Tuijotan Thaimaan tunnetuinta murhaajaa. Hänen luiseva ja tummunut ruumiinsa seisoo lasikaapissa. Hampaat sojottavat ylähuulien alta, luodinreiät näkyvät rintakehässä. Silmät ovat tyhjät, elottomat. Hän on Zee Oui ja paikka Sirirajin lääketieteellinen museo Bangkokissa.
Kuoleman Museoksi kutsuttu kompleksi sisältää viisi museota ja sijaitsee Sirirajin sairaalassa. Paikka tarjoaa kosolti opintomateriaalia lääke- ja oikeustieteen opiskelijoille sekä äärimmäisiä kokemuksia uteliaille turisteille. Lukuisten epämuodostuneiden sikiöiden, tuhoutuneiden sisäelimien, sairauksien ja onnettomuuksien runtelemien ihmisosien, luurankojen, rikospaikkatodisteiden ja ruumiiden joukossa Zee Oui on kaikessa pahamaineisuudessaan tämän valtakunnan kuningas.
Miehen elämänvaiheista tiedetään länsimaalaisittain varsin vähän. Se on kuitenkin tiedossa, että Oui oli alkuperäiseltä nimeltään Li Hui, ja hän saapui Kiinasta Bangkokiin Toisen Maailmansodan jälkeen vuonna 1946. Muiden maanmiestensä tavoin Hui pakeni japanilaisten suorittamia julmuuksia, jotka kulminoituivat Nanjingin laajamittaiseen verilöylyyn. Hui nimettiin thaimaalaisittain helpommin lausuttavaksi Zee Ouiksi, ja hän sai töitä maanviljelijänä Prachuab Khiri Khanin rantakaupungissa.
Uusi nimi ja työ eivät kuitenkaan helpottaneet sopeutumista maahan. Köyhyys, sairastelu ja heikko kielitaito tekivät elämästä vaikeaa – paikallisten harjoittamasta kiusaamisesta puhumattakaan. Ouia pidettiin kömpelönä ja tyhmänä, jonka vuoksi hän joutui jatkuvan nöyryyttämisen kohteeksi. Lapsuudesta lähtien vaivannut tuberkuloosi imi voimia ja teki maanviljelijän työstä entistä raskaampaa. Elämä oli parhaimmillaankin kärsimystä
Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä vallinnut uskomus sisäelinten parantavasta vaikutuksesta kiehtoi huonokuntoista miestä. Oui uskoi, että syömällä sisäelimiä hän saisi terveytensä takaisin. Ajatus johti lopulta tekoihin, ja Oui murhasi ainakin kuusi pikkulasta sekä söi näiden maksat (joidenkin lähteiden mukaan myös sydämet).
Epäjärjestelmällisen sarjamurhaajan modus operandin mukaisesti Oui valitsi uhrinsa sattumanvaraisesti ja jätti pahoin silvotut ruumiit murhapaikkojen läheisyyteen. Murhasarjan raakuus ja sattumanvaraisuus synnyttivät laajaa kauhua 1950-luvun Thaimaassa. Tämä oli aikaa, jolloin FBI ei ollut vielä keksinyt sarjamurhaaja-termiä ja koko ilmiöstä oli niukasti tietoa.
Lastenmurhaaja jäi kiinni vuonna 1956 ja hänet todettiin mielisairaaksi. Tapaus sai ennennäkemättömän paljon julkisuutta, ja Oui oli lehtiotsikoissa lähes päivittäin. Uusien tutkimusten jälkeen mielisairaalatuomio vaihtui kuolemantuomioon, joka miellytti kannibaalin teloittamista kannattavaa kansaa. Oui teloitettiin ampumalla 16.9.1959 ja hänen kallonsa avattiin ruumiinavauksen yhteydessä. Miehen aivoista etsittiin poikkeavuuksia, joilla oltaisiin voitu selittää brutaalit veriteot. Tutkimukset osoittautuivat turhiksi, sillä aivot olivat täysin normaalit.
Sarjamurhaajan ruumis asetettiin nähtäville Sirirajin lääketieteelliseen museoon. Ouin nimi vaihtui jälleen, ja hänen arkkunaan olevassa lasikaapissa lukee nimenä Si Quey. Nykyään Si Quey on thaimaalaisille mörön synonyymi, jolla pelotellaan huonosti käyttäytyviä lapsia. Vertaus Painajainen Elmstreetillä -elokuvien Freddy Kruegeriin ei ole kaukainen, vaikka todellisuus onkin fiktiota karmeampaa. Thaimaassa taikausko elää edelleen niin vahvana, että ajatus kummittelevasta murhaajakannibaalista on monille todellisuutta. Psykologisesti Ouin vaikutus thaimaalaisille on samaa kalibeeria kuin Veikko “Jammu” Siltavuorella Suomessa.
Vuonna 2004 Ouista tehtiin draamaelokuva Zee-Oui, jonka ohjasivat Buranee Rachjaibun ja Nida Suthat Na Ayutthaya.
Keskustelua aiheesta: http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=19211
