murhavaari kirjoitti:Unohdat myös sen että työnantajat ja varsinkin teollisuus pitää yhteistä sopimista myös hyvänä asiana.
Salli mun nauraa! Joillakin erityisaloilla voipi olla, että jotkut työnantajat suosivat sitä, koska sitä kautta palkkakilpailu pysyy minimissä (ja aloilla, joilla on huutava ammattitaitoisen työvoiman pula eivät palka pääse kovin nousemaan).
Sinun liberaalihaavekuvissahan ei toki ole lakkoja, koska kaikki tekevät itse omat sopimuksensa ja minkänlaista joukkovoimaa ei voi olla.
Voi olla jos siitä on erikseen työsopimuksessa sovittu jotain.
Suomessa tällä hetkellä työttymyys on pitkälti rakenteellista, esim. on aivan yksi ja sama miten palkka on sovittu jos vaihtoehto on siirtää esim. tehdas kiinaan.
Täyttä roskaa.
Jos suomiduunarit suostuisivat tekemään töitä pienemmällä palkalla niin tuota ongelmaa ei olisi. Nyt palkkakustannukset ovat niin suuret että firmat siirtävät toiminnan muualle. Ja kun tulee pienikin notkahdusta taloudessa niin palkat eivät missään tapauksessa jousta alaspäin - sillä seurauksella että firmat menevät konkurssiin (kuten 90-luvun alussa tapahtui)!
Edellenkään en näe vääryyttää siinä että on yhteisesti sovittu että ammattilaisen peruspalkka on tietyllä tasolla.
Et tajua sitten millään, että kyseessä ei ole mikään YHTEISESTI (esim. minä en ole sopinut niin) eikä varsinkaan SOVITTU (kyse on valtion suojeluksessa tehdyistä sopimuksista ay:n erityisoikeuksin) asia. Kyseessä on porukan X pakottama systeemi.
en pidä reiluna sitä että ihmisille maksettaisiin reilusti alle alan yleisen tason.
Miksi ei? Jos henkilön X työpanoksen arvo ei ole niin suuri kuin keskimäärin alalla on. Silloin hänelle pitäisi maksaa pienempää palkkaa. Jos ei makseta, häntä ei työllistetä, koska firman ei kannata palkata tappiota tuottavaa työntekijää.
Sinä saat minun puolestani myös itkeä siitä että et voi itse sopia palkkaasi, minua ei todellakaan kiinnosta.
Noniin, tulihan se sieltä. Myönnät siis, että olet hyvin itsekäs ihminen, eikä sinua kiinnosta muiden yksilönvapauden loukkaukset pätkääkään. Kunhan SULLA on asiat "hyvin" ja kunhan asiat ylipäätään toimivat kuten SINÄ haluat niiden toimivan ja kunhan SINÄ saat pakottaa muut tekemään kuten SINÄ haluaisit niin kaikki on sunsta hyvin. Todella, todella itsekästä käytöstä kerta kaikkiaan.
jos näet että työntekijöiden ammattiliittoihin kuuluminen olisi merkittävä este suomen kilpailukyvylle ja se poistamalla meillä olisi asiat merkittävästi paremmin.
Taasko pitää vääristellä sanomisiani? Häh?
En minä ole vaatinut, että työntekijät eivät saisi kuulua ammattiliittoihin. Pässi. Olen sanonut, että valtion ei pitäisi antaa ay:lle mitään erityisoikeuksia ja vapauksia. Kaiken pitäisi perustua vapaaehtoisiin sopimuksiin ja niistä kiinni pitämiseen. Kun niin tehtäisiin, eri firmat voisivat ottaa erilaiset käytännöt ay:n suhteen ja eri ihmiset eri käytännöt eri firmojen suhteen jne.
Nämä ovat toki vain minun omia mielipiteitäni, jotka ovat tasan yhtä arvokkaita kuin sinunkin.
Jos ja kun sinun mielipiteesi ovat vain hatustasi repimiä heittoja, vailla mitään loogisia tai asiaperusteluja (kuten ne tuntuvat olevan), ne eivät ole "yhtä arvokkaita" kun minun loogiset ja asiaperusteluita kuhisevat mielipiteeni. Sinä olet väärässä, yksinkertaisesti. Jos pystyisit esittämään hyviä perusteluita ja faktoja, voisit olla oikeassa. Kun et, niin et. (Vai tarkoitatko, että sinulla kyllä on kovin hyvin perusteltuja näkemyksiä ja asiatietoa, mutta et vain "viitsi" kirjoittaa niitä tänne mielipiteesi tueksi? Hah.)