauraa ja aikalailla jokapäiväistä touhua.
Itse toimin niin, että kerron oppilaalle missä menee vikaan ja miten olisi suotavaa toimia. Esimerkiksi kerron että ruokalassa ei saa olla lakki päässä / ulkovarusteissa / kännykkä esillä / toisen paikalla what ever. Sitten pyydän viemään asiaankuulumattoman jutun pois, laittamaan taskuun tai lopettamaan vaikka kiroilemisen.
Jos oppilas ei reagoi toivotulla tavalla, kerron seuraamuksen. Se voi olla vain "viiva tukkimiehen kirjanpitoon" tai jälki-istunto. "Tukkimiehen kirjanpito" on pikkurikkeiden kirjaamista ja vasta useammasta istumista. Ja yleensä soitto kotiin/kuraattorille, tapauksesta riippuen. Hyvin usein sovin kasvatuskeskustelun myöhemmäksi ajaksi samalle päivälle.
Jos on tarvis, niin lopuksi sitten se jälkkälappu, soittelut kotiin tai kuraattorille. Joskus rehtorille tieto tai lastensuojeluun yhteys. Jälkimmäiset jos oppilas on rajaviivalla ja harkitaan siirtoa käytösongelmien takia tai jos esim. päihdeongelmien tai lastensuojelullisten asioiden takia on sovittu tarkemmasta seurannasta ja raportoinnista. (= ongelmakäytös liittyy päihteiden käyttöön tai esimerkiksi kotona olon kokeiluun laitosjakson jälkeen).
Oppilas jää ruokalaan, jos ei halua poistua, jos ei vaaraa aiheuta.
Kasvatuskeskustelu käydään sitten tunnin parin päästä ja siinä vähän mietitään että oliko hyvä homma ja miten voisi petrata. Siinä ei tarvii oppilaan muiden nähden muuttaa kurssia.
Normaalit kersat saattaa olla inhottavia ihan hyvistä syistä ja kasvatuskeskustelussa niistä syistä jutustellaan. Voi olla että isä ja äiti on panneet lusikat jakoon edellisyönä ja penska ei tiedä kumman luona on seuraavan yön ja missä se paikka on. Jos tätä tietoa odottelee tekstarilla niin vituttaahan se, jos ope alkaa siinä kurkoilla kesken kaiken.
Tyyppimuksut on ihan OK ja koulussa pitää pohtia MIKSI meni pieleen jos pieleen menee. Se ei ole opettajan kurkokertoimen mittaustilanne, vaan pitää suhteuttaa toimet kulloiseenkin tilanteeseen.
Jos köksäluokassa alkaa lentää kiehuvaa vettä kahden litran erissä niin jopa mustelma on pieni haitta. Mutta lippis päässä väärässä paikassa tai kevyen sarjan suunsoitto ei ole syy mennä oppilaan iholle. Ainakaan itse en opettajana niin tee.
Aivan loistava kirjoitus murjaanilta ja tunnut olevan juuri sellanen reilu,hyvä opettaja, jolla se auktoriteetti löytyy ihan ilman kiinnikäymisiä.
Ja todellakin: pelkkä lakki päässä -mussutus on perusosastoa, ei vaaratilanne. Oliko tässä muuta? Jos oli, niin mitä muuta? Mitä videotallenteelta puuttuu vai puuttuuko mitään olennaista? Mitä läsnäolijat kertovat? Anyway: se, mitä videolla näkyy, ei yksin voi olla peruste potkuihin (mielestäni). Vaikka se onkin ylimitoitettu liike suhteutettuna tapahtumiin (sen tiedon varassa, mitä nyt on saatu).
---> päätä aukovan teinin työntäminen ulos ruokalasta on ylireagointia
---> päätä aukoneen teinin ruokalasta työntäneen opettajan potkut ovat ylireagointia