Archive for August, 2012

Tammelassa on paljastunut jo kolme outoa kuolemantapausta

Tammela tunnetaan rikosharrastajien parissa ehkä parhaiten siitä, että Sari Liinaharja asui ja katosi Tammelasta ja löytyi sittemmin surmattuna Forssasta ja kyseinen rikos on edelleenkin ratkaisematta. Nyt kuitenkin pienessä, noin 6500 asukkaan Kanta-Hämeen maakunnassa sijaitsevassa Tammelassa on jälleen sattunut outo tapahtumasarja, jossa kolme miestä on kuollut ilmeisesti nautittuaan jotain toistaiseksi tuntematonta huumausainetta. Kaksi miestä löydettiin kuolleena yksityisasunnosta […]

Rallikansa ajoi ylinopeutta

Neste Oil Rally Finlandin toinen varsinainen kilpailupäivä ajettiin eilen perjantaina Jyväskylän ympäristössä. Tapahtuma on sujunut poliisin näkökulmasta tavalliseen tapaan. Perinteiset ralliruuhkat ovat olleet hieman aiempia vuosia pienempiä, eikä liikenne ole toistaiseksi kokonaan seissyt millään tieosuudella. Liikkuva poliisi valvoo kilpailun ajan liikennettä Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen alueella. Perjantain aikana kirjoitettiin lähes sata erisuuruista ylinopeussakkoa. Kaksi sakotetuista oli […]

``